maanantai 11. heinäkuuta 2011

Ajatuksia matkan varrelta

Tässäpä joitakin ajatuksiani ja oivalluksiani kuluneelta vuodelta. Osa on todettu toimiviksi heti ja osa sieltä kantapään kautta.

- Pidä nameja ja leluja aina mukana lenkillä.
- Pidä nameja ja mielellään myös leluja molemmilla puolilla vaatteita. Näin palkinto on aina heti saatavilla eikä tarvitse miettiä, minne laitoit lelun viimeksi tai miltä puolelta palkkaat.
- Suunnittele luoksetulon opetus ja opeta se huolella vaiheittain. (Ei toko.)
- Käytä eri tilanteissa eri luoksetuloja. Palkitse "Nyt, Tänne ja Heti" -luoksetulo aina parhaimmalla mahdollisella palkinnolla.
- Vaadi seuraavia asioita heti, kun pentu on kotiutunut:
  • Rauhoittuminen ennen ulos menemistä.
  • Katsekontakti ennen vapaaksi päästämistä.
  • Vetämättä kävelemistä hihnassa.
-  Suunnittele ennalta, miten toimit erilaisissa tilanteissa. Vastaavasti suunnittele, miten toivot koiran käyttäytyvän eri tilanteissa.
  • Toisen koiran juostessa luokse.
  • Lapsien pörrätessä ympärillä.
  • Koiran säikähtäessä tai pelätessä jotakin.
  • Koiran jättäessä käskyn noudattamatta. Mieti myös, miksi käsky jäi noudattamatta.
  • Koiran karatessa ihmisen, koiran, hajun yms. perään.
  • Toisen koiran tullessa vastaan.
  • Koiran haukkuessa jollekin.
Täydennän listaa vähitellen. Tässä kuitenkin alkua.

Hienosti hihnassa - valoa tunnelin päässä?

En tiedä, uskallanko kirjoittaa aiheesta. Olen varma, että Tito sikailee heti seuraavat päivät oikein urakalla. Otetaanko riski? No, otetaan.

Ihmisten kohdalla Tito osaa jo lähes aina hillitä itsensä. Satunnaisesti tulee vastaan ihmisiä, jotka saavat Titon housuvillat heilumaan. Niidenkin kohdalla Tito yleensä päättää kaikesta huolimatta ottaa kontaktia.

Uskoin vielä tähän aamuun asti, että lastenrattaiden kanssa ei tarvitse enää päätä vaivata. Kattia kanssa. Aamulenkillä tuli kulman takaa lastenrattaat, ja Tito oli onnensa kukkuloilla. Käännyin heti takaisin, kun huomasin, että Tito oli liian innokas. Käännyin takaisin, ja Tito otti heti kontaktia. Rattaat oli jo nähty eli niistä ei enää innostuttu. Ensin intoa täynnä ja heti perään kuin rattaita ei edes olisi. Täytynee mennä lastentarhan viereen harjoittelemaan.

Sitten ne nelijalkaiset eli koirat. Nyt on viikko menty hihna löysällä ja kontaktissa muista ohi. Eilen mentiin ohi kahdesta naisesta, jotka olivat pysähtyneet koiriensa kanssa tien viereen. Kolme räkyttävää mäyräkoiraa ja kumeasti haukkuva kultainennoutaja. Parin metrin päästä mentiin ohi - no problem.

Koirista ei mennä vielä kuitenkaan ohi kertaheitolla. Minulla on liivin molemmissa taskuissa narupallo. Kun Tito ottaa ensimmäisen kerran kontaktia, pallo lentää selän taakse. Tämän jälkeen mennään ohi ja ohituksen jälkeen vetoleikki tai pitkä heitto pallolla, jos paikka vain sallii. Jos vieressä on tilaa ja ohitettava koira on hankala (haukkuu, ärisee, tempoilee, tulee lähemmäksi flexissään, hyppii), saatan heittää juuri ohituksen hetkellä Titolle pallon sivuun. Tämä on osoittautunut meille toimivaksi tavaksi. Eilen monen haukkuvan koiran kohdalla, Tito otti vielä hanakammin kontaktia, koska haukkuvien koirien kohdalla on aina suuri todennäköisyys palkkaan.

Tärkeimmäksi asiaksi olen todennut sen, että keskityn vain Titoon. En vilkuile ohitettavaa tai kiroa suhisevia flexejä. Jos toinen koira on sietämätön, voin aina hypätä ojaan Titon kanssa. Kunhan homma on hallinnassa!
Toki tässä on iso riski, että päästäessäni Titon juoksemaan pallon perään se päättääkin juosta esim. ohitettavien koirien luokse. Sitä murehditaan sitten.

Pitkään aikaan ei ole enää ollut sitä, että Tito jää katselemaan ohitettuja koiria ja sitä saisi vetää mukana.

Vieressä käveleminen sujuu jo varsin mukavasti. Jos Tito menee liian eteen, pysähdyn ja Tito pakittaa itse takaisin paikalleen. Jos Tito jää pysähdyksen jälkeen tyhjä katse silmillään tuijottamaan jotakin, käännyn kokonaan takaisin päin ja matka jatkuu kontaktista. Näin käy yleensä, jos Tito on todella väsynyt.

Olen halunnut palkita Titoa hienosti kävelemisestä, mutta se on ollut pienoinen projekti, kun namit eivät kelpaa. Jonkin aikaa palkkasin lelulla, mutta pian minulla oli vieressä silmiin tapittava elukka, joka ei hievahtanut minnekään. Todella rentouttavaa kävelyä molemmille. Palkka löytyi tien vierestä. Vapautan siis Titon "Puskaan" -käskyllä haistelemaan ja tarpeilleen. Toiminto rauhoittaa, mutta on palkitsevaa. "Mennään" ja matka jatkuu.

Titolla on uusi talutin ja panta ja olen suuresti mieltynyt niihin.
Talutin on sähkönsininen D&C SuperGrip 2 m, ohut. Todella kevyt ja mukava kädessä.
Panta on sininen EzyDog Classic Camo.
Kuva: Mari Lustig


perjantai 24. kesäkuuta 2011

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Odotus palkittiin

Viimeisimmässä kirjoituksessani aiheena oli odotettu kiekkoilukurssi. Ja sitä kannatti odottaa! Sisukkaat suomalaiset eivät välittäneet, vaikka sää ei ollutkaan paras mahdollinen. Mitä siitä, jos tuulee niin, että heittojen arviointi on vähän niin ja näin? Mitä sitten, jos sade piiskaa päin naamaa ja kiekkojen pamahtaminen kohmeisiin sormiin saa sadattelemaan ihan vain muutaman kerran? Kesälajiksi sanovat. Ehkä kuitenkin ympärivuotinen laji, mutta sisällä pelattava.
Kouluttajina olivat ihanat ja taitavat Ewa Lukasik, Iwona Golab ja Monika Palacz. Täytyypä tässä mainita, että niin paljon oli Ewa pudottanut painoaan, etten itse meinannut häntä videolta tunnistaa. Video on pari vuotta vanha.

Ainakin Ewa ja Iwona ovat virallisia tuomareita. Se näkyikin hyvin opetuksessa. Tuli nopeasti selväksi, miten mikäkin asia arvostellaan kilpailuissa, missä vaiheessa jalan saa laskea maahan ja missä sitä kiekkoa on pidettävä. Itse pidän juuri sellaisesta koulutuksesta, jossa yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota. Minua harmittaa, jos kouluttajan asenne kielii siitä, että hän ei halua paneutua oppilaisiinsa yksilöinä.
Monikalla oli puolestaan erilaiset heittotekniikat hanskassa - ja hyvin olikin.

Ensin kaikki osallistujat saivat vuorollaan näyttää taitojaan. Jos kiekko ei ollut tuttu ennestään, koiran kanssa sai vaan leikkiä. Tarkoitus oli siis hieman esitellä suhdettaan omaan koiraan. Minä tärisin jännityksestä niin, että housut meinasivat pudota. Uusi paikka, uusia ihmisiä... Kyllähän minä olen perheelleni ja naapureilleni näyttänyt, mitä Rami ja Tito osaavat. Se on ollut lähinnä hauskaa viihdettä. Nyt paikalla oli kuitenkin koiraihmisiä. Ihmisiä, jotka arvioisivat meitä. Sitten olikin meidän vuoro. Laitoin Titon liinaan, koska pelkäsin, että se juoksisi kaikkien ihanien ihmisten luo. Turhaan minä sitä pelkäsin. Hetki liinassa ja totesin, että ehkä voin kuitenkin päästää Juniorin vapaaksi. Kuinkas sitten kävikään? Kävi niin kuin pitikin - Tito teki niin kuin halusin. Olin niin iloinen, että teki mieli rutistaa tuota otusta. Ja minähän rutistin, kun lopetin vuoromme sylihyppyyn, ja koira oli sopivasti siinä sylissä. Ajatus siitä, mitä muut ajattelevat, vaihtui ajatukseen, että minulla on paras koira maailmassa.
Kuva: Mari Lustig
Kuva: Mari Lustig







Seuraavaksi opeteltiin, miten kiekkoa tulisi heittää. Unohdettiin siis kaikki, mitä ollaan opeteltu uimarannoilla. Koiralle heitetään toisella tavalla. Ensimmäisenä opeteltiin keräämistekniikka. Kiekkoja ei saa katsoa kerättäessä, ne pitää kolauttaa toisiinsa ja ne ladotaan viuhkaksi käteen. Heitettävä kiekko otetaan aina pinon alapuolelta.

Koirafrisbeessä tärkein heitto on floater eli kierteinen heitto ylös ja alas. Nimensä mukaisesti kiekon tulisi "leijua" ilmassa. Heitolla ei siis haeta pituutta vaan sitä käytetään erilaisissa tempuissa, joissa koira hyppää ihmisen osien yli tai ponnistaa joltain osalta. Osat voivat olla kaikki, mitä meissä ihmisissä on; jalat, kädet, selkä, pää, vatsa, kyljet jne. Kouluttajat näyttivätkin upeita esimerkkejä koirillaan. Heidän pakettiautossaan oli omien laskujeni mukaan seitsemän koiraa.
Kuva: Sirpa Saari
Floater opeteltiin heittämään pinosta monta kertaa nopeasti peräkkäin, pystyssä olevien tikkujen päälle, oman selän päälle ja maassa kyykyssä ollen tikun nokkaan. Floaterin jälkeen oli vuorossa koiraystävällinen heitto. Heiteltiin "maaliin" kahden kepin väliin ja heiteltiin parin kanssa. Parin kanssa heiteltiin ensin yhtä ja lisättiin vaikeutta ottamalla toinen kiekko mukaan. Toinen heitti yläkautta, toinen alakautta. Kesti hetken, että pystyi keskittymään sekä heittämiseen, että kopin saamiseen. Onneksi koirat osaavat ottaa huonojakin heittoja kiinni.

Jotta osaisimme heittää koiralle, meidän pitää tietää, miten koira liikkuu. Juoksimme siis kehää parin kanssa ja heitimme toisillemme. Tärkeää oli ennakoida, mihin kohtaa tulisi heittää, jotta pari voi pysyä omassa tahdissaa eikä kiekko lentäisi ohi. Ei ollut kannattanut heittää kovaa, koska se sattui. Liian alas tai ylös heittäminen ei toiminut myöskään. Hyvää harjoitusta minulle, jonka heittokäsi toimii kuin tuuliviiri.

Lopuksi harjoiteltiin heittämistä Monikalle. Olin yllättynyt, miten hyvin kiekot lensivät. Monika innostui ja alkoikin vaatia minulta erilaisia heittoja. Piti heittää päähän, rintaan, polviin, kovaa, hiljaa, lyhyitä, pitkiä jne.
Kuva: Mari Lustig
Heittotekniikoiden jälkeen otettiin jokainen koira vuorollaan kentälle. Kouluttajat opastivat koirakohtaisesti, miten tulisi toimia. Osa koirista tiesi, mitä piti tehdä ja osa vaati enemmän sytyttelyä. Suurin osa koirista joka tapauksessa innostui repimään ja leikkimään kiekoilla. Nähtiinpä muutama raivokas tapporavistus yhdeltä heeleriltäkin.

Minä olin niin innoissani seuraamassa muiden koirien treenaamista, että unohdin oman koirani olemassaolon. Ruokatauko alkoi ja säpsähdin, että Tito ei ole vielä saanut opetusta. Sain ilokseni kuulla, että ollaan Titon kanssa "eri tasolla" muihin verrattuna ja meidän kanssa tehdään muita juttuja. Suu auki sitten hämmentyneenä nyökyttelin ja aloin treenata Iwonan neuvoessa.

Kyllä tuntui hauskalta, kun etenimme näin:
Kuva: Mari Lustig
Iwona: Koira on vähän liian lähellä tätä varten.
Minä: Back up! Tito peruuttaa.
Iwona: Great! Osaisiko Tito tehdä _____?
Minä: Ai, näin? Tito tekee kyseisen tempun.
Iwona: Jes, just noin! Entä osaisiko se _____?
Minä: Näinkö? Tito tekee työtä käskettyä.
Iwona: Jes, mahtavaa! Entä toiseen suuntaan?
Minä: Tarkoitatko näin? Tito tekee.

Sitten yhdistelimme ja jalostimme meidän temppuja. Opettelimme uusia juttuja ja opettelimme vanhoihin temppuihiin parempaa tekniikkaa. Oli yllättävän vaikeaa esimerkiksi pitää kättä paikallaa, kun koira tulee kohti. Teoriassa helppoa, mutta käytännössä vaatii ainakin minulta monen monta toistoa.

Totesimme, että olen möhlinyt ja opettanut huomaamattani Titolle kamalan hyppytekniikan. Sain monta hyvää neuvoa, miten hyppytekniikkaa saa paremmaksi. Frisbeessä koiran tulee hypätä erilailla kuin agilityssa. Agilityssa meillä ei ole ollut rimoja vielä kuin maassa, joten eipä sitäkään hyppyä ole takataskussa. Tällä hetkellä hypyt ovat jo huomattavasti parempia, kun niitä on harjoiteltu.

Kouluttajilla oli hyvin erilaisia koiria. Yksi oli iso, toinen pieni. Yksi oli hyvä tasapainoa vaativissa tempuissa ja toinen parhaimmillaan korkeissa hypyissä. Yksi pidettiin agilitykoirana, joten se teki toisenlaisia temppuja frisbeessä. Kysyin kouluttajilta lukuisia kysymyksiä ja he vastasivat hyvin. Tuli selväksi, että pennun kanssa ei oikeasti kannata kiekon kanssa harjoitella. Temppuja ilman kiekkoa voi tietysti opetella, mutta kiekko otetaan mukaan vasta vuoden iässä. He painottivat myös hyvin sitä, että kaikkien koirien ei pidä eikä tarvitse osata kaikkia temppuja. Jokaisen koiran kanssa kannattaa tehdä niitä temppuja, joissa se on hyvä ja joita sen on helppo oppia. Ei saksanpaimenta kannata laittaa selän päälle seisomaan takajaloilla. Eikä kai sitä tarvitse kauheasti perustella.

Opin viikonloppuna huimasti. Takataskussa on yli kymmenen erilaista heittotekniikkaa; jalan alta, selän takaa, kämmenheitto, rystyheitto, heitto ylös, skippi maasta, floater muunnoksineen jne. Opin asioita, joita minun kannattaa huomioida juuri Titon kanssa. Näin hienoja temppuja, upeita koiria ja tapasin taitavia ihmisiä. Päälimmäiseksi jäi kuitenkin ajatus: Minulla on superkoira!

 
Kuva: Edda van der Ende

perjantai 27. toukokuuta 2011

Tätä on odotettu!

Jei, ensimmäinen kurssi Titon kanssa edessä. Kyseessä on myös ensimmäinen kurssi minulle. En ole osallistunut koiran kanssa koskaan ohjatulle kurssille. Lajikokeilut ovat asia erikseen.
Viikonlopun frisbeekurssille osallistuu myös Titon puolisisko, Sumu. Sumun omistaja kertoi odottavansa "erityisesti" Titon tapaamista. Hyvä tavaton! Tämän hulivilin?

Kurssin alussa kaikki saavat kertoa tai näyttää omia taitojaan kiekkoilun parissa. Kertoisinko vai näyttäisinkö? Pupu hyppäsi pöksyihin ja nyt jännittää. Täytynee yrittää muistaa, että Tito on kohta vasta vuoden eikä sen tulekaan osata vielä mitään mielettömiä kiekkotemppuja.

Laitanko Titon liinaan? Se vaikeuttaa tekemistä oleellisesti tässä lajissa. Olen kerran lentänyt reippahasti selälleni, kun liina jäi jalkani ympärille, ja Tito juoksi kiekon perään. Liina kuitenkin varmistaisi, ettei Tito kävisi tervehtimässä muita. Viime aikoina se on kyllä tehnyt hyvinkin intensiivisesti töitä kanssani ihmisten ja koirien ollessa lähettyvillä. Eilen viimeksi harjoiteltiin keppejä ja ohi käveli koirakko. Tito katsoi heitä hetken, mutta keskittyi sen jälkeen keppien tuijottamiseen ja pannasta irrottaessani ampaisi kepeille.

Eilen piti pakata kurssia varten. Eihän siitä mitään tullut. Aina, kun pitäisi tehdä jotakin tähdellistä, päädyn temppuilemaan Titon kanssa.


Vaikka Tito näyttää siltä, että hieno hattu ei ole mieleinen, täytyy kertoa, että oli tosiaan hankalaa saada Tito pitämään tötteröä päässä. Miksi? Koska Tito halusi tunkea päänsä tötterön sisään joka kerta! Tito sai siis palkan aina, kun oli välittämättä tötteröstä.


Viime viikolla Tito painoi 20,7 kg tällä viikolla 21,1 kg. Eivät nuo tarkkoja ole, mutta suuntaa antavia.