Hyvää mieltä

Sain haasteen sekä Tialta että Marilta. Kiitos haasteesta! Olenkin nähnyt haasteen jo monessa blogissa. Juttuja on ollut kiva lukea ja niistä on tullut itsellekin hyvä mieli.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Tässä tulevat ensimmäiset 10 asiaa, jotka tuovat minulle hyvää mieltä.

1. Luonto, luonto ja luonto. Rakastan merta, metsiä (erityisesti kuivaa kangasta), tuulta, vuoria, kallioita ja kaikkia suuria luonnonmuodostelmia.
2. Pienien eläimien tassut. Koiranpentujen tassut ovat ehkä suurin heikkouteni. Kissanpennut tulevat hyvin toisena.
3. Vapaana liikkuvien eläimien seuraaminen. Lentävät linnut, nuijapäät lammikossa, koiralauma pellolla, laukkaava hevonen ja niin edelleen. Kun eläin liikkuu vapaasti, sen liikkuminen näyttää vaivattomalta ja iloiselta.
4. Sääilmiöiden kokeminen ja luonnon kanssa "taisteleminen". Myrskyssä rantakallioilla seisominen, hurjasta aallokosta selviytyminen veneellä, lumimyrskyssä samoileminen, hyytävässä pakkasessa nalkkiin joutuminen, tuuliajolle joutuminen, karille ajaminen, eläimen pyydystäminen tai tappaminen, vuorelle kiipeäminen ja muut kokemukset. Edellä mainitun kaltaiset tilanteet ovat samalla hämmentäviä ja kiehtovia - jännitystä, pelkoa, päättäväisyyttä ja kuitenkin myös hyvää oloa.
5. Lehden lukeminen lattialla niin, että Tito "osallistuu". Titolla on tapana tulla Hesarin toiselle puolelle tuijottamaan. Tassu tai kaksikin pitää siirtää lehden päälle. Siitä siirrän tassut pois, kun pitää vaihtaa aukeamaa. Ne tassut ilmestyvät nopeasti takaisin uuden aukeaman päälle. Toisinaan Tito laskee päänsä lehden reunalle ja alkaa hamuta hampaillaan paperia.
6. Kun koira toimii kuin ajatus tai yllättää myönteisellä tavalla. Koira voi olla oma koira, hoitokoira tai vieras koira. Koira voi tehdä niin kuin sille on opetettu tai toimii oma-aloitteisesti tilanteeseen nähden myönteisellä tavalla.
7. Kaikenlainen oppiminen ja oivaltaminen. Kantapään kuluttaminen ei tunnu hyvältä sillä hetkellä, kun oppi menee päähän, mutta myöhemmin sekin tuntuu voitolta.
8. Harrastukset ja fyysinen tekeminen. Pidän itseni koettelemisesta ja omien rajojen rikkomisesta.
9. Pyöräileminen kovaa. Pyöräileminen niin kovaa, että tuuli vain suhisee korvissa ja kaikki muut pyöräilijät jäävät taakse. Samaten ventovieraan kanssa ryhtyminen pyöräkisailuun ja kisan voittaminen.
10. Autoteillä käveleminen pikkutunneilla. Hiljaiset kadut ja omat ajatukset.

Pitkällä matikalla haastan yhden ihmisen, Sannin.

Want to Know?

Jostain on ilmaantunut huikeat 52 rekisteröitynyttä lukijaa blogilleni. Muita tilastoja en jaa tähän, mutta olen hämmästynyt siitä, kuinka moni blogiani lukee. Ajattelinpa siis seurata muutamaman muun blogin esimerkkiä ja tehdä "kyselytekstin".
Haluatko Sinä mahdollisesti kysyä minulta jotakin? Mietitkö joskus, miksi kirjoitan jollakin tavalla tai jostakin asiasta? Olenko mielestäsi kummajainen, jota ei voi ymmärtää? Haluaisitko tietää, miksi, miten tai milloin teen jotakin? Kiinnostaako sinua tietää jotakin, mitä en ole blogissani kertonut?

Hassultakin tuntuvan kysymyksen voi esittää kommenteissa tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen:
nova.vdende (a) gmail.com.

Piikkisika

Toinen toistaan opettaa

Mä tunnen sen jo kasvavan, voiman sisälläin.

Uuden haasteen toteutan ja teen sen pystypäin.
Takaa vuorten huippujen etsin aina vaan.

Ja pokemonin jokaisen mä opin tuntemaan.

Pokemon!
Omakseni saan, kun uskon vaan.

Me yhdessä voitetaan.
Pokemon!
Oot mun ystäväin, olet aina vierelläin
Pokemon!

Omakseni saan, kun uskaltaa.
Niin rohkeus palkan saa.
Toinen toistaan opettaa.
Pokemon!
Omakseni saan, Omakseni saan!
Pokemon!

Toivon, että teillä kaikilla on oma Mokeponi.

 

YouTube - Toisinaan videot ovat näkemisen arvoisia

Tiedoksi: Tässä tekstissä ei ole minkäänlaista järkevää ajatusta.

Oletan (ja toivon), etten ole ainoa, joka huomaa yht'äkkiä viettäneensä videomaailmassa tunnin - tai muutaman. Lähtökohta videoiden katsomiselle voi olla mitä tahansa. Joskus etsin videota jotakin tarkoitusta varten. Haluan löytyy tietyn suorituksen jostakin lajista tai ehkä nähdä uuden tavan tehdä jokin liike. Toisinaan päädyn katsomaan jotakin hyvin sivistävää esimerkiksi The Big Bang Theory -sarjaa tai videoita kakkujen koristelusta. Kun kaipaan entistä harrastustani, etsin käsiini fiilistelyvideoita purjehtimisesta.

Suurin osa katsomistani videoista on kuitenkin koiravideoita. Moni video saa tuomioni heti - en viitsi katsoa välttämättä kovin pitkälle, jos alku on kankea ja koiralla näyttää olevan tylsää. Siirryn nopeasti seuraavaan ja joskus auki on monta videota samaan aikaan. Vertailen, mietin, katson uudestaan, pysäytän, katson lähempää, palaan edelliseen videoon, tallennan, nautin näkemästäni, katson kauhuissani näkemääni jne. Harvemmin katson videoita sohvalla löhöten ja herkkuja popsien. A) Minulla ei ole sohvaa. B) Minulla ei ole koskaan herkkujakaan.

Eilen minulla oli missio. Halusin löytää videon, josssa gronttu seuraa tavalla, josta minä pidän. Hyvä tavaton, ei ollut helppo tehtävä. Kyllähän niitä vasemman jalan vieressä kulkevia mustia otuksia löytyi, mutta yhdelläkään ei ollut sellainen ilme ja tekniikka, mistä minä pidän. Vaihdoin hakusanoja ja käytin mielikuvitusta. Videosta videoon ja kello eteni samaa tahtia - nopeasti. Lopulta löysin, mitä etsin. Kyllä silmä lepäsi ja tulin iloiseksi, kun vihdoin näin suorituksen, josta oikeasti pidän.

Samalla tavalla tulen iloiseksi, kun löydän videon, jossa opetetaan tietyllä tavalla ja tulos on hieno. Olen myös tyytyväinen, kun löydän videon, jossa on suoritus, joka kiteyttää ajatukseni. Joskus mietin itsekseni pääni puhki, minkälainen tekniikka johonkin olisi mielestäni ihanteellinen. Kun sitten törmään videoon, jossa näen juuri sellaisen suorituksen, mitä olen miettinyt, tekisi mieli hihkaista:

"Siinä se on! Ja nyt treenaamaan!"

Hei, me selvittiin!

Pari päivää sitten sain käydä Jannin sijasta Kivistössä Juhan oppeja kuuntelemassa. Kiitos Jannille, kun antoi vuoronsa minulle!

Marjo lähti ystävällisesti kuskiksi ja sai kuunnella hermostunutta pulinaani hyvän tovin. Juha tiesi kyllä, että tämmöinen keltakuonokoirakko on tulossa, mutta jännitti kuitenkin kamalasti. Tutustumaan rataa ja hetken pohtimisen jälkeen kävin kysäsemässä, miten tehdään, kun jätetään muutama este väliin. Päädyttiin tekemään yhtä lyhyempää pätkää pariin kertaan ja pidempää pätkää useampaan kertaan. Pidemmällä pätkällä oli kaksi estettä, jotka Tito on tavannut kerran, mutta yritin luottaa siihen, että onhan sillä silmät päässä. Kyllä se nyt tietää, kun olen sille videoitakin näyttänyt.

Tehtiin lyhyttä (4 aitaa) pätkää pari kertaa ja se ei tuottanut sen kummempia ongelmia. Ensimmäinen yritelmä oli todella törppö minun puoleltani, koska olin hurjan hermostunut. Sen jälkeen menikin ilmeisesti niin kuin pitikin ja hermostuneisuuteni laukesi heti. Hei, me osataan ainakin jotain.

Sitten alettiin tehdä toista pätkää (esteet 8-20). Ei mennyt ihan kertaheitolla. Juha puhui minulle vierasta kieltä ja ilmeeni taisi kertoa, että nyt tarvitaan pientä selvennystä. Jos hän olisi puhunut vanteista, puomiliikeistä, spinnuista ja gennuista, olisin ollut ihan mukana, mutta nyt...

Puhuttiin rytmityksestä ja ohjaajan liikkeen suunnasta. Tuntui hyvältä, kun kaikki, mitä kuulin, tuntui järkevältä ja loogiselta. Näin ollen niiden muistaminenkin on paljon helpompaa. Mikäli jokin asia on tuntuu aivan mahdottomalta käsittää ja sitä vain nyökyttelee ymmärtäväisen näköisenä, on suuri mahdollisuus unohtaa koko asia, koska se ei vain rekisteröidy mihinkään.

Pidemmän pätkän tekeminen tuntui sinänsä mielenkiintoiselta, että Tito ei ole useamman esteen ratoja paljon tehnyt. Ehkä joskus rallirataa ympyrää, mutta se on ennemmin vauhtia kuin ohjausta ajatellen. Agilityn kanssa me emme ole kiirehtineet! Nytkin pidettiin rimat suosiolla medi-tasolla. Eihän tuo karvahousu ole niitä kuin muutaman kerran tavannut.

Lopussa vedettiin yhtenä pätkänä esteet 8-12 ja kyllähän ne sitten meni. Joku kaarros venähti pitkäksi, mutta minä yritin muistaa siinä vaiheessa, mihin suuntaan isovarpaan piti osoittaa.

Hauskaa meillä oli ja kuulemma meikäläisellä on lajista "hyvä käsitys". Seuraavaksi sitten sitä käytäntöä, ettei jää vain käsitykseksi.

Tässä se toinen pätkä radasta liikkuvana kuvana. Viimeksi blogissa onkin ollut videota Titosta, kun se on ollut noin 13-viikkoinen.