Mitä opin tänään?

Vietettiinpä sitten pääsiäinen vanhempieni luona saaressa. Neljä päivää aurinkoa, hyvää ruokaa ja kevättöitä. Itse innostuin metsän raivaamisesta. Saha pysyi kädessä kahden päivän ajan. Suuren männyt pääsivät oikeuksiinsa, kun pienemmät puut kaadettiin pois. Tito auttoi parhaansa mukaan. Mitä isompi karahka metsästä löytyi, sitä iloisempi koira. Tito juoksee helposti metsässä kolme metriä pitkien ja useamman kilon painoisten karahkojen kanssa. Jos pökkelö jää johonkin kiinni, sille täytyy haukkua, koska haukkuminen saa puut liikkeelle.

Tito nukkui kanssani samassa huoneessa. Hihnassa ja hihna kiinni sängyssä. Pakko, koska muuten aamulla voi herätä hienoisen remontin keskelle. Luulin, että sain kaiken raivattua Titon ulottuvilta. Yhtenä aamuna heräsin siihen, että Tito vetää tiivisteitä hirsien välistä. Toisena aamuna pikkuveljen pehmolelu sai tuuletusaukon paitaansa. Kolmantena aamuna räsymaton reuna muutti muotoaan. Neljäntenä aamuna Tito nukkui.

Tito pian 11 kk ja Rami 15 vuotta.

Pääsiäisenä Tito ehti hypätä kaksi kertaa ikkunasta ulos. Molempina kertoina hypyn sai aikaiseksi Rami, joka haukkui ikkunan alla. Ikkuna on reippaasti yli kahden metrin korkeudessa. Yleensä Tito ei reagoi haukkumiseen, mutta nyt oli liikaa vaadittu, että pitäisi sisällä pysyä. Toisella kerralla hypyn seurauksena yksi ruutukin meni kokonaan palasiksi. Onneksi Tito ei sentään hypännyt ruudusta läpi. Taisi ohi mennessään tönäistä avoinaista ikkunaa, joka sitten pamahti päin karmeja. Lopulta Tito oli sisälläkin hihnassa. Kyllä siitä saa olla ylpeä!

Äidilläni on jokin käsittämätön ongelma sen kanssa, että kutsun Titoa toisinaan sanalla "Pentu". Äiti ihan hiukkasen inhimillistää koiraa ja pohtii, miten Tito ikinä oppii nimeään. Koska sehän on äärimmäisen tärkeää, että koira tietää, mikä sen nimi on. Jos huikkaisin "Tänne", äiti ei ihmettelisi. Näytin sitten pääsiäisenä sekä isälle että äidille, miten käy, kun kutsun Titoa nimellä. Pitkä välimatka ja kutsuna "Tito". Tito juoksee niin lujaa kuin ikinä pääsee. Se ei välitä, vaikka Rami pyörii vieressä. Se ei välitä, vaikka lintuja nousee puskista. Se ei välitä mistään. Se juoksee kuin pieni musta salama ja kohteena olen minä. Palkkana on aina vetoleikki.
Nyt äitikin sitten kaiketi ymmärsi, miksi en kutsu tuota koiraa aina nimellä. Siinähän lentää tavarat eikä aina ole muutenkaan tarvetta tuollaiselle nopeudelle.

Pääsiäisenä Tito pääsi tekemään niin paljon, että suunnittelin viikon treenitaukoa. Tauko ei kestänyt päivääkään. Totesin, että tarvitsen toisen koiran, jotta voisin vuorotella ja koirat saisivat välipäiviä enemmän. Tekeminen on vain niin kivaa. Tänään olen kovasti yrittänyt ja ulkona olemme lähinnä olleet. Istuttu joen rannalla ja puistossa. Tito syönyt keppejä ja katsellut ohi kulkevia koiria ja ihmisiä. Kovasti tekisi mieli naksutella, mutta ei tänään. Huomenna olisi luvassa treenit työporukalla. Täytynee ennalta päättää, että keskitytään vain muutamaan asiaan. Minähän haluaisin treenata kaikkea...

Kuva: Mari Lustig

Mitähän me olemme viime viikkoina opetelleet?
Vanhoja vahvistettu ja muutamaan uuteen asiaan tutustuttu. Eteen tullessaan Tito ei enää törmää. Koskee, muttei paina. On rauhallinen ja tulee monesta suunnasta suoraan. Meidän bravuuri on selän takaa eteen tuleminen. P-makuuta ollaan treenattu viime aikoina enemmän. Eilen viimeksi (treenitauko?) puistossa. Tein erilaisilla häiriöillä:
- kävelin n. 40 metriä pois
- juoksin ohi ja juoksin kohti
- kiersin ison puiston
- liikuin Titon takana
- heittelin lelua ympäriinsä
- juoksin kauempana
- menin puiden taakse piiloon
- liikuin Titon sivuilla
- vaihtelin kestoja

Tito pysyy skarppina eikä ole koskaan mennyt lonkalle (vielä). Toki ollaan makuun lisäksi harjoiteltu paikalla istumista ja seisomistakin. Tosin vähemmän.

Kun osoitan ulko-ovea, Tito tietää mennä ovelle ja mennä makaamaan. Siinä odottaa niin pitkään, että lähdetään ulos. Kätevää, kun koira ei pyöri jaloissa. Tosin ikinä meillä ei olla ulos lähdetty, jos Tito on yhtään näyttänyt kiihtyneisyyden merkkejä. Pikkuisenakin Titon piti aina ensin rauhoittua ja sitten vasta lähdettiin ulos.

Foot stall on ollut työn alla viikon verran. Kyseessä temppu, jossa ohjaaja makaa selällään jalat kohti taivasta ja koira hyppää jalkojen päälle. Tito vaikuttaa lupaavalta. Tämän tempun olen opettanut monessa osassa. Tällä hetkellä osia on ollut jo lähes kymmenen - niissäkin monta versiota. Olen yhdessä osassa esim. vaihtanut omaa paikkaani ja asentoani monta kertaa, vaikka Titon on oikeastaan tarvinnut tehdä koko ajan sama asia.

Kuonokosketusta alustaan on treenattu jonkin verran. Siinähän se kirsu pysyy liimattuna, kunnes toisin sanotaan.

Toki piti opettaa sen kuonon koskeminen myös etutassulla. Onnistuu maassa maaten ja seisoessa.

Aloitettiin myös pullon pitämisen harjoitteleminen. Tito osaa entuudestaan halata vaikka sateenvarjoa, joten alku on ollut helppoa. Lähinnä haastetta tuo istuminen etutassut ilmassa. Sitä ei olla kovinkaan paljon harjoiteltu, joten tasapaino on vielä hakusessa.

Etutassuilla seistään luvattoman usein. Kokeilin kirkasta lasiseinää vasten pari päivää sitten. Eipä tuo epäröinyt hetkeäkään. Sukkelasti nousee oikeastaan kaikkea vasten. Pitänee jossain vaiheessa aloittaa tukien häivyttäminen.

Kuvat: Mari Lustig

Tito osaa pyörähtää molemmilta puolilta peruuttaen jalkojen välistä. Hyppää ojennetun jalan tai käden yli ja ottaa samalla kiekosta kopin. Toki se osaa hypätä myös syliin niin, että samalla ottaa kopin. Onnistuu Titolta kiitettävän hyvin jo jonglööraaminenkin kiekoilla. Siinä Tito on edessäni lähellä ja heitän kiekkoja toisensa perään. Tito ottaa kaikista kopin ja ottaa perään aina uuden.

Tito osasi jo pienenä laittaa neljä tassua ruokakuppiinsa. Käänsin viikko sitten kupin toisin päin ja tuli lisähaastetta. Nyt onnistuu pohjankin päällä seisominen. Tämä on ollut yksi foot stall -tempun osatekijä.

Näin meillä tällä hetkellä. Pääsiäinen taisi kuluttaa ja vaaka näytti Titolle keskiviikkona 19,9 kg. Lisäsin vähän ruokaa, kun vappukin tulee olemaan täynnä ryminää ja rytinää.

Tito on ihana, kamala ja kamalan ihana.