perjantai 19. elokuuta 2011

Jänistä mä metsästän, jänistä mä metsästän...

Kun syksy tulee, jänikset löytävät tiensä ihmisten ilmoille yhä aikaisemmin. Hämärää on syksyisin jo yhdeksältä illalla. Äitini sanoi, että vielä ei ole syksy. Minulla on hieman eriävä mielipide ja se perustuu tekemiini havaintoihin.
- Olen kerännyt puolukoita pakkaseen.
- Metsässä on lehtiä maassa.
- Osa mustikanvarvuista on punertavia.
- Metsissä on sieniä.
- Olen nukkunut vanhempieni luona isossa leikkimökissä ja herännyt aamulla siihen, että olen jäässä.
- Koira pitää kuivata lähes joka lenkin jälkeen, koska ulkona on kosteaa ja märkää.
- Otin uuden heijastintaluttimen käyttöön.

Nyt on siis syksy. Olen viikon sisällä törmännyt jo muutamaan jänikseen ja yhteen mäyrään lenkillä. Tito on päässyt jäniksen perään kerran. Silloin pupujussi porhalsi juoksuun Titon kuonon edestä pellolla. Siinä ei ehtinyt kauheasti miettiä, kun koira oli jo poissa. Eihän se kauan kestänyt. Ikävä tuli ja takaisin tuli sukkelasti. Minä en kuitenkaan halua, että tuo lähtee yhtään minkään perään ilman lupaa. Linnut olivat vielä keväällä hankalia - nyt lintujen pyrähtely on vastaehdollistettu hyvin. Joskus riittää, että lähellä raakkuu lintu kovaa. Tito tulee jo siitä luokse.

Pupujen etsiminen harjoittelua varten on mahdotonta. Pitäisi kaiketi lähteä keskustaan etsimään citykaneja. Onneksi nyt on syksy ja pupuja näkyy koko ajan enemmän. Ensimmäinen näkyi viikko sitten. Oli hämärää ja Tito juoksi vapaana nauttien vilpoisasta syysillasta. Katsoin, että Tito on sopivan kaukana, jotta voin kutsua sitä. Yritän jatkuvasti koetella Titon luoksetuloa eli yritän kehittää tilanteita, joissa olisi pientä haastetta. Kutsuin Titoa ja pahin painajaiseni tapahtui. Kutsun hetkellä Titon kuonon edestä noin 10 metrin päästä pinkaisee pupu pakoon. Tito ehti nähdä pitkäkorvan...ja hetkeäkään epäröimättä juoksi kuin tykinsuusta luokseni. Hihkuin ja leikin Titon kanssa kuin en olisi sitä kuukauteen nähnyt. Sydän jyskytti ja meinasin tikahtua ilosta samaan aikaan.

Sen jälkeen jäniksiä on näkynyt kahtena iltana. Molemmilla kerroilla olen hihkaissus palkkasanan ja heittänyt lelun selän taakse. Onhan siinä riskisä, kun päästää koiran juoksemaan lelun perään hihna perässään. Mitä jos se päättäisi kuitenkin lähteä tupsuhännän perään?

Tänään juoksin Titon kanssa pellolla töiden jälkeen. Sain olla tarkkana, koska parinkymmenen metrin päässä kulki paljon koiria ja Tito oli vapaana. Onneksi pidin silmiä auki. Tito ehti ennen minua pellonreunaan. Tito ja minä näemme jotain viiden metrin päässä - kissa. Ja se kissa lähtee rivakasti karkuun. Samaan aikaan palkkasana ja narupallo niin kauas kissasta kuin mahdollista.


Vaikka näitä toistoja ei olekaan satoja takana, koen, että meillä on hyviä onnistumisia pohjalla. Täytyy pysyä tarkkana ja hämärällä maltettava pitää Tito liinassa. Minä niin vihaan liinoja...

5 kommenttia:

  1. Hyvät perustelut - nyt taitaa tosiaan olla syksy. :)

    VastaaPoista
  2. No ei ole vielä syksy!
    On loppukesä.
    Terveisin äiti

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa Kontulaan harjoittelemaan jäniksiin vastaehdollistamista!
    Meillä näkyi viime viikolla yhden hämäräntulon aikaan tehdyn puolen tunnin iltalenkin aikana valehtelematta kymmenen jänistä. Ne istuvat aina tietyissä paikoissa, joten on edes jonkinlainen mahdollisuus ennakoida, milloin koiran yhtäkkinen jäykistyminen kertoo jäniksen ilmestymisestä näköpiiriin. Sillä lenkillä ei lähdetty yhdenkään jäniksen perään. :) Mutta Varjo oli kyllä jatkuvasta luoksetulosta ja leikkipalkkauksesta sen verran kierroksilla, että sisällä rauhoittumiseen kului kupillinen vettä ja useampi minuutti.

    VastaaPoista
  4. Hei Nova! Hukkasin sun p-numeron puhelimen vaihdon yhteydessä. Tarvittaisiin sellaista treeniapua, että joku kouluttaa/leikittää koiraa ja Maro harjoittelee hiljaa odottamista :)

    VastaaPoista