Kosketuskeppi: Esittelin Titolle Ramin vanhan kosketuskepin. Sähköputkea ja päähän kiinnitetty suklaamunakotelo. Tito oli sitä mieltä, että punaista mokkulaa voisi kuonolla koskettamisen sijaan pureskella. Pureskelun kitkemiseksi vein kepin aivan Titon kuonon eteen niin, ettei vaihtoehtoja ollut kovin montaa. Titon ei tarvinnut kuin vähän liikahtaa ja kuono kosketti keppiä. Tätä tein jonkin aikaa ja vähitellen lisäsin välimatkaa. Heti, jos Tito koitti pureskella, peitin pallon kädellä. Tämä toimi hyvin ja pian Tito tajusi jutun juonen. Aloin siirtää keppiä lattialle, ilmaan, vasemmalle, oikealle, lähelle minua, kauaksi minusta jne. Vielä en ole keppiä liikuttanut, jotta saisin Titon seuraamaan sitä, koska olen varma, että se sytyttää saalisvietin ja Tito nappaa pallosta kiinni. Jatketaan siis pitkäkestoisempaan kosketukseen.
Käsikosketus: Käsikosketuksessa pidän keskisormen ja etusormen suorina ja muut sormet nyrkissä. Tito koskettaa kuonollaan kahta ojennettua sormea. Mihin tätä "hienoa" taitoa voi käyttää? Tähän mennessä ollut kätevä, kun Tito on pitäny saada esimerkiksi sängyn alta pois.
Peruuttaminen: Peruuttamista täytyy alkaa jalostaa pidemmälle. Nyt olen jämähtänyt muutamiin metreihin. Tito peruuttaa hienosti, mutta parin metrin jälkeen se pysähtyy kuin kysyäkseen, onko matka jo tarpeeksi. Jos palkkaa ei heru, jatkuu peruutus. Nyt pitäisi saada kaveri tajuamaan, että pitäisi peruuttaa siihen asti, että palkka tulee.
Takajalan nostaminen: Takajalan nostaminen oli todella helppo nopettaa. Pari minuuttia ja Tito nosti takajalkaa, kun sitä vain hipaisi. Tämän jälkeen riitti pari toistoa ja hipaisu oli häivytetty. Nyt Tito tarjoaa tätä temppua paljon. Edessä mielestäni tuskaisin vaihe eli vihjeen liittäminen ja siinä pysyminen. Olen numeroinut kaikki jalat ja nyt vihje on "Kolme".
Laatikon sulkeminen: Keittiössä olen opettanut Titoa hyppäämään avonaista laatikkoa vasten sen sulkemiseksi. Tämä on opetettu ihan perinteisesti houkuttelemalla ja olen häivyttänyt sitä.
Leuka kämmenelle: Näin joskus, miten chihun omistaja oli opettanut koiransa laittamaan leukansa avoimen kämmenen päälle. Näin hän otti koiransa aina kiinni. Koira ei pitänyt siitä, että sen päälle kumarruttiin. Näin omistaja sai kuitenkin hyvin kiinnitettyä hihnan koiran kaulapantaan. Tito ei ole kovin pieni, mutta päätin huvin vuoksi kuitenkin opettaa tämän tempun.
Kepin halaaminen: Tämä on hauskan näköinen temppu. Sheippasin Titon halaamaan keppiä etutassuillaan. Nyt Tito halaa keppiä tiukasti yhdellä tassulla. Molemmilla tassuilla halaamisen voin opettaa vasta, kun Tito osaa istua etutassut ilmassa. Välillä Tito yrittää halata molemmilla tassuilla, mutta tuloksena on joka kerta kaatuminen...
Luoksetulo: Titolle olen halunnut opettaa hyvän luoksetulon. Tällä en tarkoita tokon luoksetuloa. Edelleen olen kutsunut Titoa, kun se on tullut kovaa vauhtia luokseni. Nyt olen muutaman kerran kokeillut kutsua, kun Tito esim. nuuhkinut pellolla maata tai vain seissyt kauempana. Tulos: Tito on tullut täydellä vauhdilla luokseni! Eilen olin vanhempieni luona ja veljeni auttoi harjoittelussa. Hän piti Titoa kiinni ja minä juoksin pois. Pysähdyin kauempana ja kutsuin. Veljeni päästi samalla irti ja Tito juoksi lujaa luokseni leikkimään. Vihdoin saatiin siis harjoituksia, joissa minä pysyn paikoillani, kun Tito juoksee luokseni.
Kontakti: Palkitsen Titoa edelleen kontaktista pitkin päivää. Ehdimme jo päästä siihen, että Tito katsoo aina minua nähtyään koiran, mutta yht'äkkiä Tito ei enää tehnytkään tätä. Nyt ollaan sitten palattu siihen, että naksutellaan rauhallisesta käytöksestä ja mahdollisestsa kontaktista ollaan leikitty tai syöty paljon herkkuja. Tito on myös saanut nopeaan tahtiin namejan suuhunsa, kun jossain on haukkunut koira tai joku koira on alkanut rähistä.
Etutassuilla seisominen: Etutassuilla seisominen on edistynyt hienosti. Nyt Tito seisoo aivan suorassa etutassuillaan. Välillä se päästää toisen takatassun tuesta irti eli paino on lähes kokonaan etutassuilla.
Löysin juuri bloginne, kiinnostavaa lukemista. Terveisiä hiukan isommalta ja vanhemmalta puoliveli-Kummalta!
VastaaPoista