"Miksi olet muuttanut blogisi salaiseksi?!"
Minä kirjoitan blogia useasta eri syystä.
Haluan pitää kirjaa siitä, mitä olen Titon kanssa tehnyt. Myöhemmin on hauskaa lukea ja muistella asioita, joita ei muuten enää muistaisi. Tietokoneella kirjoittaminen on (valitettavasti) mielestäni kätevämpää kuin päiväkirjaseen raapustaminen. Jos näkisitte käsialani, tukisitte varmasti tätä ajatusta.
Minun päässäni käy jatkuvasti kova vilske. Analysoin tarpeettoman paljon ja pohdin asiat monesta eri näkökulmasta. Saan ajatusruuhkan päässäni hetkeksi hiljaiseksi, kun istun alas ja kirjoitan ne näkyville. Näkyville minulle itselleni sekä teille lukijoille.
Ajatusten jakaminen muiden kanssa on antoisaa. Minä pidän blogeista, joissa kerrotaan muutakin kuin "treenattiin ruutua". Lisäksi ei tarvitse kirjoittaa paljon, että mielenkiintoni herää. Jos tämän ruudun treenamisen lisäksi on mietitty kyseisen koiran oppimisprosessia ja treenitilannetta, mietitty vähän eri vaihtoehtoja sekä katsahdettu tulevaisuuteen, I like.
Arkielämässä tapahtuvista seikoista kirjoittaminen vaatii usein paljon kirjoittajalta. Se, että julkisesti kirjoittaa oman koiransa rähinöinnistä, yksinolo-ongelmista, rauhoittumisongelmista, varastelusta tms., saa minulta arvostusta. Ongelmista kertominen julkisesti avaa usein keskustelua. Joku saattaa kertoa, että omalla koiralla on samanlainen ongelma. Toinen puolestaan on löytänyt toimivan keinon ja jakaa tämän tiedon. Kolmannella on toisenlainen näkemys ongelmaan, mikä saa neljännen yhtymään keskusteluun. Keskustelijat eivät ehkä tunne toisiaan, mutta heitä yhdistää jokin asia. He voivat auttaa toisiaan monella tavalla tietämättäänkin.
Arkikäytösongelmien lisäksi blogeista voi saada hienoja oivalluksia treenaamiseen. Vaikka itse on pohtinut esimerkiksi tietyn liikkeen opettamista moneen kertaan ja puhunutkin siitä kavereiden kesken, ratkaisu voi löytyä muualta. Blogimaailmassa liikkuessa ei voi koskaan tietää, mitä seuraavan linkin takana on. Siellä voi olla jotakin todella tylsää, jota ei jaksa lukea tai katsoa kuin 5 sekuntia. Toisinaan auennut blogi voi olla kuitenkin kuin katkelma omasta elämästä. Tekstiä lukee mielenkiinnolla ja yht'äkkiä onkin lukenut kaikki tekstit kyseisestä blogista. Voi olla, että joku muu opettaa samoilla periaatteilla tai on löytänyt keinoja, joita itse ei ole tullut koskaan ajatelleeksikaan. Blogia lukemalla tekee mieli pukea treeniliivi päälleja lähteä heti kokeilemaan oman koiransa kanssa. "Miksi en itse tuota ole ajatellut? Olisiko tässä ratkaisu meidän pulmaan?"
On myös kiehtovaa seurata, miten joku edistyy koiransa kanssa.
Kirjoittaminen voi olla myös terapeuttista. Ramin kuolema on ollut minulle valtava asia. En voi mennä saareen vanhempieni luo viemättä kynttilää Ramin haudalle. Menetyksestä kertominen julkisesti oli minulle iso asia. Kuka tahansa sai lukea, miltä minusta tuntui. Sisälläni vellovista tunteista ja ajatuksista kirjoittaminen oli minulle kuitenkin paljon tärkeämpää. Tämä oli minun tapani käsitellä Ramin menetystä - olen iloinen, että niin tein.
Kun minulla on mahdollisuus saada muiden blogeista oivalluksia ja ajatuksenaiheita, olen suunnattoman iloinen, jos joku voi saada samoja kokemuksia minun blogistani.
Minä haluan saada aikaan keskustelua. Minä olen puoliksi hollantilainen ja minä puhun - paljon.
Miksi siis kaiken tämän jälkeen suljin blogini? Koska tuntui, etten voikaan enää kirjoitaa haluamallani tavalla. Muutamia tekstejäni ymmärrettiin todella väärin ja sain aikaan pienen sanasodan. Nämä väärinkäsitykset on toivottavasti viimeistään eilen setvitty asianomaisten kanssa.
Lainaan itseäni: "Minä pidän sinisestä, mutta se ei tarkoita, että sinunkin täytyy siitä pitää."
Loppuun kuvia (minusta), jotka tukevat ajatustani: Elämässä pitää olla kokemuksia.
 |
| Jep, minä turkoosissa. |
Tiedätkö, mikä mun mielestä on ollut sun blogissa aina hienointa? No minäpä kerron! Se, että se herättää ajatuksia. Ja itse pidän bloggaamisessa juuri siitä, että voin herättää ajatuksia muissa. Joskus ne ovat positiivisia, joskus ne ovat negatiivisia, joskus ihmiset ymmärtävät asioita todella väärin.
VastaaPoistaMulle on joskus tultu huutamaan treenihallilla jostain mitä olen blogiini kirjoittanut. Siis aivan erittäin vihaisena ja siinä oli muitakin kuuntelemassa ympärillä. Siinä tilanteessa mietin että hienoa, en ainakaan kirjoittanut mitään yhdentekevää. Olen tehnyt vaikutuksen.
Sen jälkeen kyllä opetin itselleni tietyt perusteet bloggaamisessa (vahvimpana sen, että ei mitään negatiivista kenestäkään muusta tai kenenkään muun koirasta ikinä) ja minulle ei ole kukaan niin kovasti enää suuttunut. Tai ainakaan kukaan ei ole tullut sanomaan mitään päin naamaa! :D
Lainaan itseäni: "bloggaaminen on tosi helppoa, kirjotat mitä haluat ja sit laitat kädet korville ja alat laulaa lastenlauluja ku joku ärsyyntyy ja kommentoi jotain ikävää"
Kaikessa muussa tässä postauksessa olen samaa mieltä mutta en kyllä pidä sinisestä.
Hieno juttu että saadaan edelleen lukea sun blogia! :)
VastaaPoistaOnks toi extreme-runista tms. toi eka kuva? Mää kans! Jahka loppuisi tää pääsykokeilu keväisin..
VastaaPoistaMutta kiva, ettet lopettanut kirjoittamista! Mun mielestä on hauska seurata sun oivalluksia, vaikka yleensä kyllä joudun tekemään ne virheet ihan itse, ennenkuin oivallus puree ihan ytimiin saakka. Toisaalta avartavat vinkit auttaa yleensä heti alkuunsa. Mun mielestä on myös ihana lukea sun juttujasi, jotka ovat pääpiirteittäin kuitenkin todella rehellisiä, kuten esimerkiksi se, miten aluksi et kokenut Titoa ollenkaan omaksesi ja sitten kuitenkin koit. Moni ei kehtaisi kirjoittaa ja silti se on suurimmalle osalle todennäköisesti kultaakin kalliimpaa vertaistukea.
Ulosanti ei jostain syystä suju, mutta tiivistetään tällee, että pääpointti jää selväksi: Tykkään sun blogista ja teistä koirakkona.
Kiitos, että avasit blogisi. Olen lukenut joitain tekstejäsi uudestaan ja uudestaan. Etsinyt ideoita ja uusia ajatuksia ja koittanut niitä käytännössä. Pidän todella paljon tavastasi toimia koirien kanssa. Se antaa vahvistusta tällaiselle aloittelevalle koiran kouluttajalle. On ihanaa kun ei tarvitse luulla olevansa ainoa, joka suhtautuu koiran koulutukseen todella analyyttisesti ja suurella viekkaudella. Niitä pakotteiden ja rankaisujen kautta kouluttavia tulee nimittäin vastaan melkoisesti.
VastaaPoistaJa kiitos luennosta koiran leikkimisestä ja sen harjoittelemisesta tässä männä viikolla. Terkuin, tyttö ja lampaankarvaisia vetoleluja varasteleva sheltti. Ps. Hippu palauttaa lelunsa jo todella mainiosti!
Noitakin tosiaan löytyy, jotka ottaa nokkiinsa joka asiasta ja kyttää toisten tekemisiä silmä kovana 24/7. Itsekin kannatan avoimuutta, ja olen esimerkiksi Mististä ja meidän elämästä kertonut välillä hyvinkin syvällisesti ja jopa provosoivasti, niin johan on yksi jos toinenkin vetänyt herneet nenäänsä. Ihmisten mielestä kaiken kai pitäisi olla aina ruusuista ja ihanaa luettavaa, eikä pahaa sanaa saa sanoa kenestäkään. Ei kenenkään elämä täydellistä ole ja mikäpä sen parempi paikka käsitellä ongelmia kuin blogi, jossa saa mahdollisesti muilta neuvoja tai samanlaisia kokemuksia. Mutta ei kaikki tajuu, ei kannata välittää ;)
VastaaPoistaVoin allekirjoittaa tuon, että arkiongelmista kirjoittaminen voi herättää aika paljon puhetta suuntaan, jos toiseenkin myös. Vanhempi aussieni on mm. ääniarka ja myös ihmisarka tietyllä tasolla ja olen niistäkin jutuista kirjoitellut blogiin. Aina kaikki saatu palaute ei ole ollut hyvää..
VastaaPoistaKiva, että blogisi on vielä avoinna. Minusta on kiva lueskella sitä, vaikken sinänsä usein kommentoikaan.
Olen nyt hetken aikaa seurannut blogiasi. Pidän siitä todella paljon – kenties siksi, että tunnistin itseni erityisesti tästä: "Analysoin tarpeettoman paljon ja pohdin asiat monesta eri näkökulmasta. Saan ajatusruuhkan päässäni hetkeksi hiljaiseksi, kun istun alas ja kirjoitan ne näkyville." Itse olen kirjoittanut omaan blogiin monista sellaisista asioista, joita en sitten ehkä kuitenkaan haluaisi jakaa kaikkien kanssa. Kipeistä jutuista. Mörkön sairastamisesta ja sen aiheuttamasta piinasta, Susun hermoiluista ja räjähtelyistä, aika kipakasti cavalierien tilanteesta. Jotenkin kirjoittaminen kuitenkin auttaa ja aina sitä löytää itsensä painamasta julkaise-nappulaa. Usein hetken päästä kaduttaa – pitikö nyt taas mennä vuodattamaan – mutta onneksi tähän mennessä ei ole tullut täyslyttäystä kommenttiboksissa vaikka aiheet välillä aika arkoja onkin. Jokin kumma viehätys bloggaamisessa on. Yksi iso ongelma siinä vain on: koko tarina ei koskaan mahdu yhteen kirjoituskenttään. Naps vain ja käsissä on väärinymmärryksiä.
VastaaPoistaKiitos siis, että avasit taas blogin kaiken kansan näkyville!