Tito kävi esiintymässä

Eilen hurautettiin bussin matkassa Porvooseen. Pari viikkoa sitten vanha mies, joka järjestää pienen pientä toritapahtumaa, kysyi minua esiintymään kylän toripäivään. Vaikka tässä on kummasti muutakin tekemistä, sanoin tulevani. Tottahan toki! Paineetkaan eivät olleet kovat, koska torilla oli ollut kerran muun muassa laama, joka oli nököttänyt paikallaan.

Titon kanssa noustiin eilen aamulla bussiin ja oltiin iloisen yllättyneitä, kun bussin takaosassa ei ollut yhtään matkustajia. Se on näin koiran kanssa matkatessa erittäin kiva, koska silloin koiraa ei tarvitse runnoa jonnekin penkin alle. Nyt Tito sai ottaa huomattavasti isomman tilan käytävältä.

Porvoossa äiti tuli hakemaan bussilta ja mentiin siitä torille. Heti tuli hyvä tunne, koska torin laidalla oli rivissä erittäin vanhoja traktoreita. Kuulemma sai jotain (ehkä kahvin) ilmaiseksi, jos tuli torille traktorilla. Miten hauska idea! Saisi olla enemmänkin vastaavaa. Että jos tulee jonnekin tapahtumaan vaikka keltaisessa paidassa, saa arpalipukkeen. Miettikää, miten hauskan näköistä olisi, kun tapahtumassa iso osa olisi keltaisissa paidoissa. Kannatan!

Otettiin Titon kanssa aika nopsasti oma tila haltuun. Kerroin keitä olemme ja miksi olemme tulleet torille. Näytin Titon kanssa temppuja, joista pari meinasi mennä pipariksi paahtavan helteen vuoksi. Näin, että Titolla oli vaikeuksia kuumuuden kanssa. Mutta se teki. Hienosti! Sai taputuksiakin jokaisen tempun jälkeen. Ei Tito niistä taputuksista mitään ymmärrä, mutta ihmisten nauraessa se kyllä heilauttelee häntäänsä.

Kun viitisentoista temppua oli takana, kerroin tauon olevan paikallaan. Tito pääsi juomaan ja minä juttelemaan ihmisten kanssa. Sen jälkeen otin aikuiset ja lapset meidän luokse juttelemaan. Vastailin kysymyksiin, kerroin ja selitin. Näytin pari temppua uudestaan ja muutaman uuden lisää. Tehtiin temppuja lasten kanssa yhdessä ja lapset saivat tehdä Titon kanssa keskenään. Juostiin Titon ja lasten kanssa pitkin toria ja naurettiin yhdessä. Yksi lapsi kaatuikin pitkin pituuttaan,  koska alusta oli paikoin kuoppainen. Vaikka itku oli ihan silmänurkan takana, tyttö sanoi voivansa jatkaa, koska ei halunnut lähteä Titon luota. Titokin tuli nuolaisemaan jalkaa, joka oli ottanut isoiten osumaa maasta.

Vielä näytettiin luoksetulo meidän tapaa ja siitä lapset riemastuivat. Otettiin uudestaan ja lapset saivat yhteen ääneen kutsua Titoa. Onhan se hauskan näköistä, kun koira pinkoo hurjaa vauhtia kaikkien ihmisten ja kojujen välistä!

Lapset saivat halia, silittää ja rapsuttaa Titoa vielä pitkään. Yksi pieni poika toki kysyi, josko Titolla voisi ratsastaa. Ei valitettavasti voinut. Kun suurin lapsilauma oli hälvennyt ja osa ihmisistä alkoi lähteä torilta, tulivat aikuiset vielä kertomaan, miten hieno koira Tito on. Ja sehän on. Kerta kaikkiaan luottokoira.

Viikossa aikuiseksi

Niin kävi Titolle. Tai ehkä minulle. Ehkä se olinkin minä, joka kasvoin viikossa. Tito oli jo. Se osasi oikeasti jo. Minä en uskonut. Enkä antanut Titolle mahdollisuutta näyttää taitojaan. Enkä uskonut itseeni. Että olen osannut opettaa. Mehän vain askartelimme ja teimme paloja. Kokonaisuudet hirvittivät. Ne eivät olleet meille.

Viikossa tehtiin kaikista kamalimmista esteistä selvää. Kontaktit kuntoon ja kepit sellaisiksi, ettei ole merkitystä, mistä materiaalista ne on tehty. Krhm.

Aloitettiin niin maan kertauksella, ettei tosikaan. Katsottiin, mitä osataan. Yhdisteltiin. Pilkottiin. Kokeiltiin. Mietittiin. Pohdittiin. Kokeiltiin toisin. Yritettiin enemmän. Käytiin pohjalla. Nähtiin vain suunta ylös. Ei voinut mennä huonomminkaan. Otettiin riskejä. Onnistuttiin. Uudestaan. Tehtiin enemmän kuin pelättiin. Yritettiin enemmän kuin oli mukavaa. Ja onnistuttiin uudestaan.

Eilen tehtiin rataa, jossa oli kaikki nuo perhanan esteet. Sillähän ne tulee treenattua, kun iskee esteiden väliin pari hyppyä tai putken. Tito teki. Kaikki. Hyvin.

Toivomisen varaa ja kehitettävää on kaikille neljälle esteelle. Tietysti on. Puomi on edelleen hidas ja muutaman kerran Tito on tullut A:lta omin luvin juoksarina läpi. Keinu on jo aika hieno. Ei se sinne päähän tykitä niin kuin toivoisin, mutta menee reippaasti ilman, että hyppää kesken kaiken pois tai kieltäytyy nousemasta. Näitä nähtiin viikon aikana ihan lukuisia kertoja. Kepit Tito menee. Kiinteät ja muoviset. Sen voi lähettää kepeillä lähes mistä vain. Mutta sen tarvitsee tilaa tehdä. En saa häiritä. Tito osaa itse. 

Minä kasvoin. Opin luottamaan viikossa sekä Titoon että itseeni uudella tavalla. En jäänyt jumittamaan tassujen asentoihin. En antanut seinän kohota virheiden myötä. Tehtiin toistoja ja eroteltiin jyvät akanoista. Maltettiin paukuttaa pohjia ja tehdä työn jälkeen kokonaisuuksia.

Tito on kisavalmis. Minä en ole. Mutta ei se ehkä haittaa. Emme me koskaan ole. Koska valmis on tylsää.

Metkut on samat, leikkikentät vaan suurentuneet

Totti on tänään neljä vuotta vanha. Neljään vuoteen on mahtunut enemmän kuin voisi kuvitellakaan. Enemmän kuin olisin osannut pelätä, toivoa tai odottaa. Totti on neljässä vuodessa ottanut vahvan paikan pienessä laumassani.

Se täydentää persoonallaan meidät kokonaiseksi. Ilman Tottia puuttuisi jotain.
* Puuttuisi kuono, joka hakeutuu leukani alle.
* Puuttuisi tassut, jotka nousevat reittäni vasten.
* Puuttuisi ilme, joka pyytää ottamaan syliin.
* Puuttuisi koira, jonka kanssa voi nukahtaa lattialle.
* Puuttuisi energia, jota on vaikea hallita.
* Puuttuisi kaikkensa antamisen esimerkki.
* Puuttuisi hulluus, joka saa repimään hiuksia päästä.
* Puuttuisi iso karvainen takapuoli, joka ei meinaa mahtua auton kyytiin.
* Puuttuisi naurava iso suu ja vielä isompi kieli.
* Puuttuisi vauhti ja vaaralliset tilanteet.
* Puuttuisi maailman parhain heräteostokseni.
* Puuttuisi suurin rakkauspakkaukseni.

Onneksi on Totti.

10 kohtaa ilon löytämiseen koiraurheiluun

Johanna kirjoitti hyviä tärppejä siitä, miten koiran kanssa harrastaminen pysyy hauskana.

Koiraurheilun ilo – miten sen löytää

Kymmenen Johanna listaamaa kohtaa ovat alla. Käykää linkistä lukemassa, miten kohtia on avattu!

1. Lopeta täydellisyyteen pyrkiminen

2. Tee sitä, mistä nautitte

3. Tee laatua, älä määrää

4. Puhukaa toisillenne

5. Pyydä apua

6. Hanki muita onnistumisen kokemuksia

7. Hassuttele

8. Anna aikaa lukon purkamiselle

9. Tee jotain ihan muuta

10. Laita asioiden mittasuhteet kuntoon

Valmistelua ja kovasti toivottu paketti

Reissu lähenee. Ensi viikolla mennään. Eli huomaan eläväni erinäisten tavarakasojen keskellä tällä hetkellä. On rinkkaa, retkikeitintä, ehkä mukaan tulevia asioita, listoja, huriseva kuivuri (kuivatan osan ruoista itse) ja kaikkea sälää.

Tänään hain postista koirille lähetetyn laatikon. Paketti tuli Kuopiosta, koska Hurtta lähtee meidän mukaan patikoinnille. Aivan huikea juttu! Huomenna sovitellaan muun muassa uutta reppua pojille ja toivotaan, että se on passeli. Pääsee Tottikin totuttelemaan hökötykseen selässään. Ei ehkä olisi reilua heittää reppua selkään ensimmäistä kertaa lähtöaamuna ja täyteen pakattuna.

Ruokapuoli on koirien osalta aika simppeli. Nappuloilla mennään ja ehkä kuivalihalla. Jälkimmäisestä en ole ihan varma vielä. Sitä ei tällä hetkellä löydy kaapeista. Vähän tuntuu tietysti pöntöltä, että olen kevään aikana syöttänyt useamman kilon Ziwi Peakia koirille ihan vain lisänä. Miksi, oi miksi en sitä ole yhtään säästänyt vaikka tämmöistä reissua varten...

Lihaa en lähde kuivattamaan, vaikka kuivurin omistankin. Vaikka koirat syövätkin lihaa, minä en halua missään nimessä kuivuvan lihan hajua kotiin pyörimään.

Koirien laatikko pakastimessa

Reitti ei ole vieläkään ihan kirkas, mutta jo lähes päätetty. Käsivarteen mennään ja puikataan Kilpisjärveltä Norjan puolelle. Koska olen jalkaisin liikkeellä, pyrin nousemaan ylös autoteiltä mahdollisimman nopeasti. Tarkoitus ei ole kuitenkaan päätyä eksyksiin erämaahan. Minulla ei ole hinkua löytää "koskematonta luontoa". Haluan maisemia, järviä, korkeuseroja ja kauniita telttapaikkoja. Voin ihan hyvillä mielin kohdata muita ihmisiä päivän aikana, mutta iltaisin toivon voivani rauhoittua oman pienen leirini kanssa muista eristyksiin.