Haluan avata tätä ruskeaa aihetta sen vuoksi, että se on ollut ajankohtainen mm. tänään. Nimittäin koirat ja niiden hmm... tarpeet tai oikeammin tarpeiden tekeminen.
Ensin pentuvaihe - aika, jolloin omistaja on valmistautunut pissojen luuttuamiseen ja torttujen siivoamiseen. Joku käyttää sanomalehtiä tämän urakan helpottamiseksi, joku rajaa pennun käyttämää tilaa, kolmas katuu pennun hankkimista jo toisena päivänä.
No ei suinkaan! Mutta ah, miten muistelen aikoja, kun on tullut myöhään kotiin, avaa kotioven ja vastaan tunkeutuu kuoleman löyhkä. Ensimmäisenä sitä on hartaasti toivonut, että läjät olisivat jotenkin järkevässä paikassa. Helposti siivottavissa. Sitten on valmis avaamaan oven kokonaan ja vastaanottamaan sen, mitä oven toisella puolella on. Esimerkiksi Titon, joka pentuna oli karannut isosta aitauksestaan, silpunnut petauspatjani ja tyynyni, repinyt vuodevaatteet sängystä ja tehnyt sekä ykköset että kakkoset sängylle. Kyllä, läpi meni. Aivan kaikesta. Ja oli sitä ruskeaa asiaa kulkeutunut seinille ja tassujen mukana pitkin asuntoakin. Voi näitä muistoja.
Totti oli pentuna yleensä yksin kylppärissä portin takana, jotta Tito sai päivisin olla rauhassa härväimeltä. Samalla Totti oppi olemaan "yksin" ja rauhoittumaan. Tai ainakin se oli tavoite. Pennun sijoittaminen pesutilaan oli ihan hyvä päätös. Totti saattoi nimittäin päräyttää jostain syömästään asiasta sellaiset liejut pitkin lattioita ja seiniä, ettei kylppärissä ollut kotiin tultuani kuin pieni nurkka "puhtaana" ja siellä istui Totti surkean näköisenä. Sitä ripaskaa voi tulla koirasta aivan järjettömät määrät!
Ihan pienenä Totti söi pökäleensä sitä tahtia, kun tavaraa oli ilmaantunut. Sen huomasi kyllä Totin pentutuoksuun sekoittuvasta ällöttävästä vivahteesta. Ei se nyt maailmaa kaatanut, koska penska jätti onneksi ulkona muiden jätökset rauhaan. Olisivat hermot olleet koetuksella, jos tuo olisi syönyt muiden koirien kasat. Hyiiii... Mutta ei tässä vielä kaikki! Kuvittele tilanne, jossa huomaat pennun syöneen yön aikana omat torttunsa. Harmittaa vähän, mutta what can you do. Pentu mukaan ja lähdet sen kanssa bussilla tai autolla jonnekin treenaamaan tai kyläilemään. Ai niin, se pentu voi pahoin kaikissa kulkuvälineissä. Ai niin, se oksentaa bussin lattialle. Ai niin, se lämmin oksennus sisältää myös kaiken yön aikan syödyn pashckan. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä?
Olen useamman kerran maininnut Totin ongelmasta pissaamisen kanssa. Se ei osaa a) pysyä paikoillaan pissatessaan b) odottaa sopivaa paikkaa. Hätä voi yllättää. Ihan tuosta noin vain. Vaikka olisi vuoden vanha, se hätä voi tulla vaikka rappukäytävässä. Eikä Totin ilmekään värähdä, kun se tyynen rauhallisena lorottelee perässäni kävellessään. Tai se ruikkii heti ulos päästyämme rappusille. Tai se vain kävelee ja pissaa samaan aikaan. Mutta osaa se pidätellä vaikka kellon ympäri ihan helposti. Kun tulen töistä, Totti ei suinkaan ole kinuamassa ulos. Se voi ihan makoilla ja ottaa rennosti. Ulkonakin voi mennä rauhallisesti - tai sitten ei, kun ei vaan pysty olemaan ruikkimatta. Nytpakkohetipissata!
Nyt aikuisena tuo pissajuttu on edelleen ajankohtainen. Ei se Totti suinkaan rappuun enää lorottele, mutta se kävelee ruikkien pissat jaloilleen tai kokee tarvetta pissata mitä ihmeellisimmissä paikoissa.
Ripaskaahan tulee joskus. Tai oksut. Viimeksi tuli jälkimmäinen Totille, koska se oli löytänyt punteistaan takiaisia. Repi niitä sitten pois ja vahingossa osa meni kurkkuun. Kyllähän sellainen yököttää aivan huolella, kun kurkkua kutittaa. Mutta parasta on se, kun joutuu lähtemään omiin treeneihin ja jättämään sen koiran kotiin. Se heiluttelee häntää ja näyttää siltä, että kaikki on kunnossa. Kuitenkin paha aavistus hiipii mieleen, onkohan se nyt oksentanut kaiken aikomansa jo pihalle. Ainahan se selviää muutaman tunnin kuluttua, kun tulee takaisin kotiin. Että ei, vielä oli tavaraa masussa jäljellä. Ja oksuja löytyy vähän sieltä täältä.
Nyt koirat ovat aikuisia ja pakki menee aika harvoin sekaisin. Joskus joku luu tai liha laittaa pötsin pyörimään tai ripaskan suihkuamaan. Kerran tulin kotiin ja ripaskat löytyivät wc-pöntön kannen päältä. Täytyy sanoa, että ihan kiitettävä yritys! Toisen kerran kaikki oli onnistuttu saamaan pesukoneen päälle (mmmitä) ja viereiselle seinälle. Ne ovat sellaisia kertoja, että kylppärin kuuraaminen on ainoa vaihtoehto. Ei auta rätin heiluttaminen. Pitää siirtää kaikki irtotavara ulos. Aivan kaikki. Sitten kerätään paperien kanssa isoimmat aarteet pönttöön, minkä jälkeen laitetaan suihkut ja käsisuihkut heilumaan. Mäntysuovat ja Tolut, toisinaan tujummat kemikaalit, eivät kaipaa säästelyä näissä pirskeissä. Ensin suihkutetaan kaikki ruskea lieju pois ja sen jälkeen kuurataan lattiat ja seinät. Lopuksi vielä kaiken suihkuttelu. Oven vierestä täytyy aina pyyhkiä rätillä isoimmat lammikot pois, jottei kohta maksella vesivahinkojen tuhoja. Ihan viimeisenä asiana pidetään huoli, että asunnossa on hyvä tuuletus. Luojan kiitos, meillä on kylppärissä ikkuna, joten saadaan ylellisesti läpiveto! Ah, arjen pieniä iloja.
Mutta on se vaan niin, että kaiken siivoamisen ja koirien ulkona kiikuttamisen voittaa aina se hetki, kun kello on kolme yöllä. Nukkumatti on käynyt jo muutama tunti sitten peittelemässä. Uni maistuu hyvältä. Ja sitten kuuluu "piip piip". Se ääni herättää. Aina. "Piip piip" ja tiedät, että nyt on kiire. Niin kiire, että päälle heitetään rutkut collarit, takki ilman mitään aluspaitoja ja jalkaan punaiset crocsien jäljitelmät. Se maaginen "piip piip" saa jopa meikäläisen nousemaan sängystä toisinaan yllättävän ripeästi. Koska jos et nouse, siivoat.
Tässä teille koiran omistamisen parhaita paloja!
 |
| Koirat myös pestään usein ripaskacircuksen ohessa. Tässä on onneksi takana vain iltalenkki ja edessä iltasuihku. |
 |
| Totti arvostaa! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti