Onhan se hullu ja usein aivan kaheli. Mutta johtuvatko nämä sanavalinnat vain siitä, etten aina ymmärrä Tottia? Tai siitä, että se on niin erilainen kuin Tito ja minä toisinaan vähäsen hukassa?
Totti on viime aikoina haukannut entistäkin isomman palasen sydämestäni. Se on yllättänyt jälleen kerran niin monella tavalla, että en voi kuin ihastella sitä. Eilen koin valtavan hyvää oloa viedessäni Totin ulos ilman Titoa. Edellisestä kerrasta olikin jo vierähtänyt aikaa. Vien lähes aina koirat kerralla ulos, mutta eilen oli Titon syntymäpäivä, joten Tito sai erityislenkin ilman Tottia. Ja luonnollisesti Totti heti perään ilman Titoa. Totti oli lenkillä huoleton ja totteli pieniäkin vihjeitäni. Liikkeissään se on nopea, mutta onneksi korvat toimivat siitä huolimatta. En ollut edes ymmärtänyt, miten helppo se toisinaan on.
Otettiin pienesti seuraamista ja voi huokaus, se tuntui niin hyvältä! Ihan hirvittää sanoa, mutta tykkäsin tästä paljon enemmän kuin Titon seuraamisesta. Ja Tiidou on sentään ollut ultimaattinen lemppariseuraajani. Totti teki hyvin, voimakkaasti, vahvasti ja päättäväisesti. Se oli nopea, mutta Totiksi hyvin tarkka. Se oli hieno. Hurjan hieno. Ja se oli hiljaa. Ei kuulunut ulvahtelua ja haukahtelua. Hyvä, Totti!
Tänään iltalenkillä Totti kiipeili kivillä, ja koetin saada sen sieltä pois. Ajattelin, että se olisi tullut samaa reittiä takaisin kuin mistä oli ylös kiivennytkin, mutta ehei. Totti vähän oikaisi ja hyppäsi sellaisen loikan, että sydämeni pysähtyi. Ei haparointia, ei epäröintiä. Totti tiesi, mitä teki. Joten otin kameran käteen ja pyysin Tottia toistamaan hyppynsä. Näin kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti