Tänään ärsyttää

Tito vinkuu ja vonkuu niin, että hermoja koetellaan. Auta armias, jos vieressä olevan tutun koiran kanssa ei pääse leikkimään. Penikka ynisee ja halu päästä leikkimään on kova. Luvalla pääsee leikkimään, mutta en voi antaa lupaa, jos Tito katsoo minua ja piipittää samalla.

Äänen käytön lisäksi ärsyttää se hihnassa käveleminen. Mielestäni meillä on mennyt viime aikoina ihan hyvin. Ihmisistä päästy hienosti ohi. Tito ei siis sinkoile ohi käveleviä ihmisiä kohti tai jää katselemaan niiden perään. Jes.

Mutta yhteislenkki jonkun toisen koiran kanssa - missio mahdoton. Tänään aamupäivällä oltiin jäällä kaverin ja hänen gronttunsa kanssa. Ikäväksemme saimme huomata, ettei gronttu tule edelleenkään toimeen Tito the Ilopillerin kanssa. Leikki menee liian rajuksi ja sitä on turha jatkaa. Noh, Tito sai juoksennella vähän vapaana, mutta ei siitäkään tullut mitään. Se käyttäytyi kuin kuriton kakara. Juoksi jonkun lehden perään, vaikka syksyllä päästiin hyvin siihen, että lehdet saavat lennellä ohi, mutta niistä ei välitetä. Oli oppi unohtunut.

Jäällä oli kauempana tietysti muitakin ihmisiä ja koiria. Tito sinkoili paikasta toiseen. Vähän kohti koiria ja sitten takaisin. Ehkä kuitenkin koirien luo - Ei, vaan takaisin. Minulla meni hermot totaalisesti ja teki mieli ripustaa koira puuhun. Otin sen sitten kiinni, koska tuota temppuilua en jaksanut katsoa.

Sen jälkeen käveltiin hihnassa ja mukana oli kaksi apinaa. Koirat tuntuivat vuorottelevan sitä, kumpi kävelee nätisti. Samaan aikaan? Ei missään nimessä.

Auratulla tiellä otettiin hiukkapikkasen seuraamista. Ensin kokeilin, miten leikki sujuu, kun toinen leikkii vieressä. Sehän sujuin hyvin. Tämä iloinen yllätys oli ihan tarpeellinen kaiken sen kukkoilun jälkeen. Yllätys se oli siksi, että emme ole kovinkaan paljon touhunneet muiden koirien ollessa ihan vieressä. Tito keskittyi muutenkin tekemiseen kelvollisesti, vaikka vieressä hääräsi Mustanaamio.

Kaveri katsoi myös meidän seuraamista ja tuomio oli:

- Tito on hyvin suorassa.
- Ei edistä sen kummemmin.
- Mutta on liian tiivis - tulee siis välillä päälle ja meikäläisen polvi osuu siihen.

Olenhan minä vuosia tiennyt, että palkkaamisen suunta vaikuttaa suoritukseen. Ramille opetin joskus pään pudistelemisen ja se temppu perustui juuri siihen palkkaamisen suuntaan.
Lenkillä olen kuitenkin välillä palkannut oikealla kädellä vasemmalle, kun tuo on kävellyt hienosti vieressä. Toki olen vienyt käden ihan kunnolla sinne sivulle, mutta oikealtahan se on kuitenkin tullut. Varsinaista seuraamista harjoitellessa on palkka ollut vasemmassa kädessä tai takapalkkana. Ikinä en ole siinä palkannut oikealta. Onko lenkillä palkkaaminen vaikuttanut sitten näin paljon? Ehkä, ehkä... On vain ollut niin helppoa pitää hihna ja naksu vasemmassa ja namit oikeassa. Tekosyitä, hyi!

Mutta ei Tito aina tule päälle. Joskus seuraaminen on todella hyvän näköistä; tarkkaa, aktiivista ja oikeassa kohdassa. On se siis siellä - se täytyy vain kaivaa esiin.

Tähän väliin kommentoin, että olin kateudesta vihreä, kun kaverin koira odotti rauhallisena kaiteeseen sidottuna meidän touhutessa.