Puuha-Pete

Tito painaa kohta enemmän kuin isänsä (24 kg)! Noh, ei nyt ihan vielä, mutta viime keskiviikkona vaaka kertoi Titon painoksi 18,5 kg. Saas nähdä, miltä huomenna näyttää. Monessa asiassa tuo tuntuu jo aikuiselta, mutta aina joku hullunkurinen päähänpisto osoittaa, että kyseessä on Junior.

Kaikkea pitää edelleen maistaa. Tänään aamulla heräsin kolinaan eikä kyseessä ollut luiden pyörittely. Tito avasi työkalupakkia. Taitavaa, mutta ei niin tarpeellista.

Tito ei saa tosiaan tulla sänkyyn. Saan kuitenkin joka aamu herätä siihen, että se tökkii kuonollaan naamaani. Turha esittää nukkuvaa, kun joka kerta hätkähdän hereille. Elkäämme unohtako aamua, jolloin heräsin siihen, kun Tito toi kännykän sängyn reunalle. Pidin sitä taitavana. Eihän kännykän kanssa olla opeteltu mitään. Ihan itse oli saanut päähänsä tuoda puhelimen. Tätä ennen oli ilmeisesti itse yrittänyt sammuttaa herätystä. On nimittäin pureskeltu kauttaaltaan. Näyttö on kuitenkin ehjä ja puhelin toimii.

Luiden syöminen tasoilta on tapa, jota en ole aiemmin koirilla tavannut. Tito tykkää syödä luita niin, että se itse seisoo lattialla. Luun pitää kuitenkin olla jollakin tasolla. Tähän soveltuvat matala laatikosto, nojatuoli - niin ja sänky tietenkin. Enpä tiedä, mikä tasoissa viehättää. Eihän se luu pysy mitenkään paikoillaan, kun siitä ei pidä kiinni...

Aamulla, kun laitan naamarasvaa, on vieressä ovela kettu, joka odottaa sopivaa hetkeä. Sillä hetkellä, kun levitän rasvan kasvoihini, on tuubin korkki kadonnut. Riittää, kun sanon KRHM ja ojennan käteni. Niin vain ilmestyy korkki takaisin. Taikuutta!