Kaikkihan me tiedämme, että olemme kuolevaisia. Kaikki elävä on kuolevaista. Ramin vanhetessa tulin yhä tietoisemmaksi siitä, että sen loppu lähenee. Rami ei kuitenkaan vanhentunut niin kuin koirat mielestäni yleensä vanhenevat. Vai kieltäydyinkö huomaamattani ajattelemasta asiaa? Kyllä se harmaantui ja kuuroutuikin viimeisen puolen aikana. Se jaksoi kuitenkin aina innostua temppujen tekemisestä ja innostua ulos lähtemisestä. Se heitteli itsekseen puruluita ilmaan ja syöksyi niiden perään. Rami nautti elämästä.
Kun sain äidiltäni viestin, että Rami käyttäytyy oudosti ja kaikki ei ole ihan kunnossa, maa katosi jalkojeni alta. Tuntui kuin jokin olisi humahtanut lävitseni. Päätin heti mennä tulevana vapaapäivänäni saareen katsomaan, mistä on kyse. Ostin Ramille hyvää lihaa ja herkullisia naudanmahaherkkuja tuliaisiksi.
Rami on aina halunnut istua jossain, mistä näkee mahdollisimman paljon. Talomme on pienen mäen päällä ja sieltä näkee hyvin, mitä ympärillä tapahtuu. Lähestyessäni kotia, näin kaiken harmaan ja märän keskellä tutun naaman. Vitivalkoinen rinta ja musta maski. Kyyneleet alkoivat valua heti ja juoksin Ramin luo. Polvistuin sen eteen, halasin ja itkin.
Näin Ramista heti, ettei kaikki ollut hyvin. Sen näkee joskus koiran silmistä.
Rami ei liikkunut yhtään ylimääräisiä askelia. Se käveli ja horjahteli hitaasti eteenpäin. Kotiin täytyy nousta pari rappusta ja Rami kaatui. Se täytyi nostaa takaisin jaloilleen ja auttaa sisään. Sisällä se seisoi enemmän kuin yleensä. Sen oli selvästi vaikea istuutua. Vaihtoehdot olivat seisominen tai meneminen vaivalloisesti makaamaan. Maasta seisomaan nouseminen oli vielä vaikeampaa.
Rami sai paljon nameja vain siksi, että se oli söpö. Minä, joka aina vaadin koiria tekemään ruokansa eteen jotakin, annoin koiralle kasoittain ruokaa, koska se oli söpö.
Sinä päivänä ymmärsin vähitellen, että Ramin kanssa eletty elämä oli loppumassa.
Ramin kunto heikkeni seuraavina päivinä nopeasti. Se sai rankkoja kohtauksia öisin ja kaatuili yhä enemmän. Vaikka intoa riittikin välillä pieniin juoksuaskeliin, yleiskunto romahti. Suunniteltua aikaa eläinlääkärille aikaistettiin. Eläinlääkäri kertoi, mistä kaikesta voisi olla kyse. Sitä seuraavat hetket olivat raskaita ja tuntui kuin olisin pidellyt hiekkaa käsissäni. Hiekka valui sormieni lävitse, vaikka yritin pidellä sitä parhaani mukaan.
Minä en muista elämää ennen Ramia. Minä en tiedä, minkälaista on mennä seuraavan kerran saareen ja todeta, että Rami ei istu mäen päällä odottamassa.
Vaikka tiedän, että päätös oli oikea, en voi olla ajattelematta, mitä jos... Mitä jos olisin voinut tehdä jotakin toisin?
