Lupa hiipiä, lupa vaania

Kuva kasvattajalta

Paimenille ominaista hiipimiskyttäämisvaanimista katsotaan harvoin hyvällä ellei paikalla ole lammaksia tai muuta paimennettavaa. Kyttäämistilaan tipahtanut koira on usein niin jämähtänyt, että liikkeet eivät ole välttämättä sitä, mitä ohjaaja haluaa. Hidasteleleminen tulee siitä, että koira odottaa jotakin. Se odottaa esimerkiksi käskyä, joka annettiin viimeksi tietyssä kohdassa tai lelua, joka on useamman kerran ilmestynyt määrätyn liikkeen aikana. Paimenet ovat yleisesti herkempiä valumaan kyttäämiseen, koska luulevat olevansa niin järkyttävän viisaita, että tietävät, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yleensä kyttäysongelmat ratkeavat sillä, että kaavat rikotaan ja toistomäärät pidetään alhaalla. Tarkkana pitää tietysti olla, että alussa orastavan kyttäämisen huomaa ja rikkoo kaavan heti. Vaikeaa, mutta eipä kukaan ole koskaan sanonut, että koiran kouluttamisen pitäisi olla helppoa.

Sen sijaan, että pureutuisin yhtään enempää ei-toivottuun kyttäämiseen, otan esille Titon uuden projektin. Titon tulisi oppia muutama temppu pienelokuvaa varten. Kun kuulin, että Tito pitäisi opettaa vaanimaan ja tuijottamaan, tuntui kuin sisälläni olisi pulpunnut lähde. Meinasin tikahtua ilosta, kun ajattelin pääseväni opettamaan kyttäämistä hallitusti. Kun rooli tuli puheeksi, kuvaaja toivoi Titon näyttävän myös hampaita. Tällekin riemu repesi, mutta aivan toisesta syystä kuin vaanimiselle ja tuijottamiselle. Onhan se nyt vitseistä suurin - Tito näyttämässä hampaita!´

Useampi ajatus hampaiden näyttämiselle ehti jo tulla mieleen, mutta aloitin ensin vaanimisen opettamisen. Tavoite on saada Tito lopulta vaanimaan kohti tulevaa ihmistä ja estämään hänen kulkunsa. Reippaan viikon harjoiteltiin tätä kotona ja vaikeutettiin. Haluan, että Tito hiljentää ja kiihdyttää vauhtiaan vihjeestä ilman, että se menettää vakuuttavan ilmeensä. Haluan myös, että saan pysäytettyäs sen paikoilleen vaanimisasentoon ja jatkamaan sen jälkeen hiljaa hiipimistä. Näitä harjoitellaan nyt ja sen jälkeen lisään sivuttaisliikkeen.

Kävin eilen näyttämässä, minkälainen tilanne on nyt. Ihan hippasen jännitti, koska tätä oltiin harjoiteltu vain kotona. Nyt saman piti onnistua urheiluliikkeessä 10 ihmisen silmien alla. Tein tempun kapealla käytävällä, jonka varrelle entiset työtoverit olivat asettuneet. Näytin vaanimisen muutaman kerran jatkuvana liikkeenä ja sen jälkeen hidastuksilla. Ensimmäinen meni muuten hyvin, mutta kun Titon piti hiipiä alle puolen metrin etäisyydellä kyykyssä olevan kuvaaajan ohi, häntä oli pakko iloisesti vilkaista. Jatkoi kuitenkin heti vilkaisun jälkeen tehtäväänsä. Sen jälkeen kaikki meni hienosti! Enkä yhdestä vilkaisusta revi peliliivejäni, koska olosuhteet olivat aivan älyttömät kotiharjoitteluun verrattuna. Kuulemani mukaan hampaiden näyttämistä ei tarvita, koska vaaniminen oli niin hienoa. Ehkä opetan sen joskus huvin vuoksi, mutta ainakaan siitä ei tarvitse ottaa nyt paineita.

Ihana, uusi projekti!

Löysin vanhan kuvan, jossa Titon hampaat näkyvät lähes uskottavasti:

Aamulenkkitunnelmia

Titon haaremi kasvoi tänään entisestään. Aurinkoinen aamupäivälenkki tallusteltiin pellolla ja pusikoissa. Jonnalla oli mukana tällä kertaa kummatkin koirat eli Birre ja Bea. Jälkimmäinen on Titolle jo entuudestaan tuttu, mutta porokoira oli uusi tuttavuus. Uusi heila ei oikein lämmennyt Titon iskuyrityksille, mutta Tito on jo vähitellen tottunut siihen, että nartut ovat narttuja.

Bea ja Tito vetivät vanhaan tapaan rallia pitkin peltoa ja ryteikköjä. Titon säde oli taas niin pitkä, että aloin miettiä, harjoitteleeko se kuvitteellista hakukaarta. Paimennettavat vain puuttuivat.  Peltoa ympäri - yksin. Lähempänä ollessaan juoksukaveriksi liittyi Bea ja kovaa mentiin. Välillä lammikoiden jäistä läpi ja rypemään ojiin. Onneksi pysyivät liikkeessä, muuten olisi voinut tulla kylmä.

Totesimme Jonnan kanssa, että aurinko tekee ihmeitä. Kun päivän ensimmäisen lenkin saa tehdä kuivassa ja aurinkoisessa säässä niin, että hengitys huuruaa, päivä alkaa hyvin.

Kuvat ovat jälleen Jonnan ottamia!

I feel like Dancin'

Sairaslomani loppuu näillä näkymin tämän viikon jälkeen. Selkä on parempi kuin aikoihin ja nyt vasta tajuan, kuinka kipeä se on ollut. Uskomaton tunne, kun ei tunne!

Tunnaria on treenattu edelleen säännöllisesti ja uskaltaisin sanoa, että Titolla on jo jonkinlainen haisu, mitä olisi tarkoitus tehdä. Liike on kaukana valmiista, mutta minua kiinnostaa tässä nyt vain haistelu ja sen siirtäminen onnistuneesti ulkoa sisälle. Miten minusta tuntuu, että yleensä siirretään asiat sisältä ulos...

Nyt on jo niin pimeää, että näkyvyyttä on parannettu entisestään. Ostin Titolle Hurtan Polar -liivin ja Rukan heijastintaluttimen. Liivi on kokoa L, jos joku miettii omalle koiralleen sellaisen hankkimista. Koko voisi olla napakampi, mutta M olisi ollut jo slimfit. Valitsin keltaisen, koska käytän liiviä myös päivisin, jotta havaitsen Titon helposti metsässä tai pellolla. Keltainen menee tietysti rapaseksi heti, mutta näkyy väreistä parhaiten. Ehkä viitsin sen välillä huuhdella ja niin hidastaa sen likaantumista.

Rukan talutin on toiselta puolelta musta ja toiselta neonkeltainen tai -vihreä. Väri on tämän taluttimen kohdalla katsojan silmissä. Heijastintikkausta on kummallakin puolella koko matkalta eli pitäisi näkyä. Talutin on pitkä, mutta hyvillä säätömahdollisuuksilla. Jopa minä voin sitä siis käyttää, vaikka en pitkistä taluttimista yleensä välitä. Koska se on vielä tarpeeksi kapea minun makuuni, paketti ei tunnu liian raskaalta käytössä.

Tekemisen riemua

Löysin jälleen mahtavan videon, jossa paistaa tekemisen riemu. Nauttikaa ja hymyilkää!

Tito the Tunari

Tunnistusnoutoon ollaan paneuduttu viime aikoina enemmän, koska aikaa on ollut ja jostain tuli aivan varoittamatta inspiraatio. Käpytunnarin Tito osasi hienosti jo muutaman kuukauden ikäisenä. Nenä on pidetty siitä asti auki säännöllisellä harjoittelulla ja ajattelin, että tämä liike on pala kakkua. Onhan se - siellä metsässä, ruohikossa ja lehtien seassa.

Hyvä tavaton, kun homman siirtää sisälle. Ei pysty ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä. Ulkona etsii, vaikka vierekkäin olisi kymmeniä käpyjä. Niin kauan etsii, että oikea löytyy ja muihin käpyihin, keppeihin tai kapuloihin ei koske. Tunnarikapulat sisälle ja jokaista tielle tulevaa voisi tökkiä kuonolla ja vähän kokeilla suussakin. Tunnarikapuloita on siis etsitty ulkona, mutta tajusin nopeasti, että niitä on etsitty alustoilta, joissa on käytettävä nenää. Tavallinen ruohikkokin vaatii enemmän haistelua kuin lattia. Ulkona on tehty myös tulitikkutunnaria. Se, jos mikä, on saanut nenän auki.

Emmehän me kilpaile tokossa - saati ole luokassa, jossa tunnari pitäisi osata. Minä nyt olen kuitenkin päättänyt, että Tito osaa tunnarin eli se myös opetetaan sille. Ideoita ja ajatuksia on 73, joista jätän 4 kokeilematta. Katsotaan, kuinka kauan menee, että Tito tajuaa etsiä sitä kapulaa. Huomasin juuri, että olen innoissani tästä - toistaiseksi.