Kun vuosi vaihtuu, ihmiset alkavat kuntoilla. Liitytään hyvinvointikeskuksiin ja ostetaan hikipyyhe sekä juomapullo sävy sävyyn. Minä satuin telomaan itseni lautailurinteessä ja eipä tässä urheilla vieläkään. Käveleminen sujuu ilman minkäänlaisia särkyjä ja juokseminenkin aika hyvin. Äkkinäisiä liikkeitä vaativat asiat eivät kuitenkaan suju ilman hampaiden kiristelyä. Ja auta armias, jos tulee tehtyä jotain, missä rear end osuu johonkin. Pelkästään housujen laittaminen jalkaan tuntuu epämukavalta. En ole käynyt kiipeilemässä enkä itsepuolustuksessa piitkään aikaan. En pidä tästä.
Onneksi kohta pääsee pyöräilemään ilman liukastumisvaaraa ja saa taas tehtyä jotakin. Titon kanssa ravaaminen on toki jotain, mutta minä haluan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kun lähden juoksemaan yksin, teen lenkistä mahdollisimman monipuolisen. Spurtteja, loikkia, hyppyjä, tasajalkaa, jännehyppyjä, yhdellä jalalla, sivuttain, ristiin, taakse päin, pujotellen jne. Jos löytyy portaat, voi tehdä vaikka mitä. Jos juokseminen ottaa päähän, voi tehdä lihaskuntoa kesken lenkin.
Tito on ollut hyvin pienellä tekemisellä sekin. Viimeisimmät viikot ovat menneet äitini juhlia järjestäessä ja Titon kanssa on vain lenkkeilty. Juhlat ovat nyt takana ja ehdin ajatella muutakin. Kun aurinko paistaa ja alkaa näkyä kuivaa maata, tekee mieli treenaamaan. "Täytyisi" teettää uusi treeniliivikin, kun omista toinen on vähän pieni ja toinen aivan liian suuri.
Minä haluaisin myös uuden treeniliivin. Berralta ostettu on kyllä sinänsä ihan kiva, mutta kesäisin se on ihan tajuttoman kuuma ja toisaalta tarpeettoman iso. On vain nuo liivit hinnoissaan! Ihan järkyttävän hintaisia..
VastaaPoistaHelsiTar:in tuotteita voinen suositella. Tarja tekii ihan älyttömän kivoja takkeja ym. koiruuksille ja myös treeniliivit pitäisivät oleman laatukamaa :) Hintaa noilla toki on, mutta eipä ole markettien tusinatavaraa. Yksilöidä voi vaikka tilaamalla lisäksi brodeerauksen!
VastaaPoistaMeillä käytiin tänään koirapuistoilemassa ja kiipeilemässä lumivalleilla. Nyt jaloissa makaa kaksi väsynyttä koiruutta :)
HelsiTar:ilta ajattelin juurikin tilata!
PoistaHelsiTar:ilta on meidänkin verkkovuorellinen Eloisa-treeniliivi. Suhteellisen vilpoisa myös kesällä ja värivalikoimaahan valmistajalta löytyy. Koot on tosin suurehkoja, mun liivi on pienin XXS ja sinne mahtuu helposti huppari ja tuulitakkikin alle.
VastaaPoista