keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Jokohan riittäisi?!

Ensimmäinen koirani ei sairastanut koskaan mitään ihmeellistä. Se vietiin rokotuksille säännöllisesti, madotettiin, kun muistettiin ja pallit poistettiin kolmen vuoden ikäisenä. 15,5–vuotiaana koira lopetettiin äkillisen kunnon heikkenemisen vuoksi.

Tänä syksynä olen on ollut Titon reikäposkihommaa, Totin hammasprojektia, Titon yksi epäselvä kummallisuus ja muutama päivä sitten löysin Totin aamulla keittiöstä vasen silmä lähes kiinni muurautuneena. Keltaista puuroa silmän ympärillä ja ollessaan auki silmä näytti samalta kuin viikon valvomisen jälkeen. Punertavaa ja turvonnutta.

Hain samana päivänä silmähuuhdetta apteekista ja nyt silmä on lähes ennallaan. Vielä on punoitusta, mutta silmä pysyy sentään auki eikä rähmää kerry niin paljon kuin alussa. Liekö silmä tulehtunut vai mikä todennäköisempää, osunut ihan mihin vain ulkona tai sisällä.

Totti ei ole nauttinut silmien huuhtelusta ja Tito on joka kerta mennyt heittelemään puruluuta tai repimään taluttimia voitonriemuisena. Samaa se tekee, kun Totilta leikataan kynsiä... Tänään Titolla kävi huono tuuri. Se sai pienen näpäytyksen tuosta irvailustaan eli laitoin sillekin huuhdetta silmiin. Ihan vain tasa-arvon puolesta.



3 kommenttia:

  1. Onkohan nyt silmätulehduksia liikkeellä? En muista milloin meillä olisi viimeksi ollut tuota vaivaa, mutta ensin hoidossa olevalla koiralla molemmat silmät rähmässä, vajaa kuukautta myöhemmin Devinillä ja parin päivän päästä siitä myös Tinolla. Devin oli tuskin saanut tartunnan hoitokoiralta (kun tuota aikaa oli jo kuluut liki kuukauden), mutta Tino varmaankin saanut Deviniltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole näilläkään ollut koskaan. Tai Titolla oli noin 4 kk:n ikäisenä.

      Nyt Totin ensimmäinen silmä on terve, mutta toinen alkoi samalla oirehtia. Ärsyttävää.

      Poista
    2. Sama kävi hoitokoiralle, Tinolle ja Devinille - ensin yksi silmä ja parin päivän päästä myös toinen. Kaikki sain kyllä hoidettua kotikonstein.

      Pippin harrasti nuoruudessaan silmätulehduksia tosi paljon, kunnes siitä otettiin kalliit allergiatestit. Niiden mukaan olisi ollut allerginen pölypunkeille tms., mutta ei me ehditty muuttamaan mitään sen elämässä, koska tulehdukset loppuivat kuin seinään, kun testi oli otettu. Sille ei (vielä) ole iskenyt tämä silmätulehdus, mikä muilla nyt ollut.

      Poista