Tänään töiden jälkeen Kepo kävi hakemassa ruokaa ja kävin sillä aikaa viemässä koirat ulos. Täytyy muuten sanoa aivan irtonaisena asiana, että niin vain on Hottikin edistynyt hermojensa kanssa. Se malttoi seistä odottamassa vapautusta eräillä rappusilla, vaikka kolmisen metriä sen selän takana vouhotti naapurin koira omistajineen. Vuosi sitten Totti olisi lähtenyt menemään. Puoli vuotta sitten se olisi mennyt muutaman askelen kauemmaksi ja kääntänyt korvat pitkin päätä - samalla taakseen vilkuillen. Nyt Totti seisoi paikoillaan, kääntyi katsomaan ensin koiraa ja sitten kiinnitti huomionsa taas minuun. Olin itse jo viitisen metriä edellä tarkistamassa takapihan tyhjäksi muista ulkoilijoista. Juu, riskihän siinä on jättää nuo koirat seisomaan rapuille, mutta mihin ne nyt siitä..? Okei, Tito heilutti häntää koiralle ja ihmisille siihen malliin, että sinnehän ne nyt siitä. Anyway, hyvin Totilta, joka ei mennyt vaikeaksi siitä, että elämää ilmestyi selän taakse.
Tehtiin lenkki, pojat vähän temppuilivat ja mentiin sisään. Otin koirat mukaan talomme kerhohuoneelle, jonne menimme Kepon kanssa syömään. Kun siellä on niin kivat sohvat... Pojat saivat omat lelut mukaan, RöhRöh ja Bounzer. Syötiin ja seurattiin koirien menoa. Aivan hullua menoa. Lelut lensivät ja vaihtuivat sujuvasti monta kertaa. Välillä toivat näytille ja tyrkyttivät syliin, että vois vaikka heittää. No ei todellakaan heitetty. Totti yritti kavuta sohvallekin ja koska se on oikea luihu, onnistuikin pari kertaa ilman, että tajuttiin. Totin tapa huomaamattomasti hivuttautua sohvalle tai sängylle on aivan pettämätön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti