maanantai 19. joulukuuta 2016

Urheilurintsikat agilityssa

Tästä ei ihan tuhottomasti näe kirjoitettavan, joten why not me? Nimittäin naisohjaajat ja agility. Meillä naisilla on kehoa koristamassa kaksi rasvavarastoa (voi niitä varastoja olla toki enemmänkin) nimeltä rinnat. Yleisesti rintojen koko määräytyy kehon rasvaprosentin mukaan, mutta toki vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi geenitkin. Keskiverto-Tiinalla on siis sitä isommat melonit, mitä enemmän löysää muuallakin kropassa ja päin vastoin. Tähän ei pidä sotkea vaakojen lukemia tai painoindeksejä. Ne eivät kerro kehon rasvoista mitään.

Oli tilanne mikä tahansa, lähes jokaisella on rintakehän päällä jotain. Jotain, mikä lähtee heilumaan enemmän tai vähemmän, kun nainen pistää juoksuksi, vaihtaa nopeasti suuntaa, pysähtyy yhtäkkiä, heiluttaa käsiään ja mitä noita pakkoliikkeitä nyt agilityssa onkaan.

Agility on urheilua. Vaikka suoritukset eivät kestä kauan, siinä tulee juostua – mielellään aika kovaakin. Treeneissä sitäkin enemmän, koska tavallisesti toistoja tulee paljon. Ja jokaisella juoksuaskelella Boing! Boing! Boing! Rinnat tekevät villiä kahdeksikkoa liikkuen sivuille, ylös ja alas.

Nyt päästään asiaan. Olen nimittäin nähnyt treeneissä ja kisoissa paljon naisia, joilla on joko rintaliivit tai "urheilutoppi" pitämässä naiseuden perikuvat paikoillaan. Siis yrittämässä pitää ne paikoillaan. Rintaliiveillä ei ole mitään tekemistä. Suurin urheilutopeista soveltuu venyttelyyn, joogaan, pilatekseen ja esimerkiksi kuntosalilaitteilla tehtäviin tietyn lihasryhmän treenaamiseen.

Nämä eivät sovellu agilityyn:
Kuva: Budgetsport.fi
Kuva: XXL.fi
Kuva: dickssportinggoods.com

Kuva: XXL.fi

Jos urheilussa on äkkinäisiä liikkeitä, juoksemista, heilumista ja hyppimistä (hei, onnistumisen jälkeinen tuuletus!!), tarvitaan huomattavasti enemmän tukea. Niiden kahden sankarin tulisi pysyä paikallaan. Siis todella paikallaan. Se on tavoite. Lähes mahdoton sellainen, mutta tavoite kuitenkin. Tarvitaan tukea alhaalta, ylhäältä ja sivuilta. Tarvitaan materiaalia, joka ei veny. Tarvitaan rintojen ympärille niin tiukka viritys, että päälle pukiessa tulee joka kerta mietittyä, ovatkohan nämä nyt kuitenkin liian pienet. Ei, ne ovat sopivat, jos ne saa päälle! Ja se hinta on väistämättä reippaasti enemmän kuin yllä näkyvillä malleilla. Voidaan puhua jopa nelinkertaisista hinnoista. Niitä ostetaan vähintään kahdet, jos meinaa harrastaa useammin kuin kerran viikossa ja niillä mennään.

Nämä soveltuvat agilityyn:

Kuva: sport-bh.nu
Kuva: Timarco.com
Kuva: Timarco.com

Tämä napakka teksti kumpuaa siis kaikesta siitä, mitä olen nähnyt. Hyvä on, joskus seuraan niitä koiriakin. En aina naisten rintoja... You got the point!

4 kommenttia:

  1. Hyvä huomio. Juoksua muutenkin harrastavat varmaan osaavat valita oikeat sporttirintsikat agilityynkin, muut välttämättä eivät. Mulla on ollut isoja vaikeuksia löytää sellaiset liivit, jotka tukevat riittävästi mutta eivät raavi nahkaa jostain kohdin verille. SA:n juoksumalli sopii mulle, Kari Traatkin kiinnostaisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Ratsastajat osaavat tämän myös yleensä hyvin.

      Mulla on kans SA:n juoksumalli, sit on muutamat noita keskimmäisiä Multi Sportseja ja kahdet alimmat Kari Traan. Halusin kerätä tuohon sellaiset, joista minulla on kokemusta, jotten vain huhupuheita ja mainoslauseita toistaisi. :) Lempparit on SA:n Multi Sportsit – by far!

      Poista
  2. Hyvä postaus, oon kiinnittänyt huomiota samaan. Omat niskat menee kipeäksi myös jos olkaimet tulee liian ylös. Tähän mennessä löytynyt vain yhdet hyvät Lindexiltä vuosia sitten. Lisäksi usein tykkää käyttää urheilutoppia, missä on tuplakangas yläosassa. Vois ollakin ihan aiheellista hommata uudet vähän laadukkaammat, paitoja ja housuja taas on vinopino. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä, että sulla on ainakin yhdet hyvät. Totta, liian kireät olkaimet voi saada aikaan niskan jännittämistä, mikä sekään ei ole hyvä.

      Hyvä, että sinäkin oot kiinnittänyt tähän huomiota. Askel oikeaan suuntaan! :D

      Poista