Nykyään jokainen käy ohjatuissa treeneissä - kilpailuihin tähtäävät ja kilpailevat ainakin. Toki on poikkeuksiakin. Esimerkiksi minä.
Haluaisinko ohjattuihin treeneihin? No tottahan toki!
Aionko mennä ohjattuihin treeneihin? Ilman muuta.
Milloin? En tiedä vielä.
Minulla ei ole ajokorttia eli luonnollisesti autokin puuttuu. Julkisilla pääsee tiettyyn pisteeseen saakka kätevästi. Sen pisteen jälkeen julkisilla liikkuminen on yhtä helvettiä. Kun tähän lisätään vielä matkustaessa kuolaava koira, jää treeneihin meneminen yllättävän helposti väliin.
Tito on minun pieni koekaniini. Sen avulla tutustun rotuun ja uusiin lajeihin. Kokeilen ehkä kilpailemistakin.
Olen varmasti tehnyt jo 836 eri virhettä Titon kanssa arkielämässä ja lajiharjoitteluissa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että olen vähintään yhtä monta kertaa onnistunut.
Kun opetan itse itseäni, saan itse miettiä, mikä koiralleni sopii. Tämä tietysti edellyttää, että aktiivisesti etsin uutta tietoa, pidän mieleni avoimena ja sitä kautta kehitän itseäni. Pysyttelemällä turvallisella pohjalla ei pääse pitkälle. Uutta on kokeiltava. Minulla on suuremmat mahdollisuudet keksiä jotakin uutta ja toimivaa, jos askartelen itse. Toisaalta, miksi keksiä pyörä uudelleen ja uudelleen... Onhan suuri todennäiköisyys, että joku on jo keksinyt asian, josta itse hihkun innoissani.
Kyse on oivaltamisesta. Minusta on suurenmoista keksiä itse ja huomata omien menetelmieni toimivan. En halua kävellä valmiiksi tallattua tietä. Minä kiertelen ja kaartelen muodostaen oman polkuni. Kompastun juuriin ja kiviin - lennän pitkin pituuttani maanpinnalle. Nousen kuitenkin ylös ja pyrin jatkossa olemaan tarkkaavaisempi.
Ehkä tästä nousee esiin se, etten ainakaan vielä tähtää heti huipulle. Voi olla, että viidennen bordercollien kohdalla totean oppineeni edellisiltä koirilta jo niin paljon, että haluan seuraavaksi todella katsoa, kuinka pitkälle rahkeet riittävät. Silloin on aika tähystää huipulle. Kaiketi minulla on jo ajokortti ja autokin siinä vaiheessa.
Kyllä itsekin pystyy varsin mainiosti koiran kanssa treenimään :) Me ollaan oltu Marneuksen kanssa kahdella toko-kurssilla, joista viimeisin oli keväällä. Meidän kannalta nuo ohjatut treenit oli huono vaihtoehto, Marneus oli aivan liian ADHD istumaan vierelläni 50 minsaa ja tekemään jotain liikkeitä 10 minsaa. Ei niistä treeneistä jäänyt pahemmin mitään käteen.
VastaaPoistaMöllitokoissa sen sijaan oppii paljon enemmän. Toki koiran tulee edes hiukan osata liikkeiden pohjia, mutta paljon paremmat treenivinkit olen sieltä saanut. Ohjaaja eli tuomari keskittyy vain ja ainostaan sinuun ja koiraasi ja kertoo oman mielipiteensä teidän menosta. Sopii meille paremmin!
Samoin ihan virallisissa TOKO-kisoissa suurin osa tuomareista antaa myös vinkkejä treenailuun :) Mukavaa sakkia. Ja jos on mahdollista järkätä isommalla porukalla yhteistreenejä, niin antaa mennä vaan!
Kiitos, Heidi, tsempistä! :)
VastaaPoistaVähä kiva, kun tällaisestakin keskustellaan!
VastaaPoistaItse olen, niin kuin olet kai lukenut, niin haalinut ja käynyt noita kursseja ja ohjattuja treenejä ihan pennusta asti. Agissa, tokossa, tottiksessa, pk-jäljellä, haussa ym... Se on muotia se nykyään!
Myönnän suoraan, ettei omat rahkeeni riittäisi, ja siksi menen opiskelemaan kursseille. Haluan varmistua siitä, etten opeta vahingossakaan mitään väärin. Ja kursseilla saa palautetta tehdystä työstä.
Mutta sinun tapauksessasi... Ihan mielettömästi ripspectiä valinnasta. Musta on ihan älyttömän hienoa lukea, miten paneudut tosissaan näissä jutuissa. Esimerkkinä se, että mulle tulee aina 'huono koiran omistaja' -fiilis, kun luen sun bloggauksia. Miksi itse en ole noin säntillinen? Miksi jossain tapauksissa ajattelen, että se on vain koira, ym.
Yksi kurssi on jo lukea Titon treenejä! ;)
Joona, You made My day! Miten mukava palaute.
VastaaPoistaNäköjään molemmat lukevat sitten vihreänä kateudesta toistensa blogeja. Minä ihailen, kun niin ahkerasti käyt Peppin ja Hippun kanssa ohjatuissa hakemassa oppia ja kokemusta.
Onneksi on blogeja, joissa voi ajatuksiaan, oppejaan ja kokemuksiaan jakaa. Ainakin minä luen ahkerasti, miten muut koiriensa kanssa puuhailevat.
Todella hyvä kirjoitus, itsekin olen miettinyt ihan samoja asioita.
VastaaPoistaKäyn kyllä ohjatuissakin treeneissä, mutta kaikkein palkitsevinta on kyllä oivaltaa asioita itse. Ei sitä opi niin paljon, jos aina saa kaikkiin ongelmiin valmiiksi pureskellun ratkaisun. Nykyään huomaankin jo usein, että itse sitä osaakin ratkaista ne eteentulevat ongelmat jopa paremminkin kuin ohjaaja, joka ei tiedä meidän koko treenihistoriaa tai tunne minun koiraani toisin kuin itse. Toki aina välillä käy niin, ettei omat taidot vain riitä, tai tulee sokeaksi omille virheilleen, mutta pääosin sitä ihan itse löytää ne ratkaisut ja tekee myös virheet. Jos ei ikinä epäonnistu, niin ei sitä voi paljoa oppiakaan.
Olen seurannut teidän blogia ihan alusta asti, ja pärjäät kyllä todella hyvin ilman ohjattuja treenejä. Moni ei edes jaksaisi treenata tosissaan ilman valvovaa silmää.
Lueskelen myös aina kateellisena, kuinka jaksat panostaa niin täysillä myös arkikäytökseen!
Hyviä treenejä sinulle ja Titolle :)
Kiitos kommentista, Senni!
VastaaPoistaMonessa asiassa opetan täysin omalla tavallani. Toko näin nopeasti ajateltuna sellainen laji, että sitä helposti voi kotosalla aloitella. Häiriöitä saa vaikka kauppakeskuksesta tms.
Agility muuttuu niin mullistavaa vauhtia, että tässä täytyy pitää silmät ja korvat täysin avoinna. Enää ei pärjää sillä, että koira osuu kontakteille eikä sitä tarvitse kädestä pitäen viedä jokaisesta keppivälistä. Ne ovat täysin alkeita ja ratkaisevaa on koiran itsenäinen suorittaminen, taitava ohjaajan lukeminen ja monipuolisten ohjauskuvioiden hallitseminen.
Olen sitä mieltä, että ohjatut ovat(kaikissa lajeissa) jossain vaiheessa kokeilemisen arvoisia. Juurikin se, että ulkopuolinen arvostelee ja neuvoo. Onneksi löytyy myös kavereita, joilta saa tuomarointiapua.
Jos pitää omia taitojaan heti alkuunsa puutteellisina, on ehdottomasti syytä mennä ohjattuihin. Edellyttäen jonkinlaisiin kilpailuin tähtäämistä. Kotona istumistyylillä ei ole niin väliä. Jos kuitenkin arvelee hallitsevansa perusteet, on valmis ottamaan selvää ja jaksaa nähdä extra-vaivaa, itsenäinen harjoittelu voi olla oikein hyvä ratkaisu.
Etenemme "turhanpäiväisten" temppujen vuoksi tokossa ja agilityssa etanavauhtia, mutta ei se minua haittaa. Titokaan ei tiedä muusta, joten tuskin se murehtii, kun ei vielä kerää titteleitä. Kyllä me ehditään. :)
Tämä on kyllä niin totta! Hienoa pohdintaa josta pitäisi itsekin ottaa oppia. Oma oivaltaminen on parasta mahdollista oppimista.
VastaaPoistaPeukut omalle pohdinnalle! :) Itsekin olen vähän sitä sorttia, että mieluiten mietin itse mielestäni parhaan ratkaisun, tärkeintä ei ole päämäärä vaan tie jota pitkin sinne päästään. :)
VastaaPoista