Ai ei murrosikää?! Perun kaikki puheeni. Täällä nimittäin asustelee kulkusensa löytänyt apina, joka omistaa yhä useamman puun metsässä ja lyhtypylvään tien vieressä. Hermoja koetellaan nyt lähes päivittäin. Koiran ripustaminen puuhun tai laittaminen kellariin ei tunnu yhtään hullummalta ajatukselta. Kellarissa on vapaana verkkokomeroita - eiköhän sieltä löydy Titollekin sopiva...
Nöyränä joudun myöntämään, että olen muutaman (alle 10) kerran pöllyttänyt Titoa. Jokaisen pöllytyksen jälkeen olen tarjonnut Titolle mahdollisuuden tehdä oikein ja palkinnut tai vapauttanut juoksemaan/leikkimään. Täytynee osallistua meditointikurssille. Ei tuo pöllyttäminen tunnu hyvältä. Ja jos joku vinoilee, että ei sen ole tarkoitus mukavalta tuntuakaan, tervetuloa pöllytettäväksi.
Ei Tito kuitenkaan täysi hirviö ole - ainakaan vielä. On päiviä, jolloin se edelleen toimii kuin ajatus. Eilen Tito juoksi edellä ja yht'äkkiä näkyy juoksija. Tito ei edes miettinyt vaan lähti heti pinkomaan luokseni. Ihmisistä päästy koko ajan paremmin ohi. Otin itseäni niskasta kiinni remmikävelyjen suhteen, ja nyt sekin alkaa sujua. Sisällä harjoitellaan tokoa ja temppuja. Tänään kokeilin ensimmäistä kertaan eteen tulemista selän takaa ulkona. Käännyn siis selkä Titoa kohti ja Titon pitää tulla eteen. Ja sehän osasi heti. Muutenkin suurin osa on suoria. Vinoista uusi yritys.
Olen mennyt aivan sekaisin tokon säännöistä ja siitä, minkälainen edessä istuminen tulisi olla. Toisaalla puhutaan, että koskea ei pitäisi, toisaalla arvostetaan tiivistä ja joku tykkää niin väljästä, että siihen mahtuisin ihminen väliin. Ota siitä nyt sitten selvää. Tunnetuksi tullut opuskin neuvoo hyvin tiiviiseen suoritukseen. Säännöissä sanotaan, että törmätä ei saa. Ohjaajan horjumista tai vaikkapa kaatumista ei siis katsota hyvällä. Meillä on nyt sitten tiivis (koira kiinni) ilman törmäystä. Edessä Tito istuu rauhallisena. Olen nähnyt pumppaavia koiria ja luojan kiitos, meillä ei ole sitä ongelmaa. En tiedä, tulenko Titon kanssa tokossa kilpailemaan. Ärsyttää kuitenkin, jos tulee opetettua ihan väärin ja haluan joskus kehänauhojen sisäpuolelle. Ehkä meidän suoritus voisi olla kisojen kevennys...
Kuulostaa niin tutulta. Päivittäin vaihtelee, millainen elukka täällä asuu. Joskus maailman hienoin, melkein ajatuksia tai ainakin katseita lukeva mustiainen, toisinaan taas sellainen vainoharhainen tyhjälleräkyttäjä, että tekisi mieli sitoa se puuhun ja jättää metsään, hei hei, mä jatkan lenkkiä yksinäni. No, ehkä se joskus tajuaa, etteivät lumen keskeltä pilkistävät männyntaimet hyökkää kimppuun.
VastaaPoistaVoi vitsi Nova, älä pelottele! Millanenhan Mististä tulee tuon ikäisenä, jos se on jo nyt oikea riiviö jonka korvat katoaa toisinaan jonnekin :O
VastaaPoista