Olen ihminen, joka harmittelee tehtyjä virheitä tarpeettoman pitkään. Jos huomaan vieneeni Titon liian vaikeaan tilanteeseen, sadattelen itselleni, että olisihan minun pitänyt tietää. Jos en huomaa jostain tulevaa koiraa tai ihmistä tarpeeksi ajoissa, soimaan itseäni, että jatkossa pitää olla tarkempi. Harmittelen myös asioita, joihin en voi mitenkään vaikuttaa. Kulman takaa tullut koirakko olisi pitänyt jotenkin huomata, vaikka tiedän, ettei se olisi ollut mahdollista.
Tajusin syksyllä leikkineeni Titon kanssa alussa liian rajusti. Huomasin, tämän kyllä aika pian, koska Titon into leikkimiseen hiipui. Itsetutkiskelun paikka ja uudet otteet. Titon liikkeitä myötäilemällä löytyi leikkimisen hauskuus takaisin. Hampaiden vaihtuessa vetoleikkejä ei leikitty kuin todella harvoin. Silloin opeteltiin palloleikin säännöt.
Tajusin myös, että en antanut Titon voittaa tarpeeksi usein. Vetoleikit muistuttivat enemmän kilpailua toisiamme vastaan kuin leikkimistä yhdessä. Antamalla Titon voittaa useammin ja ottamalla naksutin vetoleikkeihin mukaan, onnistuin kertomaan Titolle, että kanssani on huomattavasti kivempi leikkiä kuin yksin.Nyt Tito palauttaa lelun jo mallikkaasti. Se ei hyppää lelun kanssa päin minua haastaakseen uuteen leikkiin - näitähän aina näkee. Täytyy sanoa, että en ehkä rapatassua haluakaan päälleni hyppimään. Voittaessaan lelun Tito tepsuttelee reippaasti luokseni tarjoten lelua. Mikäli olen heittänyt lelun tai lelu on ollut etäpalkkana, Tito juoksee lelun kanssa kovaa takaisin.
Millä me sitten leikitään?
Titohan leikkisi pahvilla, tölkeillä, lankakerällä ja vaikka porkkanoilla. Varsinaisia erityisleluja löytyy eteisestä kassista. Se on selvää, että Tito tykkää pehmeistä leluista. Pentupatukoihin tarrataan kovaa ja fleecessä roikutaan viimeiseen asti. Kuvissa osa meillä käytössä olevista motivointileluista. Yhdellä kahvalla varustettu lammaslelu on tällä hetkellä niin käytetty, että on aika tilata uusi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti