Joulutunnelmia

Joulu oli ja meni. Saareen kulkeminen sunnuntaina oli aivan kamalaa. Isä vakuutti, että jää kestää kyllä, mutta takaraivossani supisi pieni ääni. Ääni sanoi, että jalkojeni alta mentiin veneellä pari päivää sitten. Olen aivan varma, että se jää vavahteli, keinui ja rakoili tallustellessani kymmenen metriä isäni takana saarta kohti. Äiti opetti pienenä, että epävarmoilla jäillä on parempi jättää hyvä turvaväli edellä kulkevaan. Ei tarvitse sitten molempien kylpeä.

Tito juoksenteli vapaana pitkin lakeutta. Pantaan kiinnitetty punainen valo liikkui kuin raketti. Välillä tuli luokse hakemaan lumipölläytyksen, mutta olikin kohta jo pinkomassa kauempana vapaudestaan nauttien.
Kotona koira kävi tutkimassa kirjahyllyt kissojen varalta, mutta joutui harmikseen toteamaan, etteivät kissat olleet sisällä. Loppuillan Tito makoili pöydän, pianon tai sohvan alla nukkumassa.

Jouluaatto sujui talvisella (aamu)päivälenkillä ja lumien kolaamisella. Hyvin osasi koiruus olla pihakoirana. Seurasi lumien kolaamista ja jouluvalojen lisäämistä puihin ison puutarhapöydän päältä. Pöydällä sai olla, koska sitä ei voinut tunnistaa pöydäksi. Yhtä paljon pöytää muistutti iso lumikinos vieressä.

Sisällä Tito vain nukkui ja söi vähän luita. Ruoka ei maistunut, mutta eipä maistunut edellisenäkään päivänä. Olihan se pari kuukautta jo hyvin syönytkin. Illalla Tito lämmitti jalkoja ruokapöydän alla nukkumalla. Me nautimme ihanista jouluruoista kuten lampaasta, joka tuli Titon isän tilalta eli Päiviltä. Meillä ei ole koskaan kinkkua tai muitakaan suomalaisia perinnejouluruokia vaan kaikkea herkullista, mistä me oikeasti nautimme. Vanhempani eivät ole ymmärtäneet, miksi pitäisi tehdä juureslaatikoita, joista kukaan ei kuitenkaan erityisemmin välitä.

Joululahjat kuusen alla kiinnostivat Titoa ja odotus palkittiin lopulta. Tito sai repiä paketista valtavan oravan, jolla ei ole vielä nimeä. Eihän sen nimi voi olla Serlakaan. Tito yritti ensin useamman kerran nauttia pehmolelustaan siveettömällä tavalla, mutta kun tähän joka kerta puutuin, muisti se mutustelun, heittelyn ja repimisen. Uskomatonta, että orava on edelleen lähes ehjä. Se on nimittäin ehtinyt kokea jo paljon. Tito sai mahtavalta porukalta Porvoosta lahjaksi karvalelun ja omistaja koiramaiset avainnauhat.


Joulupäivä alkoi hurjalla tarpomisella mantereelle siskoa ja hänen poikaystäväänsä vastaan. Myötätuulessa kulkeminen oli vielä ihan leppoisaa, mutta takaisin tuleminen nauratti epätoivoisuudellaan. Näkyvyyttä ei ollut kovinkaan pitkälle, mistä kertovat muun muassa kartalta hävinneet saaret ja tutut rannat. Tito juoksi lumikuorrutteessaan ja toivoi jonkun välillä potkaisevan lunta vähän korkeammalle. Eipä onnistunut ketään huijaamaan.
Ilta sujui lämpimissä tunnelmissa ruokaa notkuvan pöydän ääressä, kotivideoille nauraessa ja pelatessa.

Tapaninpäivänä lumikenkäiltiin taas mantereelle ja kotiin. Tito on vain nukkunut, ja minä yritän saada kodin jälleen asuttavaan kuntoon. Näyttää siltä, että täällä olisi askarreltu joulukuusenkoristeita...