perjantai 10. heinäkuuta 2015

Ei koiraa karvoihin katsomista...

...paitsi, jos ne sattuvat katoamaan!

Enpä ole tähän aikaisemmin törmännyt. Jos teistä lukijoista joku on, let me know. Kiinnostaisi kovasti tietää, mitä ihmettä Hotin hännälle tapahtui noin kuukausi sitten. Silti katosi karvat hännästä! Mmmmmitä?!

Niin vain kävi, että otin Totista kuvaa pihalla ja mietin itsekseni, miksi sen häntä on niin lyhyt. Että miksi se loppuu ihan liian lyhyeen. Ajattelin, että pitää häntää jotenkin eri tavoin. Ihan skarppi omistaja, katsokaas. Ei siinä ilta-auringossa oikein tajunnut kiinnittää enempää huomiota asiaan.

Sitten oltiin joku päivä menossa kotia ja käytävällä aurinko osui Totin häntään. HERRANTÄHDENJUMAPLIUDE!! Totin hännän rinnalla rotankin jatkokappale olisi ollut kaunista katseltavaa. Totilla ei ollut enää yhtään valkoista karvaa hännässä. Ei yhtään. Musta loppui ja sen jälkeen vain karvatonta häntää. Yökötys sentään...

Ajattelin älykkäänä ihmisenä, että ehkämahdollisesti voisi olla kyse jostain ruoka-asiasta. Heitin pojat pelkälle kuivamuonalle. Jo aikaisemmin hyväksi todettua Acanan ruokaa löytyy, joten sitä ovat pojat popsineet.



Ja vähitellen alkoi karvaa kasvaa takaisin. Meni kuitenkin parisen viikkoa, että näkyi mitään muutosta. Alemmassa kuvakollaasissa ylin kuva on siis jo erittäin hyvästä vaiheesta. Pahimmasta ruoskahännästä ei ole kuvaa. En tiedä, oliko kyse jostain muusta kuin ruoka-asiasta. Ihmettelen kovasti. Oukkei, lisättyä sinkkiä eivät ole saaneet pariin kuukauteen, koska meidän käyttämää sinkkiä ei ole ollut nettikaupassa tukkupakkauksina ja asia on jäänyt. Mutta ei kai koista tule karvaton rotta, jos se ei sinkkiä saa?!

Anyway, tilanne on nyt huomattavasti parempi ja karva peittää jo suloisesti häntää, vaikka tynkä onkin edelleen.

2 kommenttia:

  1. Marolle kävi hännälle niin, että pelkät karvat olivat jääneet etuoven väliin. Tuloksena oli samannäköinen häntä. Voi Hottia. Toivottavasti häntä tulee ennalleen... Saila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh! Enpä tullut ajatelleeksi. Totin tuurilla erittäin mahdollista, että olisi jäänyt jonnekin väliin. *huokaus* Nyt onneksi jo enemmän tupsua kasvanut. :)

      Poista