Ei kukaan pärjää yksin täällä, ei kukaan haluu yksin jäädä

Tänään tuli mieleeni, miten tärkeää on, että tuntee ihmisiä, joille voi jakaa asioita koirallisesta elämästä.

• On joku, jolle voi soittaa ja fiilistellä onnistunutta treeniä tai ihan koirien hauskoja esiin tulleita sattumuksia.

• On joku, jolle voi lähettää videon huonosti voivasta koirasta. Että hei, miltä tää sun mielestä näyttää? Mitä mä teen? Ei heti panikoida. Ollaan empaattisia ja todetaan, että tämä puoli koirissa on aivan persiistä.

• On joku, jonka kanssa voi pohtia jonkin asian opettamisen kiemuroita. Ollaan avoimia ehdotuksille ja kokeillaan. Ollaan iloisia toisen edistymisestä ja kun itse onnistuu oman koiran kanssa, voi täysin peittelemättä juosta kiljuen ja hihkuen. Koska se toinen fiilistelee onnistumista aivan samalla tasolla.

• On joku, jolle voi soittaa itkien, kun ei jaksa yhtään. Eikä hän tuomitse heti huonoksi omistajaksi, vaikka hänelle vuodattaa tai siis oksentaa kaiken, kun mikään ei onnistu ja kaikki on liikaa.

• On joku, joka ei luojan kiitos tajua koirista mitään eikä siis analysoi heti kaikkea. Kuuntelee vain ja kysyy sen jälkeen, että mennäänkö saunaan.

Tämä maaginen "joku" voi olla yksi ja sama ihminen. Tai se voi olla monen monta eri ihmistä. Voi olla, ettei sen jonkun kanssa ole nähty moneen vuoteen, mutta puhelut ja viestit kulkevat edelleen. Tai sitten nähdään viikoittain. Voi myös olla, että se joku oli joskus, mutta ei ole enää.

Jos joku siellä tunnistaa itsensä - kiitos!