perjantai 19. helmikuuta 2016

Kun painajainen käy toteen

Olen tästä vihjannut, mutten vielä kertaakaan suoraan aiheesta kirjoittanut. Aihe on ollut minulle niin vaikea, että itken sen vuoksi edelleen silloin tällöin. Kesä oli rankka ja syksy vielä rankempi. Muutimme - toivoen siitä apua tilanteeseen.

Kepo on allerginen koirille.

Kun tutustuimme 1,5 vuotta sitten, hän kertoi jossain vaiheessa olevan allerginen kissoille. Siinä vaiheessa, kun ihan kamalan paljon tykkää toisesta, kuulee vain sen kissa-allergian. Silloin sivuuttaa täysin takaraivoon hiipivän ikävän tunteen. Sen, joka pilaisi niin paljon. Sen, joka veisi maton jalkojen alta ja kaataisi bussin eteen.

Kissoja minulla ei ole. Vanhemmillani on, ja Kepo niistä kovin tykkää. Hän tykkää eläimistä muutenkin paljon. Kissoihinkin koskee, vaikkei pitäisi - silittelee, ottaa syliin. Päivä kissojen kanssa menee, toinen päivä vielä pinnistellen, jos pääsee paljon ulos. Kolmantena päivänä tehdään jo kuolemaa.

Muutimme yhteen noin vuosi sitten. Joskus Kepo aivasti. Aina piti olla nenäliina mukana. Ulkona, harrastuksissa, kaupassa, autossa, sängyn vieressä, takin taskussa. Sivuutin asian kokonaan. "Sillä on vain joku pidempi flunssa..."

Kun menimme nukkumaan, joku tarkkaan kuunteleva olisi kuullut, miten Kepo hengitti ensin nenän kautta. Vähitellen olisi kuulunut, miten nenä meni kiinni ja oli avattava suu. Nenän kautta ei voinut hengittää enää. Joku tarkkaavainen olisi huomannut tämän joka yö. Kyllä minäkin huomasin, mutta olin sen aina aamuun mennessä unohtanut. Tai halunnut unohtaa.

Niin tuli päivä, jota olin eniten pelännyt. Ihan hiljaa olin sen omissa ajatuksissani tiennyt jo alusta alkaen. Istuimme aamulla autossa vierekkäin. Kepo halusi sanoa jotain. Mutta ei tarvinnut. Tiesin kyllä, miten jatkuisi lause: "Nova, mä taidan olla..."

En kuullut sitä lauseen loppua. Katsoin Kepoa ja annoin kyynelien valua. Olin tyyni ja rauhallinen, mutta tuska sisälläni purkautui poskilleni.

Sen päivän jälkeen kaikki muuttui. Asunto meni uusiksi. Matot vietiin pois. Sänky nostettiin korkeaksi. Pinnoilta kerättiin kaikki tavarat pois. Mitään ei voinut enää jättää lattialle, koska oli voitava imuroida monta kertaa päivässä. Tekstiilien oli oltava kaapeissa ja laatikoissa, jotta ne eivät keräisi "koiraa" itseensä. Lenkeille otin harjat ja kammat mukaan, jotta sain mahdollisimman paljon irtokarvaa pois asunnosta. Päivän aikana pojat olivat isossa kylpyhuoneessa, jotta eivät päätyisi sänkyyn köllimään. Ostettiin ilmanpuhdistin ja myöhemmin toinen. Ne olivat päivät suurimmalla asetuksella ja yöt nukuttiin vaimeassa hurinassa. Imuriin ostettiin allergiapussit, jotta se ei päästäisi mitään takaisin huoneilmaan.

Kepon olo helpotti - vähän. Heti, jos jäi pari päivää siivoamatta, alkoi aivastelu. Tulin aivastelusta ja niistämisestä aivan hysteeriseksi. Jokainen pärskähdys vahvisti ajatusta siitä, että Tito ja Totti saavat mieheni voimaan huonosti. Öisin kuuntelin, miten vaikeaa Kepon oli hengittää ja itkin.

Aloin valmistaa itseäni ajatukseen elämästä ilman koiria, ilman Titoa ja Tottia. Suunnittelin, minne ne veisin. Pitäisi saada juosta paljon vapaana. Pitäisi päästä samaan paikkaan, koska veljekset kuin ilvekset. Pitäisi olla kokemusta koirista ja mielellään bordercollieista. Pitäisi osata olla tarpeeksi tiukka, mutta antaa kiitosta onnistumisista. Pitäisi olla ylpeä koirista ja niiden persoonista. Pitäisi olla kiinnostunut opettamaan uutta. Pitäisi ymmärtää, ettei koira ole koskaan valmis.

Selvähän se, että minä olisin ajanut Kiikalaan ja koputtanut Päivin oveen. Olisin kysynyt, voivatko Piskinpoika ja Piskintytönpoika muuttaa sinne.

Aloin suunnitella elämää ilman koiria niin harrastusten, opiskelujen kuin matkustelunkin kautta. Yritin saada itselleni rauhaa aikaiseksi, mutta samalla vaivuin syvemmälle ja syvemmälle suohon.

Niin tuli ilta, jona paha olo valui yli äyräiden. Sinä yönä ei nukuttu, mutta puhuttiin sitäkin enemmän. Minulle tehtiin selväksi, etteivät koirat ole lähdössä. Se ei ollut kuulemma vaihtoehto lainkaan. Oli keksittävä muuta. Niin alettiin etsiä uutta kotia. Kahden ihmisen ja kahden koiran asuminen yksiössä oli tullut päätökseen.

Ilmanpuhdistimet ja imuri hurisevat edelleen, mutta rauha on palannut Muumilaaksoon. Kepo voi huomattavasti paremmin ja niin minäkin. Enää en odota vietereillä, milloin kuuluu seuraava aivastus. Enää en jää kuuntelemaan nukkuvan Kepon hengitystä. Enää en suunnittele elämää ilman Titoa ja Tottia.


14 kommenttia:

  1. Ihanaa että nyt on asiat hyvin ♥ Me olemme vielä yksiössä kahden koiran ja mieheni kanssa. Hän on allerginen. En ole kuullut, onko sitä todettu. Mutta myös minä joudun siivoamaan ahkerasti. Koirat eivät voi olla sängyssä. Niitä pitää harjata paljon. Ne eivät voi nuolaista miestäni. Armeija antaa lisäaikaa, mutta luulenpa että sen jälkeen melko pian on muutettava. Ainakin, jos oireet eivät pysy siinä satunnaisemmassa aivastelussa ja nenänkutinassa. Myös minulle on tehty selväksi, että koirat eivät ole lähdössä, olin yhteenmuuton alussa miettinyt myös sitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta ja kommentista! <3

      Kepolla on pahimmillaan ollut allergian vuoksi "tulehdustila" päällä koko ajan. Silloinkin, kun on ollut vain vähän aivastelua tms. Esimerkiksi nenän limakalvot helottavat kirkuvan punaisina, kun niiden pitäisi olla samaa väriä muun ihon kanssa. :(

      Muutto on meillä vienyt ainakin parempaan suuntaan. On makuuhuone, jota koirat eivät ole nähneetkään ja sen huoneen voi pitää viileänä ja raikkaana. Siellä tietysti on ilmanpuhdistin vielä auttamassa asiaa.

      Poista
  2. Oi miten surullista. Tiedän ettei kummastakaan niin vaan luovuta, siis koirista tai miehestä. Meillä koirat asuu tarhassa. Ei tosin allergioiden takia vaan ihan sen takia, että 7 koiraa aiheuttaa melkoisen sotkun, jos ne asustais sisällä. Miten teillä nyt on koirat? Asuintalossa kuitenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuvat täällä samassa asunnossa. Mutta nyt meillä on yksiön sijaan kaksio. Tämä tarkoittaa sitä, että makuuhuone on täysin kielletty koirilta.

      Poista
  3. Voi miten surullista ja varmasti jokaisen koiranomistajan painajainen. Onneksi kaikki kuitenkin ainakin nyt näyttäisi olevan paremmin. Ootteko kokeillu allergialääkkeitä? Eihän se ihanne tilanne ole että sellaisia pitäisi kokoajan syödä, mutta niistä varmasti olisi myös apua? Mulle tuli itselle aika pahoja allergiaoireita kun uusin pentu asteli taloon, mutta nyt näyttäisi siltä, että oon sille jo siedättynyt. Alkuun jouduin kuitenkin syödä 2-3 allergialääkettä päivässä.. Tsemppiä teille kuitenkin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allergialääkkeistä limakalvot kuivuvat niin, että seuraavaksi täytyy käyttää jo nenäsumutetta ja silmätippoja. Ei toimi meillä. Ja kuten sanottua, ei tosiaan mikään hirveän hyvä vaihtoehto muutenkaan...

      Ihanaa, että siellä on helpottanut. Ja kiitos tsempeistä, toivon todella, että jonain päivänä tämä on muisto vain. :)

      Poista
  4. Kamala tilanne! Onneksi helpottanut :)
    Mulla ei ole omaa kokemusta, mutta olin kuuntelemassa erästä tuote-esittelyä, esittely oli siis kaverini tuttu. Esittelijä kertoi olevansa aikaisemmin aivan järkyttävän allerginen eläimille, aivan mielettömälle määrälle erilaisia ruoka-aineita, siitepölylle... Vaikka sun mille. Sitten hän ryhtyi käyttämään tuota esittelemäänsä tuotetta ja sitä kauta päätyi lopulta myös tuote-esittelijäksi. Hän esitteli tuotetta löytöeläintalon kissalassa, jossa tosiaan kissoja riitti pienessä tilassa ja oli rottiakin. Mutta ei mitään oireita. Nykyään pystyy myös syömään kaikkea pelkäämättä allergiaoireita. Puhui jotain elimistön hälyytystilasta ja omegoiden suhteesta liittyen siihen, ja että huomasi oireiden lakanneen pari kuukautta käytön aloittamisesta. Ei siis aloittanut käyttöä allergioiden takia vaan ihan muutenvain.

    Tässä on linkki siihen, varmaan sieltä löytyy jotkut yhteystiedot mistä voi kysellä tarkemmin jos kiinnostaa? Tuo esittelijä joka meille syksyllä tuotteesta kertoi, oli Varkaudesta. https://www.zinzino.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Kuulostaa mielenkiintoiselta - täytyy tutustua ja ottaa asiasta selvää. Kiitos linkistä! :)

      Poista
  5. Tylsä tilanne mutta kiva että kepon olo on helpottanut muuton myötä. Onneksi et vielä joutunut valitsemaan koiria tai kepoa ja toivottavasti et joudukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anja!
      Toivon tosiaan, ettei valintaa tarvitse tehdä. Maailman parhaat koirat ja maailman paras Kepo. <3

      Poista
  6. Kauhea tilanne, toivottavasti tilanne pysyy hyvänä. Teksti sai kyyneleet silmiini. Ajattelin tilannetta omalle kohdalleni, että joutuisin noista luopumista edes miettimään. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos aivan rehellinen olen, vollotin tässä itsekin kirjoittaessani. :'(

      Kiitos paljon tsempeistä!

      Poista
  7. Meillä kanssa kepo on allerginen. Kämppä on kahdessa tasossa ja yläkertaan (jossa on mm. makuhuoneet) ei ole koirilla ollenkaan asiaa. Allergisen kannattaa välttää koiriin koskettelua ja jos koskettelee niin pestä heti kädet (hanskat kädessä voi silittää). Meillä koirat eivät myöskään saa nuolla jne. Äitini on myös allerginen ja hänellä on koira. Omiin koiriin voi siedättyäkin, että ei tämä ole maailmanloppu ollenkaan. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, tuli aivan yllätyksenä! Kiitos jakamisesta.

      Minä toivon myös, että seuraava koti on sitten kahdessa kerroksessa. Olisi selkeämpi. Mutta tässä olisi ajatus olla ainakin muutama vuosi. Onneksi on tosiaan jo helpottanut, vaikkei tilanne olekaan helppo tai vaivaton millään tavalla.

      Kiitos tsempeistä! <3

      Poista