perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tärkeää materiapohdintaa

Muuton myötä on täytynyt käydä tavaroita läpi. Ja on muuten ollut sitä tavaraa. Laatikoittain, säkeittäin, kasoittain.

Sitten iski ahdistus tavarasta. Hyyh, niin paljon turhaa, niin paljon roskaa. Ja sitten sitä lähti. Laatikoittain, säkeittäin, kasoittain. Ah, niin paljon parempi olo. Ajatukset kulkevat, kun sälää ei ole mahdottomia määriä joka puolella. Ei tämä koti näytä Kotilieden kannelta vielä, eikä varmasti tule sitä olemaankaan, mutta suunta on hyvä! On vielä lehtipinoa, papereita, vaatteita ja sitten blogiin liittyen - koiratavaraa.

Nyt on arvioni mukaan noin 2 isoa laatikkoa täynnä koiratavaraa, jotka lähtevät.

"En käytä, en ole koskaan käyttänyt, liian isoa, liian pientä, mikä tämä on, miksi minulla on tällainen?"

Kun lajittelin tavaroita säästettäviin ja lähteviin, heitin heti kättelyssä roskiin taluttimet, joista ei ollut enää mitään iloa. Lukot otin talteen, mutta pois lähtivät kuivuneet gripit, yhteen käyttökertaan jääneet yksilöt, liian erikoiset taluttimet, rispaantuneet jne. Ah, taas kerran tuntui hyvältä.

Kunnes pari viikkoa sitten Tito ja Totti leikkivät nuoremman hakemalla taluttimella. Minä ihan todella ajattelin sillä hetkellä, että kylläpä nuo taluttimet aina vain kestävät. Wrong! Juuri sillä hetkellä talutin petti ja se siitä. Seuraavana päivänä meni toinen. Noh, too bad. Kaivoin laatikoista pari nahkatalutinta, joita en ollut koskaan käyttänyt. Ne olin ajatellut ottaa keväällä käyttöön, kokeilla fiiliksiä ja sen jälkeen päättää, saisivatko jäädä. Tulivat siis käyttöön. Lopputulos, en pidä nahkataluttimista. Siis ollenkaan. Ne eivät liu'u toistensa lomitse, vaan menevät solmuun. Ne keräävät kosteutta. Niissä on väärät lukot. Äh, miten ärsyttävää. Mutta en sitten sen enempää kaivellut laatikoita toisenlaisten taluttimien toivossa. En myöskään halunnut tonkia jo laatikko ö:hän siirrettyjä. Se olisi tavaroiden ja materian voitto. Joten niillä nahkaisilla on sinnitelty. Suunnitelma on käydä ostamassa tietyt muutaman euron taluttimet, jotka ovat aivan loistavia. Ja sitten nuo nahkaiset lähtevät!

Materiasta puhuttaessa on kaiketi mainittava uusi perheenjäsen. Halusin nimittäin "kakkospyörän" koiria varten ja nyt se on kotona. Maastopyörä etujousituksella, helposti vaihtuvat vaihteet, ei lukkopolkimia ja pystympi ajoasento kuin "ykköspyörässä". Tänään vein Kuman eli tuon sporttisen kaunokaisen ja koirat ensimmäistä kertaa lenkille yhdessä. Mentiin läheisille niittypelloille ja päästin koirat vapaaksi. Ja lähdin sotkemaan. Tai oikeammin huhkimaan ja vääntämään. Aivan hirveän tuntuista liisteriä. Mietin jo, olivatko eilisillan treenit ja aamun viiden herätys vieneet näin tehokkaasti voimat, mutta ne eivät tuntuneet kuin tekosyiltä.

Veivasin sinnikkäästi pienellä raivolla eteenpäin kohti pitkää suoraa tietä, joka kulkee peltojen välissä. Kun pääsin tielle, alkoi pyöräkin kulkea. Repesin nauramaan ja totesin ääneen koirille, että kai se nyt keskellä peltoa ajaminen on raskaampaa kuin hiekkatiellä tai vaikka pyörätiellä. Onhan se kestävyyskunto sellainen paskanakki meikäläiselle ja siinä on valtavasti tekemistä. Mutta onneksi tilanne ei suinkaan ole niin huono kuin ehdin hetken pelätä.

Näin ensimmäisellä kerralla veivasin menemään ensin noin puolitoista tuntia sitä pitkää suoraa päästä päähän useamman kerran ja monta kertaa käytiin peltojakin valloittamassa. Ihan vain rymisteltiin, minne huvitti. Tulen hurjan iloiseksi, kun näen koirien juoksevan vapaana. Kun ne pinkovat pitkin peltoja ja tuntuvat villeiltä. Vapailta ja villeiltä.

Kiinnitin paljon huomiota poikien juoksutyyliin. Tito juoksee määrätietoisesti. Se osaa juosta tasaisemmin ja vaikuttaa siltä kuin voisi jatkaa maailman loppuun asti. Totti... Totti juoksee voimalla. Se juoksee kuin gebardi. Se käyttää koko kroppaansa ja ponnistaa voimakkaasti takajaloillaan.

Kun sormeni olivat jäätyneet kuoliopisteeseen saakka, kytkin koirat. Lähdimme kiertämään toisia peltoja ja uudempia seutuja. Pyysin(muutaman kerran...) koiria ravaamaan ja sillä mentiin puoli tuntia nopealla tahdilla. Kodin lähestyessä hyppäsin pois satulasta ja kävelimme loppumatkan.

Kotona olimme kaikki hurjan hyvällä tuulella. Uusi pyörä on hyväksytty laumaan!

Milloinkahan sitä uskaltaisi kokeilla vetoja tällä vekottimella?!

4 kommenttia:

  1. Täällä myös tavara ahdistus päällä muuton vuoksi! Vaikka muutetaankin tuplasti isompaan taloon! :D Ahdistusta lisää mun avopuoliso joka haluaa säästää kaiken! :D Koirilta olen karsinut turhaa rompetta mutta kyllä sitä vaan silti riittää! Ihana kuva pojista! Näyttävät hyvin onnellisilta ja varmasti ovatkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy nyt avopuolisolta kysyä, miksi tavarasta luopuminen on niin vaikeaa. ;)

      Ja kiitos, Tia, kuvakommentista! <3
      Pojat vaikuttaisivat olevan varsin onnellisia. Ehkä omistajan hyvä olo vaikuttaa asiaan. *naur*

      Poista
  2. Ah miten voinkaan samaistua tuohon tavarapaljouteen.. Juuri eilen muutettiin ja voi ahdistus! Seuraavan kerran kun on vapaapäivä niin heitän kyllä kaiken turhan menemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antaa mennä vain! Risaset ja käyttökelvottomat kannattaa heittää pois ja loput viedä eläintaloille, eläinsuojeluyhdistyksille tai vaikka myydä. :)

      Poista