torstai 23. elokuuta 2012

Paimenkuningasta kaivaten

Muutama vuosi sitten etsin bordercollieriiviötä itselleni. Kahlasin kasvattajia ja löysin Päivin koirineen. Ystäväni kautta pääsin tutustumaan Päiviin ja koiriin. Koirista yhdelle oltiin suunniteltu pentuja tulevaksi kevääksi. Pääsin katsomaan tämän jääräpään tekemistä ja siinä sivussa tutustuin muihinkin koiriin. Tässä järkkymätön analyysini silloisista tilan koirista:

Rita - Itsenäinen, itsepäinen ja ilo silmälle. Ei sekaantunut muiden hullutuksiin lenkeillä ja koitti tilaisuuden tullen hautautua esimerkiksi lumeen, kun oltiin lähdössä autolla jonnekin. Mustahan maastoutuu lumeen niin hyvin, että ehkä kukaan ei huomaa eikä autoon tarvitse mennä. Kun Ritan käski maahan, se pysyi - kunnes joku lammas tuli liian lähelle. Silloin piti siirtyä muutaman metrin päähän ottamaan uusi paikka. Rita, pieni lurjus.
Teppo - Tasainen, ei niin paljon huomiota herättävä. Pätevä paimen ja tehty töihin.
Ville - Halattava tapaus. Rauhallinen paimen, joka ei mielestäni tehnyt ylimääräisiä kierroksia lampailla.
! Väliin huomautus, että minulla meni hävettävän kauan, että erotin Villen ja Tepon, vaikka olivatkin ihan eri näköiset. Koirina tuntuivat niin samanlaisilta.
Matti - Karvaa hipaistu vähän kihartimella ja toinen korva vinksallaan, jottei mikään menisi ohi. Matin sydämen voitti helposti. Ei tarvinnut kuin pyytää istumaan tai vaikkapa maihin kerran ja sen jälkeen Matti tepsuttelikin vieressä lisätehtäviä toivoen. Olin aina hurjan vaikuttunut, kun Päivi näytti tottelevaisuutta Matilla. Matista näki, että tokoa oli tehty paljon. Kyllä se muisti ja teki niin iloisesti.
Iita - Hirveä kakara, joka näytti siltä kuin se olisi juuri kaivautunut rapakosta. Kun hankikanto mahdollisti varovaisen kävelemisen uppoamatta, Iita tuli ja hyppäsi päin niin, että vajosin aina reisiä myöten hankeen. Päivi kehui maasta taivaisiin ja näytti, miten juniori vaikutti lupaavalta paimenelta. Sähikäinen oli niin valmis tekemään kuin vain koira voi olla. Nyt kakara on kasvanut ja saanut ensimmäiset omat pikkusähikäisensä.
Piski - The one and only. Ritaa minä menin katsomaan, mutta hyvä tavaton sentään, kun näin Piskin. Olin myyty heti. Muistan ajattelleeni mielessäni, että olisi mieletöntä saada pentu niin hienolta koiralta kuin Piski. Ritan ollessa Piskin äiti, olin kuitenkin hurjan tyytyväinen ajatukseen, että voisin saada hippasen Piskiä sitä kautta.

Piski tuntui luotettavalta kuin peruskallio. Se tuntui olevan aina siellä missä pitikin. Pysyi maassa, vaikka lampaat härnäsivät. Niin lihaksikas, että halaaminen tuntui joka kerta jännältä. Ei mikään peruskoira. Pää Piskillä oli vailla vertaansa. Naurava suu vaaleanpunaisilla suupielillä sai minutkin hymyilemään. Silmät lämpimät, päättäväiset ja tarpeen tullen lampaan kuin lampaan kääntävät.

Kevään edetessä jännitys ja odotus pentua kohtaan vain kasvoivat. Rita tuli tiineeksi, mutta loppusuoralla kävi huonosti - pentuja ei tullut. Olin jo hankkinut pennulle taluttimen ja pannan. Tuntui niin kurjalta, kun pentua ei tullutkaan. Kunnes sain kuulla, että Piski oli keväällä astunut nartun. Hieno narttu Mikkelistä oli tiineenä ja näytti siltä, että sieltä olisi tulossa useampi karvapallo. Kasvattaja vaikutti heti mukavalta ja avoimelta. Löysimme yhteisen sävelen ja jäin odottamaan pentujen syntymistä. Olin Norjassa pentujen tullessa maailmaan ja voitte vain kuvitella, millä tunteella lautailut suoritettiin. Minun pentuni oli ehkä juuri syntynyt!

Kävin katsomassa pentuja pari kertaa ennen luovutusta. Ystäväni sanoi, että Musta-Pekka eli pieni Titoliini oli minun pentuni, vaikka itse olin viellä kallistuneena toiseen urokseen. Niin vain kävi, että tummin pentu lähti mukaani ja tutustumaan kanssani mielenkiintoiseen maailmaan. Tito on ollut minulla pari vuotta ja täytyy sanoa, että olen enemmän kuin pari kertaa ollut suunnattoman onnellinen saadessani omistaa Piskin pojan.

Pari päivää sitten sain kuulla järkyttävän uutisen: Piski on kuollut tapaturmaisesti.
Piski ei ollut minun koira, mutta minulla oli ilo tuntea se. Suru on kuitenkin kova. Ikävä sattuma vei nauravan luottokoiran ja lammaslaitumien kuninkaan.

26.5.2007 - 20.8.2012
 Kuva: Päivi Nietosvaara


1 kommentti:

  1. Kiitos Nova kauniista sanoista koskien Piskiä. Hän oli tosiaan elämäni koira ja joka kerta, kun Piskistä kirjoitan on vaan ihan pakko itkeä. Sitä vaan on niin järjettömän ikävä. <3

    VastaaPoista