The Nenä

Ramin, tuon oikuttelevan sekarotuisen, toinen nimi oli Dropneus. Tämä tarkoittaa hollanniksi lakunenää. Nimi tuli luonnollisesti Ramin mustasta ja kosteasta kirsusta, joka näytti tuoreelta lakritsilta. Tiedättehän sellaisen kiiltävän lakun, joka sulaa suussa? Nyt ei puhuta mistään kovista ja kuivahtaneista lakunapeista. Tuore lakritsi on pehmeää, sotkee sormet ja jättää suupielet mustiksi.

Titon nenää kommentoitiin jo pienenä. Se on niin musta, se on iso ja se on ihan irtonainen. Oikeasti Titon kirsu ei ole lainkaan muista mustista märistä kirsuista poikkeava. Jostain syystä siitä on kuitenkin tullut "juttu".

Tänään The Nenä tuli aamulla mieleen, kun tulimme takapihalla kohtaan, jossa tuuli on tiputellut kuusista käpyjä oikein urakalla. En lähtenyt laskemaan, mutta käpyjä oli arviolta noin 250, todennäköisesti vielä enemmän. Otin yhden käpysen, pidin kädessä vähän aikaa, peitin Titon silmät ja heitin kävyn muiden joukkoon. Täytyy sanoa, että oli vaikeaa pitää mielessä, mikä käpy oli oma, kun niitä puikuloita oli maa täynnä. Titolta "laput silmiltä", pieni kävelytys vielä hämäämiseksi ja kehoitus mennä etsimään.

Tito juoksi käpyjen luo ja alkoi etsiä. Jos autot eivät olisi hurisseet lähellä, olisin varmasti kuullut nuuskutuksen. Aktiivisesti se etsi ja etsi. Kuono pysyi alhaalla koko ajan ja Tito kipitti ympäri käpyjä. Se hetki, kun koiran näkee saaneen hajun, on joka kerta mahtava. On hienon näköistä, kun koira kipittää, saa hajun ja kääntyy salamana takaisin tarkentamaan, mistä haju tulee. Nyt Tito skannasi tarkasti, ei koskenut mihinkään ennen kuin oma tuli kohdalle, nappasi sen suuhun ja juoksi luokseni. Hihkuin ilosta ja Tito sai palkaksi repiä remmiään. Päivä lähti hyvin käyntiin ja töihin oli mukava lähteä.