maanantai 21. maaliskuuta 2011

Pohdintaa punnituksista

Titon viimeisimmät punnitukset:

40 vkoa - 20,1 kg
41 vkoa - 20,2 kg 


Tässä olen Titon kylkiä katsellut ja todennut, että ihan rahtusen voisi napata pois. Eihän tuo mikään pötkylä ole, ei missään nimessä. Kyllä noilla kyljillä pyykkiä pesisi. Tänään töissä kävi Titon velipuoli Kvarkin yhdistelmästä Win-Piski. Kyseinen uros, nimi taisi olla Toby, oli vuoden ikäinen ja hyvä vertailukohde. Sosiaalista huliviliä käsitellessä totesin, että voisihan se Tito olla ehkä kilon kuivempi. Temppujenkin kehittyessä yhä vauhdikkaammiksi on tärkeää, että otus pysyy hoikkana ja notkeana.

Tällä hetkellä Tito syö aamuisin yhden lihaisan luun, joka on yleensä lammasta. Sen lisäksi päivän aikana tulee napsuja, heppaa ja keuhkoja lenkeiltä. Heppaa tulee myös uusia asioita treenatessa. Itsetehdyt heppanamit säilyvät hyvin, maistuvat Titolle hyvin ja tuoksuvat huomattavasti paremmilta kuin mahasta tehdyt. Napsuja annan, koska niitä on niin helppo ottaa taskuihin mukaan.

Nyt pitäisi vaihtaa ehkä napsuja, koska Titon suupielet ovat aika törkeän näköiset. Ei se punaisuus varsinaisesti haittaa, mutta olisihan tuo "siistimmän" näköinen, jos valkoinen olisi tosiaan valkoista. Tälläkin hetkellä purkissa on kolmea eri napsua - pitänee siis kiltisti ottaa yhtä kerrallaan, syöttää pidempi tovi ja seurata, josko muutoksia tulisi.

Lihoja Tito saa lähes päivittäin. Toisinaan napsuja ei tule päivällä ollenkaan ja silloin lihan osuus kasvaa. En ole enää millintarkka Titon ruoan suhteen, koska aamulla on mahdotonta tietää, kuinka paljon ruokaa menee missäkin vaiheessa.

Välillä ihmettelen, miten tuo voisi kupista edes saada ruokaa. Eihän päivän jälkeen jää enää syötävää! Lihamössötkin menevät paikkamakuuta tai vaikkapa kaukoja harjoitellessa.

3 kommenttia:

  1. Moi!
    Minkäslaisella reseptillä olet noita "heppanameja" tehnyt..? Meillä kun on ollu vähän "ongelmaa" sen kanssa että ei olla vielä löydetty namia minkä eteen koira tekisi "ihan mitä vaan" ;D Ziwipeak maistuu aika hyvin, mutta ei vie koiraa mennessään.. :) Kaikki ideat olis tervetulleita.. :)

    VastaaPoista
  2. Terve!

    Heppanameja olen tehnyt sekoittamalla sulanutta hevosta ja kananamunaa kulhossa. Kiloon hevosta olen laittanut 3 kananmunaa ja tuntuu toimivan. Tuo määärä riittää kahdelle pellille. Mahdollisimman ohueksi levyksi ja uuniin. 200 astetta ja niin pitkään, että pinnasta tulee kiinteä. Olen itse käyttänyt jälkilämmön eli sammuttanut uunin ja jättänyt pellit uuniin. Sitten pois ja loppujäähdyttely. Levyt vetäytyvät jonkin verran uunissa ja nesteitä(rasvaa)tulee reunoille. Ne voi kaataa pois. Puolessa välissä paistamista kannattaa kaataa pois. Nopeuttaa loppupaistoa...
    Ja sitten leikkaamaan veitsellä. Meheviä, maistuvia eikä taskutkaan näytä siltä, että olisi hevosta pitänyt taskussa. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitti!
    Eikun kokkailemaan! :D

    VastaaPoista