maanantai 2. tammikuuta 2017

Tavoitteita - kind of

Uusi vuosi pärähti käyntiin. Olen onnistunut suunnittelemaan aika hemmetin kivoja, jänniä, pelottavia ja motivoivia projekteja alkaneelle vuodelle. Vuoden 2017 kartonkien askartelu on vielä kesken, mutta hyvältä näyttää. Bring it on!

Koirien suhteen tavoitteet ovat tässä:

TITO

  • Koen itse täyttäneeni joulukuussa 16 vuotta, joten Titokin taitaa täyttää kesällä kokonaista kaksi vuotta. Kalenterin mukaan vuosia tulee seitsemän vuotta, mutta kuka noita laskee. Käydään fyssarilla tammikuussa uudestaan ja lämmitellään hyvin ennen ja jälkeen treenien. Siinä ovat iän tuomat tavoitteet. Ja otetaan käyttöön nivelten hyvinvointia tukevat lisäravinteet. Just in case.
  • Agilityssa otetaan kaikki esteet haltuun eli jatketaan epämukavuusalueella pyörimistä. Olisi ihan jees tehdä netistä kaivettuja makeita ratoja ilman kontaktiesteiden korvaamista sillä ja tuolla ja keppien korvaamista kolmannella. Ohjaamisen suhteen alan kehittää itseäni enemmän. Katse pois koirasta, enemmän luottoa ja vielä kovempaa kirmaamista. Kokeilen uusiakin ohjauksia, mutta samalla koetan etsiä "meidän" tavan edetä radalla. Meitä yritetään jatkuvasti työntää kisoihin, mutta ne jäävät nähtäväksi. Ehkä jotkut epikset, koska olen niin laiska, että käytän mielelläni hyväksi sen, että joku muu tekee radan valmiiksi!
  • Vetolajit aktivoin kunhan saadaan enemmän lunta. Nyt maassa on hentoinen lumipeitto, mutta sitä ei vielä lasketa. Tarkoitus on päästä myös ajamaan vanhempieni luokse Porvooseen. Isä on luvannut ajaa meille ladun moottorikelkalla. Luksusta! Jos hyvin käy, Tito ja Totti osallistuvat Marin cojoottien kanssa kisoihinkin. Tässä on tietysti hyvä muistaa, että kisoja olen ennenkin lupaillut...
  • Tito jatkaa terapiakoiratöitään. Se on siihen kuin tehty ja saatu palaute on sydäntä sulattavaa. Tosin viime viikolla 4-vuotias tyttö sai dramaattisen romahduksen kuultuaan, ettei Tito jää heille hoitoon, vaikka ollaankin menossa parin viikon kuluttua uudelle käynnille.


TOTTI
  • Yritän pitää Totin ehjänä. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta ei ehkä mahdoton.
  • Agility... Voi nyt herran jestas sentään. Totti ja agility. Kuin yrittäisi yhdistää Ankkalinnan Karhukoplan Muumilaakson tarinoihin. Niinku ei. Työmaata on enemmän kuin haluan edes myöntää. Totilla on huomattavan paljon poikkeavat pohjat verrattuna Titoon. Totti rakastanut agilityesteitä heti ensimmäistä kohtaamisesta lähtien. Sen päättömyys ja voima yhdistettynä minun alkeellisen ohjaukseen on vaikea soppa. Mutta tämä on meidän soppa. Eikä meillä ole kiire koskaan ollutkaan. Joten jatkamme suunnitelmaamme tehdä Totista paremmin rataa lukeva ja itsenäisempi. Minun tulee olla tarkkana palkkaamisen kanssa, koska sen merkitys on tämän koiran kanssa ratkaiseva. Liian hektinen leikkiminen tai lelun ottaminen nopeasti pois saa aikaan seuraavalla toistolla esteiden kaatumista ja kattilan kiehumista. Tavoite on tutustuttaa Totti tämän vuoden aikana kaikkiin esteisiinkin.
  • Vetolajeissa tavoitteet suuntautuvat enemmän Tottiin kuin Titoon. Juniorilla on raivoisat menohalut ja tämän vuoden tavoite on saada Totti odottamaan lähdössä.


YLEISTÄ
  • Haluan säilyttää rentouden ja ilon, jonka olen pitkästä aikaa löytänyt. Lenkeillä haluan pitää huolta mielentilasta, joka meillä nyt on. 
  • Titon rusakkojahtien eliminoiminen niin kuin olen tässä vuoden-kahden aikana onnistunut tekemään. Enää en joudu pupun näkemisestä paniikkiin, koska olen saanut Titon pysähtymään jo jonkun aikaa joka kerta. Jeee!
  • Ruokapuolella jatketaan Acanan pitämistä nappulana ja lihat käyn hakemassa isoksi osaksi ruokakaupoista. Kun koiran kuppiin iskee isosti kunnon lihaa, tulee ihan hyvä mieli. Ei tarvitse jänteitä, rustoa, nahkaa ja muuta epämääräistä mössöä syödä.
  • Haluan opettaa uusia kahden koiran temppuja. Ne ovat vaikeita, mutta onnistuessaan hauskoja.
  • Jatketaan tekemistä, menemistä, meidän juttuja, meidän tavalla!

1 kommentti:

  1. Kuulin juuri meidän personal coachilta, että Titon tavoite on 3. luokka ja Totilla kisojen starttaaminen. Nauroin itseni kipeäksi! :D :D <3

    VastaaPoista