How to Swim for Dummies

Tito

Tito ui ensimmäisen kerran 9-viikkoisena ja on sen jälkeen aina uinut. Se ei ole hulluna uimiseen, mutta ui kuitenkin pitkiä matkoja ja makoilee lammikoissa aina mahdollisuuden tullen. Tito hyppää laiturilta ja veneestä mereen. Koskaan ei ole pelännyt vettä. Ajattelin, että Totti oppii "siinä samalla" uimaan. Että se menisi vain Titon mukana ja huomaisi, miten kivaa se onkaan. Wrong.

Totin ensimmäiset uintikerta taisi tapahtua viime tammikuussa, kun Totti tippui laiturilta mereen. Meinasi hukkua - tai ainakin se luuli niin...

Sen jälkeen Totti kahlaili ja repi kasvillisuutta vedestä. Tassut visusti pohjassa. Totti jäi aina katselemaan, miten Tito ui jossain pitkällä. Toisinaan olin varma, että nyt se kohta ui, koska pojat lähtivät yhdessä vauhdilla mereen kepin tai lelun perään. Kun pohja alkoi karata tassujen alta, Tito jatkoi ja Totti jäi siihen. Se jäi aina rantaveteen odottamaan, että Tito hakee. Tätä tapahtui kerta toisensa jälkeen. Vesi oli keväällä niin kylmää, etten itse mennyt sinne hytisemään. Kun oli vaatteet ja kaikki päällä...

Sitten tuli harmaa ja kylmä päivä eli vesi tuntui jopa aavistuksen lämpimämmältä. Riisuin housut ja jalkineet, otin Totin mukaan ja lähdimme kahlaamaan. Totti tuli ja meinasi pysähtyä sen maagisen rajan kohdalla. Noh, eipä sellaista mahdollisuutta tarjottu ja vein sen pannasta ohjaten syvemmälle. Uimataidottomaksi itseään luuleva takiainen sai pienen kohtauksen, mutta siinähän räpiköi. Tajusi nopeasti olevansa vielä hengissä ja silloin päästin takaisin rantaan. Tätä tehtiin useamman kerran ja Totti tuli koko ajan helpommin mukaan. Ajattelin, että hommahan alkaa olla selvä. Wrong.

Kun pääsimme tuon päivän jälkeen seuraavan kerran rantaan, tutut vanhat kuviot toistuivat. Totti ei uinut. Huokaus.

Sitten tuli paahtava kesäpäivä ja päätin, että nyt tämä paimen saa luvan löytää sisäisen Sievisensä. Hihna kaulaan ja mereen. Tito uiskenteli vieressä henkisenä tukena, kun Totti ja minä etsimme yhdessä toimivia räpylöitä. Veteen ja vedestä pois. Uiskentelua paikoillaan minun tukiessa rintakehästä. Uimista ympyrää minun johdatellen hihnalla. Käännöksiä rannasta pois päin, oikealle ja vasemmalle. Uimista lelun luo ja uimista yhdessä Titon kyljessä. Tähän käytettiin aikaa, mutta sen päivän jälkeen Totti on uinut. Success!!!

Seuraavaksi etsittiin Totin sisäistä Puhakkaa. Laiturilta hyppääminen olikin sitten vielä isompi projekti. Totti halusi alusta asti mennä kovasti. Ulisi ja ulvoi, kun olisi halunnut mennä, mutta ei uskaltanut. Pari kertaa se ylitti itsensä ja "hyppäsi". Ei sitä voinut hypyksi sanoa. Se molskahti pää edellä alas kuin hylje jäältä veteen siirtyessä. Totti tuli pinnan alta ja oli kauhuissaan. Se ei luottanut edes vyötäröltä löytyvään omaan henkilökohtaiseen pelastusrenkaaseensa. Se oli varma, että kuolee. Ja sen jälkeen lähestyessämme laituria, Totti juoksi aina rantaan ja lähti uimaan. Sitä ei saanut laiturille kuin hihnalla. Tuli aina mukaan, mutta reunaa lähestyessä se meinasi saada sydänkohtauksen.

Joten otin Totin mukaan monta kertaa, kun Tito hyppäsi. Ja vähitellen alkoi Totin kateus iskeä. Sekin halusi hypätä. Treeniä ja lisää treeniä. Vielä pari päivää sitten Totti humahti veteen joka kerta pää edellä. Kunnes tänään: