lauantai 3. marraskuuta 2012

Tito the Tunari

Tunnistusnoutoon ollaan paneuduttu viime aikoina enemmän, koska aikaa on ollut ja jostain tuli aivan varoittamatta inspiraatio. Käpytunnarin Tito osasi hienosti jo muutaman kuukauden ikäisenä. Nenä on pidetty siitä asti auki säännöllisellä harjoittelulla ja ajattelin, että tämä liike on pala kakkua. Onhan se - siellä metsässä, ruohikossa ja lehtien seassa.

Hyvä tavaton, kun homman siirtää sisälle. Ei pysty ymmärtämään, mitä pitäisi tehdä. Ulkona etsii, vaikka vierekkäin olisi kymmeniä käpyjä. Niin kauan etsii, että oikea löytyy ja muihin käpyihin, keppeihin tai kapuloihin ei koske. Tunnarikapulat sisälle ja jokaista tielle tulevaa voisi tökkiä kuonolla ja vähän kokeilla suussakin. Tunnarikapuloita on siis etsitty ulkona, mutta tajusin nopeasti, että niitä on etsitty alustoilta, joissa on käytettävä nenää. Tavallinen ruohikkokin vaatii enemmän haistelua kuin lattia. Ulkona on tehty myös tulitikkutunnaria. Se, jos mikä, on saanut nenän auki.

Emmehän me kilpaile tokossa - saati ole luokassa, jossa tunnari pitäisi osata. Minä nyt olen kuitenkin päättänyt, että Tito osaa tunnarin eli se myös opetetaan sille. Ideoita ja ajatuksia on 73, joista jätän 4 kokeilematta. Katsotaan, kuinka kauan menee, että Tito tajuaa etsiä sitä kapulaa. Huomasin juuri, että olen innoissani tästä - toistaiseksi.


3 kommenttia:

  1. Tuo kuva, jossa palikkatalo on Titon pään päällä, on ihan mainio! :D

    Me ei jostain syystä olla tehty tunnaria ulkona ollenkaan. Olen jotenkin ajatellut, että opetan alun eteisessä, kuten kaikkeen, koska siellä on vähemmän häiriötä. Tänään kaksi toistoa, ekalla kaksi kapulaa ja toisella kolme, sellaisena hetkenä, kun Varjo oli jo muutenkin hyvällä tuulella. Vähän se on epävarma kapuloille mennessä, mutta nenää käyttää ja oikeat nappasi! Saa nähdä, mitä hommalle käy, kun joskus siirrän sen ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkeet tuli ulkona, koska oikeita kapuloita ei ollut. Ja koska pohjat oli tehty ulkona, sieltä jatkettiin oikeillakin kapuloilla. Ja tämähän ei nyt toiminut ollenkaan...

      Poista