Ihan tavallinen työpäivä

Oli ihan tavallinen työpäivä. Kuittisotkujen selvittelyä, asiakkaiden palvelemista, hyllyjen pyyhkimistä, tavaroiden järjestelyä, sähköposteihin vastailemista ja tilausten tekemistä. Mutta sitten kaikki pysähtyi ja työt unohtuivat. Sisään liikkeeseen asteli pieni mustavalkoinen otus.

Humahdus kävi, enkä nähnyt enää muuta kuin pienen paddingtonin. Tuntui, että jokin ulkopuolinen ääni kysyi, saisiko pentuun koskea. Minähän se kysyin, mutten tuntenut ääntäni lainkaan. Olen varma, ettei suuni liikkunut. Jonkinlainen myöntävä vastaus kantautui alitajuntaani ja samassa olin jo lattialla pennun tasolla. Pentu kääntyi minua kohti ja taapersi luokseni niin kuin 7-viikkoisilla on oikeus taapertaa. En tehnyt elettäkään käydäkseni pentuun käsiksi, odotin vain. Ja siinä se oli. Valkoisella hännänpäällä varustettu karvapallo kiipesi syliini ja nuoli naamaani hillittömällä vauhdilla. Unohdin kokonaan, etten pidä siitä, että koirat nuolevat naamaani.

Seuraavan vartin ajan kävelin lämmin karvaton massu kättäni vasten. Sydämestäni löytyi pieni paikka, jonka voi täyttää vain pieni bordercollie.

Kuva kasvattajalta