Voi pojat, mitä poikia! Totti on edennyt aksassa hurjaa vauhtia ja tekee kovalla tarmolla töitä. Oikeastaan se pakottaa minut tekemään kovalla tarmolla töitä, koska Totti on armoton. Sillä keittää yli heti, jos olen liian hidas, palkkaa ei kuulu, kun sitä "pitäisi tulla" tai ohjaan vähän huolimattomasti. Se raivostuu heti. Haukkuu ja käy kiinni käsiin tai jalkoihin. Jälkimmäiset ovat nou nou ja johdonmukaisen treenin kautta vähentyneet. Totti on siitä huvittava, että se ei malta lopettaa ollenkaan. Vaikka minä pakkaan kamat ja ilmoitan, että se olisi siinä, se käy vielä kiertämässä pari kohdetta ja syöksyy silmät leiskuen takaisin, että palkan paikka, hei!
Tito teki hienoa seuruuta ja sain ilman leluja tai muita nostatettua sen tosi hyvään vireeseen. Minähän en ole tätä tehnyt - ööh, koskaan. Wohou, mikä häpeä. Kuitenkin onnistui heti upeasti, kun halusin kokeilla uutta lähestymistapaa. Ja meidän seuruu juoksussakin alkaa olla taas jotenkin seuraamisen näköistä. Oli nimittäin yli puolen vuoden ajan sellainen kenguru vieressä, että boing boing. Tätä on treenattu nyt jonkun aikaa melkein joka päivä ihan pienissä sessioissa ja sehän oppii.
Treenaaminen näiden kanssa on niin erilaista, että kuplin ilosta meidän puuhatessa. Totin into ja yrittäminen on upeaa ja saa nauramaan, kun taas Titon taidot ja kyky yhdistää asioita saa aina hämmästelemään. Rakkauspakkaukset.
Treenien jälkeen yhteiskuva - Tito ei oikein jaksanut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti