perjantai 26. huhtikuuta 2013

Frontside Collie

Vuosi sitten Titolla oli toive. En tiedä, mistä se oli koko asian edes keksinyt, mutta kovin päättäväinen tuntui olevan. Syntymäpäivälahjaksi pitäisi saada rullalauta eli skeitti eli skede. Olin sitä mieltä, että kapine olisi turha eikä lähistöllämme ole oikein paikkaakaan, minne voisi mennä rullailemaan. Merkkipäivän lähestyessä Tito alkoi olla jo ärsyttävä. Kun kuljimme ulkona ja näimme nuorisoa skeittaamassa, karvakorva esitti oikein marttyyria ja huokaili, miten epäreilua elämä oli.

Sisällä se tuli koko ajan jalkoihin ja oli yksinkertaisesti tiellä. "Jos mulla olis oma skede, voisin olla ulkona enkä häiritsemässä sua." Tämän tyyppisiä huomautuksia tuli jatkuvasti. Ei tarvitsisi kuulemma viedä niin paljon uloskaan, koska voisi itse mennä rullailemaan. Yritin selittää, ettei pojalla ollut tarpeeksi mennä yksin ulos, mutta olin kuulemma naapuruston tylsin ja oikea ilonpilaaja.

Titon synttärit lähestyivät ja niin vain huomasin yhtenä päivänä seisovani Prisman urheiluosastolla - edessäni hyllyt täynnä skeittejä. Kokeilin lautojen pyörien pyörimistä niin kuin olen nähnyt kovien jätkien tekevän ja laitoin laudat menemään pitkin kaupan lattiaa löytääkseni jyvän akanoiden seasta. En lähtökohtaisesti halunnut ostaa lautaa, joka viettää selvästi toiseen suuntaan.

Niin siis kävi, että Tito sai oman skeitin lahjaksi. Koska Tito on cool, se halusi ensin harjoitella sisällä, ettei tarvitsisi menettää kuonoaan naapuruston räyhäpoikien tai kaunottarien edessä. Tito siis skeittasi sisällä - kerrostaloasunnossa. Meteli on aika kova, kun koira ottaa vauhtia ja rymistelee pitkin kämppää.

Tuli syksy ja alkuinnostus laantui. Skeitti laitettiin pois, vaikka juuri silloin teki kuulemma mieli lähteä rullailemaan. Onneksi meillä on paljon muitakin harrastuksia eli kenenkään ei tarvinnut jäädä pyörittelemään peukaloitaan.

Nyt keväällä Tito sanoi olevansa valmis lähtemään ulos treenaamaan. Minä kannoin lautaa ja Tito häntäänsä, kun suuntasimme tyhjälle parkkipaikalle. Tito ei paljon aikaillut vaan otti vauhtia, iski etutassut laudan päälle ja antoi mennä. Kun jotain tuli eteen, nopsasti laudan päällä ympäri ja uuteen suuntaan.

Koska harrastus on vielä uusi, Tito ei ole varma, mikä tekniikka on paras. Eniten se menee etutassut laudalla ja takajaloilla juosten. Toisinaan kolme tassua ovat laudalla ja yksi potkii vauhtia. Muutaman kerran kaikki tassut ovat olleet laudalla ja Tito vain rullaillut menemään. Vaikeuksia tuottavat tilanteen, joissa Tito onnistuu saamaan laudan nurin. Jotta Tito voi tulevaisuudessa mennä kavereiden kanssa skeittamaan, lauta pitää osata kääntää oikeinpäin itse. Tätä onkin nyt opeteltu ja eiköhän se kesään mennessä onnistu!

3 kommenttia:

  1. :-D :-D :-D Mahtavaa! Videokuvaa kehiin!

    VastaaPoista
  2. Rudi on kateudesta vihreä. Se on saanut vaan tyytyä katselemaan. Luulin muute, että mun blogger on jotain seonnu, kun munki yhden tekstin otsikko on Frontside Collie. :D :D Kuuluu Rudin lempibiiseihin.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa tosiaan! Meilläkin Domi tykkää rullailla menemään laudan kanssa.

    VastaaPoista