Lihomista (ja vaarallisia tilanteita)

Nimittäin Hottentotin vyötärön seudulla.

Toisen lihomista ei vain huomaa. En tosin yleensä muiden laihtumistakaan pane merkille ellei viime näkemästä ole pitkää aikaa. Jos minä päräytän viiden kilon pelastusrenkaan ympärilleni, tiedän sen heti. Olo on tuhti, väsähtänyt ja äklö.

Mutta Totista en ole huomannut lihomista. Sehän on tuossa joka päivä. Ei grammojen ja kilogrammojen hiljaista kerääntymistä vain huomaa. Kunnes pari päivää sitten rapsuttelin ensin Totin kylkiä ja sen jälkeen Titon kylkiä. Kädet jäivät paikoilleen. Hetkinen?! Takaisin Totin kylkiin ja vertaus Titon kylkiin. Totti tuntui käsissä näyttelyissä pärjäävältä labradorinnoutajalta!! Tasapaksu pötkylä.

 

Ei sitä suurta eroa kuvissa oikein näy. Hieman on havaittavissa eroa kuitenkin. Pitäisi koirat kastella märiksi ja kuvata, jotta näkisi vielä paremmin. Mutta trust me, tuo oikealla tönöttävä otus on mukavan pehmoinen silitettäessä.

Mietin kuumeisesti, miten tämä on mahdollista. Pojat ovat aikuisiällä syöneet lähes poikkeuksetta koko ajan saman verran. Lihat puoliksi, nappuloita kupilliset, lisät ja muut yksi yhteen. Lenkeilläkin annan nameja arvioni mukaan suuuht tasan. Joten mitä ihmettä?

Oi voi, kuinka yksinkertainen vastaus tähän onkaan. Lähtiessäni töihin, heitän pojille kaksi kupillista nappuloita lattialle. Niillä menee hyvä tovi, kun imuroivat lattian tyhjäksi ja saavat vähän tekemistä. Ennen ovat aina molemmat osallistuneet syömiseen, mutta eilen epäilykseni heräsivät. Menin ovesta ulos ja jätin oven raolleen. Tito siirtyi kynnykselle makoilemaan ja Totti puhdisti lattiaa minkä kerkesi. Jumapliude! Rontti on syönyt kahden koiran edestä jo vaikka ties kuinka kauan! Jatkossa erilaiset rutiinit, jotta saadaan ruokaa tasaisesti molemmille.

Ja sitten päivän iloisempiin uutisiin!

Ostin pojille kameravaljaat. Olen kovasti halunnut saada liikkuvaa kuvaa poikien vinkkelistä ja nyt se vihdoin onnistuu. Erityisesti yhtä tiettyä kokeilua varten on nämä hankittu. Sen toteutumisesta ei ole vielä mitään varmuutta, mutta toivotaan parasta. Aina me toivomme parasta.

Eilenkin toivoin iltalenkillä. Laitoin kolmen vartin kävelyn jälkeen pojat kiertämään pihaa ympäri. Tito kiertää aika kuuliaisesti tietyt lyhtypylväät ja puut. Totti juoksee sisäkaarta ja menee aina valmiiksi ottamaan Titoa vastaan. Pentuna Totti juoksi Titon kylkeen kiinni, mutta sehän ei ollutkaan "ok". Joten se karsittiin pois kertarykäyksellä. Nykyään Totti vain odottaa, että Tito tulee ohi ja lähtee juoksemaan sen viereen.

Tuli sitten kuningasidea. Tiedättekö, kun oikein välähtää? Eilen oli sellainen hetki. Laitoin pojat lukolla kiinni pannoista toisiinsa. Ovat sellaiset puolikiristävät, joissa isot O-lenkit. Pannat ovat pojilla aina päällä. Olen tottunut siihen, koska Ramillakin (koirani numero 1) oli aina panta kaulassa. Se otettiin pois vain harjatessa. Sama käytäntö meillä on nytkin.

Mutta tosiaan, koirat pannoista kiinni toisiinsa. Ihan pistoolilukolla, koska se oli nopea toteutus. Pannoissa on tosiaan tuo osa, joka kiristyy eli pojilla oli etäisyyttä toisiinsa ehkä 30 cm. Ovat tottuneet juoksemaan vierekkäin, koska vetohommissakin on seisinki pitämässä kuonot samaan suuntaan.

Virittelin koirat ja kysyin, ovatko ne valmiina. Molemmilla kuonot kohti pihan reunaa ja menoksi. Sinne sinkosivat ja olivat kyllä makean näköisiä. Täysiä juoksivat pitkin isoa pihaa. Ja sain äänellä pysähtymään lopulta ihan viereeni. Hyvä, pojat! Otettiin uusiksi. Lähtö samasta kohdasta.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Päästin koirat matkaan ja sitten kävi kuin hidastetussa filmissä. Näin koirien edessä olevan lyhtypylvään ja miten koirat lähestyivät sitä. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Tito yritti kuuliaisesti kiertää pylvään samalla, kun kapinallinen Totti totesi sen olevan turhaa. Niin juoksivat pojat täysiä päin pylvästä.

Kuului POKS ja koirat irtosivat toisistaan. Jäivät molemmat hölmistyneinä seisomaan niille sijoilleen ja odotin jo vähintäänkin toisen kaatuvan henkihieverissä maahan. Mitä vielä, lukko oli poksahtanut palasiksi ja pojat olivat täysin kunnossa. Että sellainen iltaleikki meillä. Älkää kokeilko tätä kotona...