No mutta, mitenkäs se tänään meni? Rata ei ollut vaikea, mutta ne ohjaukset, joita harjoiteltiin... aivan kaameaa-luonnotonta-en-tajuaaaa. Kyllä sai tämä koirakko mennä useamman kerran, että täyden vauhdin kolme peräkkäistä saksalaista saatiin haltuun. Titolla oli niin suoraviivainen suunta, että tuli Salomoneille kiire. Tai alussa kiire ja lopussa jotain järkevämmän oloista.
Rata nyt oli muutenkin juoksemista kentän päästä päähän samalla saksalaisia, sokkareita ja takaakiertoja huitoen. Sivusuunnassa en liikkunut lähes ollenkaan. Tai siis se oli tavoite. Mutta pitkittäin yritin singota niin kovaa kuin vain osasin. Luojan kiitos olin lämmitellut Titon lisäksi itsenikin loikilla, spurteilla, ristijuoksulla, askelkyykkyloikilla ja "boxihypyillä". Muuten eivät olisi jalat olleet valmiita tuohon juoksemiseen. Joskus olen omien jalkapainoitteisten treenien jälkeen mennyt aksaamaan ja se, SE on kamalaa. Kun jaloilla ei ole mitään annettavaa, kun ne eivät tottele eivätkä tunnu omilta ollenkaan.
Mutta tänään tottelivat. Juoksin kovaa ja huomatessani Titon kiihdyttelevän tajusin voivani juosta vielä kovempaa. Tai siis tajusin, että minun on vain yksinkertaisesti juostava kovempaa. Kyse ei ollut siitä, voinko vaiko en. On vain juostava. Ja niin sitä pystyy kummasti etenemään vielä kovempaa, vaikka luulin jo kovaa juoksevani. Mustavalkoinen kirittäjä tekee ihmeitä.
Saatiin lopulta ihan agilitya muistuttavaa settiä kasaan. Lopuksi sain upottaa kasvoni Titon turkkiin sen pitäessä palloa suussaan. Sain kuiskata sen korvaan: "Kiitos, kun oot niin kärsivällinen mun kanssa."
Ai niin, Titolla oli tänään suuri päivä. Se sai vihdoinkin viikon projektinsa päätökseen. On nimittäin yrittänyt viikon ajan irrottaa löytämästään vaahtosammuttimesta sitä letkua. Ja tänään se vihdoin irtosi. Tito heitti irronneen letkun riemuiten ilmaan, josta nopea Totti nappasikin saaliin omakseen. Itku pitkästä ilosta... Meidän lenkit ovat sisältäneet siis alla olevan videon mukaisia hetkiä jo viikon ajan. Tottia ei ole sammutin kiinnostanut, mutta se on ollut sitäkin enemmän fiiliksissä kepeistä, koska suu kestää taas (melkein) mitä vain!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti