Muutaman päivän olen poikien kanssa työstänyt uutta temppua. Ei se ole vielä valmis. Eikä siitä tule koskaan valmista, koska ärsykekontrolli ja minun kykenemättömyys siihen.
Olen opettanut viime aikoina mm. elefanttimarssia ja se on nyt jo aika hyvällä mallilla. Eli Totti nousee minua vasten ja Tito nousee Totin selkää vasten. Ja sitten kävellään. Toistaiseksi peruutan vielä, jotta voin katsoa koiria ja palkita oikeista asioista. Välillä Titolla lipeää etutassut, mutta osaa koko ajan paremmin korjata ilman sanomisia, koska ymmärtää yhä enemmän, mitä siltä haluan. Totti keskittyy minun mukana tulemiseen. Ihan alkuaikoina jo aikoja sitten, Totille oli hurjan vaikeaa antaa Titon nousta esim. selkää vasten tassuilla tai antaa Titon laittaa pää omansa päälle. Nyt tuntuu kestävän jo "mitä vain". Katsotaan, kuinka pitkälle junnun sietokykyä voi venyttää!
Toinen sietokykyä koetteleva temppu on ollut kolmen viime päivän temppu, joka on vielä...hmm...epätarkka itsellekin. Loistava opetuslähtökohta, etten itsekään tiedä, mitä haluan. Mutta jotain ollaan tässä harjoiteltu ja lopputuloksena ovat nämä:
 |
| Se oppii! |
 |
| Yritystä on. |
 |
| Gettin' there... |
Samalla erityisesti Totti oppi päättömän jutun eli tuon pään pitämisen aivan kohti kattoa. Se olisi ymmärrettävää, jos ylhäällä olisi esim. jotain, mitä katsoa tai mihin kohdistaa kuono. Mutta se tuijottaa aivan idioottina ei-mitään.
Sama on kuvissa, joissa molemmat pojat katsovat ei-minnekään. Itsehän istun lattialla koirien tasolla, joten minua eivät voi katsoa. Alussa päät lähtivät herkästi laskemaan, mutta nyt kestävät hieman häiriöitä. Kummasti Totti kestää paremmin. Osaa pitää päähään hievahtamatta kohti kattoa, vaikka Tito riehuu lelujen kanssa vieressä. Titolla on kova tarve "vähän vilkuilla".
Mutta miksi olen niin innoissani tästä?
Koska ei suinkaan ole pala kakkua saada näitä kahta kuonot vastakkain olemaan paikoillaan. Olen jo reilun vuoden päivät totuttanut poikia erilaisiin sietokykyjä koetteleviin juttuihin. Ensin lelujen, ruoan, makuupaikkojen ja muiden arkisten asioiden kanssa. Totti oli herkkä hurisemaan, jos Tito tuli lähelle eli sitä työstettiin.
Myöhemmin aloin totuttaa poikia siihen, että saavat kävellä toistensa yli ja mönkiä alta. Ja sitten opetin pojat makoilemaan toistensa päällä. Laittamaan tassut ja kuonon toinen niskan päälle. Ja nyt ollaan nämä muutamat illat harjoiteltu toisen kuonon koskettamista. Kun Tito ja Totti alkoivat saada hieman haisua ajatuksistani, ne katsoivat vain jonnekin yläviistoon ja välttelivät kaikin tavoin toisen katsomista tai koskemista. Hyh, miten ällöttävää.
Tänään eli juuri äsken tuli jo selkeästi se iso harppaus ja Tito alkoi tökkiä Totin kuonoa. Ja Totti näytti siltä, että hokisi itselleen: "Pysy vain paikoillasi ja tämä kaikki loppuu."
Saa nähdä, kuinka käy ja mihin tämä jalostuu. Uudenlainen temppu sekä minulle että pojille.
 |
| Koirista parhaimmat! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti