sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Pikapäivitys

Tässäpä huonosti jäsennelty päivitys meidän tekemisistä.

Tito syö edelleen paremmin kuin aiemmin. On jopa hetkiä, jolloin se meinaa syödä sormetkin. Tämä ei kuitenkaan ole jokapäiväistä. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa.

Kuonokosketus on otettu pitkästä aikaa ohjelmaan. Sitä on tehty varmaankin vuosi sitten, kun Tito oli Pikku-Tito. Nyt T osaa jo nakuttaa pientä 5cm x 5cm matonpalasta kirsullaan. Pari kertaa on otettu niin, että takajalat ovat sängynaluslaatikon päällä ja etutassut maassa. Matonpala etutassujen välissä.

Uudet pujottelukepit tulivat.  Koska meillä ei ole vielä omia kuvia, tässä kuva valmistajalta. Tilasin kuvassa juuri kuvassa näkyvän setin ja samalla värillä eli punaisena. Kepit ovat hienot ja niiden kanssa harjoitteleminen huomattavasti sujuvampaa kuin meidän aikaisemmilla, jotka iskettiin maahan.Titon voi lähettää jo pitkältä ja se tekee hienoa itsenäistä työtä. Hyvin se on oppinut, että ajatus on eteenpäin. Nyt uusien keppien myötä alan lisätä omasta liikkumisestani aiheutuvia häiriöitä. Tähän mennessä olen keskittynyt Titon itsenäiseen suorittamiseen oikein - en siihen, teenkö kärrynpyörän vai kuperkeikan vieressä.

Hienosti hihnassa etenee suurimmaksi osaksi hyvin. Ajoittain T:llä on ajatukset jossain muualla, mutta muutamalla pikaisella suunnanvaihdoksella saa ihmeitä aikaan.

Luoksetuloja vaikeutan edelleen. Mitä ihanamman hajun Tito on löytänyt, sitä innokkaammin olen kutsumassa. Tänään olin todella tyytyväinen, kun Tito juoksi leikkikaverin (nuori nahka) kanssa kovaa poispäin. Kutsuin, Tito kääntyi heti ja juoksi kovaa luokse. Hyvin keskittyi muutenkin leikkimiseen, vaikka vieressä pörräsi toinen koira. Palautti myös pallot ja lelut heti minulle, vaikka nahka pyysi vieressä leikkimään.

Kaukoja on tehty viimeksi tänään. Pari viimeistä kertaa olen häivyttänyt kuonokosketuskättä M-S -vaihdossa. Tänään teki 4 kertaa peräkkäin täydellisen hissinousun pelkällä käskyllä. Nousi liikauttamatta yhtäkään tassua eikä mielestäni nojannut liikaa eteen. I-M-I on todella hyvä. Maahan lätsähdetään ja istumaan hypähdetään keveästi.

Käytiin Kivikossa seuraamassa agilitykisoja ja sen jälkeen otettiin muutama kiekkokuva. Muuten kiekkoilu on ollut täysin tauolla. Tässä Mari Lustigin ottamia kuvia.









Vilvoittelun jälkeen


3 kommenttia:

  1. Toi viimeinen kuva on niin makee!!

    VastaaPoista
  2. Tykkään ite myös. Kiekotkin "sattumalta" järjestyksessä. ;)

    VastaaPoista
  3. Laitoin sulle sbcak:n kautta yksityisviestiä koskien frisbeetä ja heittelyä.:) Käyppä kurkkaan! Milolla taitaa meinaan olla samanlainen into noita pyöreitä lättyjä kohtaan ja pitäähän sitä intoa ruokkia!;)

    VastaaPoista