Mun vaatteet on mun aatteet

Koiria käsitteleviin blogeihin kirjoitellaan toisinaan koirien varusteista. Öiden pimetessä, ilmojen viiletessä ja sateen ripsiessä yhä useampana päivänä taivaalta ajattelin kertoa vähän omista varusteistani. Käyn tässä muutaman oleellisen varusteeni läpi.

Minun pukeutumiseeni ovat vaikuttaneet eniten seuraavat kolme asiaa. Saarella asuminen opetti, miten tärkeää on laittaa tarpeeksi vaatetta päälle. Purjehtimisen - tai oikeastaan siinä valmentamisen - myötä opin kunnon hupun merkityksen. Kaatosateessa veneily ei yksinkertaisesti onnistu jollain puolet päästä peittävällä lipalla. Kolmas oleellinen vaikuttaja oli pari työvuotta Intersportissa. Viimeistään silloin aloin ymmärtää kerrospukeutumisen merkityksen. Opin myös eri kalvojen vaikutuksen ja sen, mikä on täysin tarpeetonta tärkeilyä.

Kengät - Salomon, Salomon ja The North Face. Minun jalat sopivat aina Salomoneihin. Salomonien kengät ovat kevyitä, ne hengittävät hyvin ja ovat helposti vedettävissä jalkaan. Räiskyvät väritkin ovat hauskat. Tällä hetkellä jalassa on yleensä kosteudesta riippuen toiset näistä:

Salomon Wmn's XA Pro 3D Ultra 2 GTX Running Shoes

Salomon Men's Speedcross 3 Trail Running Shoes

Talvisin jalassa on joko Salomonit tai Nortit. Kalvoilla on kengissä paljon merkitystä, mutta sateella vedän jalkaan ihan reippaasti kumisaappaat, jos ei ole tarkoitus juosta kovin paljon.

Takki - Takki on mielestäni oleellinen varuste ulkoillessa. Minulta löytyy älytön määrä erilaisilla kalvoilla varustettuja purjehdustakkeja. Merellä ne ovat elementissään, mutta typerältähän se kansitakki näyttää metsässä. Pari ehdotonta lempitakkiani ovat kuitenkin muita kuin seilorivermeitä. Jos joku on miettinyt Haglöfsiin investoimista, suosittelen. Hintaviahan ne ovat, mutta maksavat itsensä takaisin - ehkä 20 vuodessa...

Talvisin Couloir GTX jkt

Keväisin ja syksyisin
Riot II GTX

Titon kanssa vedän aina treeniliivin takin päälle - lähinnä suojaamaan takkia. Riot II on ehdottomasti suosikkini. Se on kevyt ja menee tarvittaessa reppuun yllättävän pieneenkin tilaan. Huppu on merkille ominaisesti erinomainen ja niskassa huomaamaton. Hihat ja helmat ovat tarpeeksi pitkät eikä tuuli pääse selkään, vaikka vähän kumartelisi. Kahteen kertaan peitetty vetoketju ei päästä vettä tai tuulta lävitseen. Kainaloissa reilut tuuletusvetoketjut. Miinuksena sanoisin sisäpovitaskun huonon suunnittelun. Löysään verkkokankaaseen tehty taskuyhdistelmä on aivan onneton.

Couloiria ei laiteta päälle, jos lähdetään treenaamaan. Ei kukaan käy Ferrarilla vain Siwassakaan. Pidemmälle talvipatikoinnille takki on kuitenkin omiaan. Vetoketjujen suojaliimaus on ärsyttävä, koska ketjut tuntuvat nihkeiltä. Itse hankin takkini silloin, kun ketjut olivat tyylikkään valkoiset. Käytön myötä valkoisuus on muisto vain eikä niitä saa enää puhtaiksi. Nykyisissä takeissa virhe on korjattu eikä Haglös käytä takeissaan enää valkoisia ketjuja. Takki on yllättävän lämmin, vaikka siinä ei ole minkäänlaista vanua tai toppaa. Jos aikeissa on paikoillaan istumista, takin voi kuitenkin jättää suosiolla kotiin. Nämä takiton tehty liikkumista varten. Pidän takkien leikkauksista ja pienistä yksityiskohdista. Jos ulkona on kuivaa, laitan takiksi huputtoman kevyen, vettä hylkivän ja tuulta pitävän takin.

Housut - Housut ovat usein ne, mitkä päällä sattuvat ulos lähtiessä olemaan. Jos ajatus on treenata erityisen paljon, laitan päälle housut, joita vasten saa surutta hyppiä. Jos ulkoilu tai treeni sisältää juoksemista (agility), vedän päälle hurmaavat juoksutrikoot. Trikoita käytän, koska niillä juokseminen on huomattavasti mukavampaa ja vaivattomampaa. Olen suuri naurettavalta näyttävän pikakävelyn kannattaja ja toisinaan Titon ravilenkit tehdään minun pikakävellessä. Silloin en voisi kuvitellakaan muita kuin trikoita. Sateella ja talvella laitan päälle GTX-housut, joiden pinta kestää kulutusta vähän paremmin kuin esimerkiksi Couloirit, jotka on varmaan suunniteltu vain laudan päällä patsastelua varten. Kostealla ilmalla minulle on tärkeää, että voin istua tai kantaa reppua ilman, että vesi tulee paineen alla läpi.

Hyppää vain!
Haglöfs Rugged Mountain Pant

Alus- ja välikerrokset - Ensin kerrospukeutuminen oli minulle painajaista. Mitä ja milloin? Täytyy sanoa, että edelleen on opeteltavaa, mutta aika hyvin olen jo jyvällä ja kerroksiakin löytyy jo aika hyvin. Näin ollen on helpompi löytää sopiva yhdistelmä. Erilaisia sekoitusmateriaaleeja ja fleece-variaatioita löytyy lukuisia.

Aluskerroksissa saumattomuus tuo mukavuutta ja tarpeeksi pitkät hihat vielä pienen ekstran. On ärsyttävää, jos joutuu nykimään karkaavia hihoja alas. Olenkin huomannut käyttäväni eniten sellaisia kerrastopaitoja, joissa on aukko peukalolle. Aukko auttaa paljon pukeutuessa, vaikka sitä ei sitten ulkoillessa enää käyttäisi. Yleensä hanskat ja hiha eivät nimittäin sovi toistensa päälle. Vetoketjulliset kerrastopaidat ovat käteviä, kun tulee kuuma. Vaadin vetoketjun vähintään välikerrokselta. Jos on paljon pakkasta, on terveyden kannalta parempi, ettei aluskerroksessa olisi vetoketjua. Hikisenä ei ole hyvä avata paitaa ja altistaa kaulaa suoraan kylmälle ilmalle.

Vaikka kerroksia olisi viisi, mikään ei voita kunnon villapaitaa. Jos en ole menossa rehkimään, vaan leppoisalle tallustelulenkille, vedän päälle 100% villaa ja unohdan kerrostelut. Villa on aina villaa, sen tietävät lampaatkin.

Sukat - Ilmojen viiletessä pidän paljon laskettelusukkia, jotka ovat napakat ja ulottuvat polviin saakka. Kumisaappaisiin laitan usein äidin kutomat villasukat, koska niin kuuluu tehdä.

Pipot, hanskat ja kaulaliinat - Juoksulenkeille laitan kalvollisen ohuen päähineen, mutta se on niin ruma, että sitä käytetään vain juostessa, jolloin vastaantulijat jäävät pian kauas taakse. Pipoissakin kalvoista on hyötyä, kun tuulen saa pidettyä loitolla. Hanskoja on iso korillinen, mutta edelleen etsin niitä hanskoja. Koiran kanssa on kätevää käyttää puolisormellisia tai sellaisia, joista saa sormenpäät läpän alta helposti esiin. Kaulaliinoja käytän jonkin verran, mutta aika usein päädyn kauluriin, joka ei jää paksuksi mytyksi takin alle. Jos lähden jäälle, laitan toisinaan kypärämyssyn. Ne ovat ihan oikeasti käteviä!

Pukeutumisessa pärjää hyvin ihan perusvaatteilla. Kun ulkoilun määrä kasvaa ja ulos lähdetään säällä kuin säällä, varusteilla alkaa olla enemmän merkitystä. Yleensä kevyen GTX-takin edut ymmärtää vasta, kun sellaisen laittaa kaatosateella päälle. Kerrospukeutumisen idean hahmottaa lumessa tarpoessa ja äidin kutomien villasukkien lämmön vesilammikoissa hyppiessä.

Kaikkiin takkeihin ja housuihin kaipaisin enemmän heijastimia, mutta olen itse lisäillyt niitä aina, kun muistan. Käytän myös vilkkuvaloja, tarraheijastimia ja toisinaan ryhdistäydyn heijastinliivin merkeissä. 

Loppuun vielä muutama kuva Titon kanssa puuhastelusta. Kuvat ovat Mari Lustigin ottamia.

Tito 9kk ja
Novalla jokin ongelma.

Tito 1v 3kk ilta-aurinko-
kiekkoilua

Tito 1v 9kk ja kahlailua pellolla. Onko koira vielä mukana..?

Deja Vu - We've done this Before

Tänään tehtiin tunti agilitya päivällä. Tein 13:sta esteen radan, johon tungin monenlaista ohjausta ja esimerkiksi viiden aidan kaaren, jolle Tito irtosi sivuttaissuunnassa hurjan hyvin heti ensimmäisellä yrittämällä. Jottei putkiin päässyt liian helposti, leikin niiden kanssa vähän. Erikoisia lähestymiskulmia ja yksi putkesta viereiseen putkeen niin tiukasti kuin vaan on mahdollista tehdä. Pakkovalssi ja heti perään sokkarimeni sekin ensimmäisellä ja oli hurjan kiva huomata, että sehän oikeasti osaa näitä juttuja. Itsellekin on koko ajan helpompaa, koska ollaan tässä vähän opeteltu erilaisia ohjauksia ja meidän pique nique -korissa on paljon enemmän eväitä kuin vielä puolisen vuotta sitten.

Ja tosiaan kisaamisajatus ei tunnu enää niin hirveän kaukaiselta. Ajattelin ehkä-mahdollisest-luultavasti-todennäköisesti-maybe ilmoittaa Titon hyppymölleihin.

Tarkoitus ei ollut kuitenkaan kirjoittaa agilitysta. Halusin kirjoittaa ajatuksista, jotka tulivat iltalenkillä mieleeni. Kun lenkki oli loppumassa jäimme puistoon kivirappusille istumaan. Tito istui vieressäni ja siinä sitten nökötettiin pimeässä. Tajusin, että siitä on aika tasan pari vuotta, kun tein samaa, mutta vieressäni oli pentukarvoilla varustettu pieni paketti.

Tämä on Titon kolmas syksy ja se alkaa samalla tavalla kuin ensimmäinen ja toinen - istumalla pimeässä teiden vieressä useana iltana. Tänä vuonna pimeässä on istuskeltu jo monessa eri paikassa. Syy tähän istuskeluun kehittyi Titon ollessa pentu. Minulla oli kokemusta hoitokoirista, jotka muuttuivat aivan eri eläimiksi pimeän tultua. Ihmiset olivat epäilyttäviä ja koirat taisivat muistuttaa enemmän sapellihammastiikereitä, niistä ei tykätty. En halunnut samanlaista käytöstä Titolle.

Halusin varmistaa, että pimeällä ulkona tapahtuvat asiat olisivat kivoja ihan niin kuin valosaan aikaankin. Jos koiran kanssa iltaisin vain kävelee tai juoksee lenkin, sillä ei ole aikaa nähdä ja haistella maailmaa. Iltaistuskelut sisältävät siis naksuttimen ja nameja sekä lämpimät vaatteet. Olen siis naksutellut kaiken, mikä poikkeaa hiljaisesta pimeästä ympäristöstä: ihmiset, pyörät, autot, äänet, lentävät lehdet, koirakot... Pentuaikaan pyysin joiltakin ihmisiltä vielä lupaa, että Tito pääsisi niitä tervehtimään. Näin varmistin, että Titon mielestä myös pimeästä lähestyvät tummat ja hiljaiset hahmot olivat ihania.

Näin alkusyksystä istuskelu on mukavaa. Vaihtelen paikkoja puistoista kaupungin öiseen sydämeen ja yritän katsoa maailmaa koiran silmin. Monta kertaa olen huomannut istuneeni usean tunnin jossain tien sivussa. Istuminen ja liikenteen seuraaminen on mielenkiintoista ja siitä tulee hyvälle tuulelle. Tito istui tänään kanssani 45 minuuttia ja katseli vain rauhallisena puskista ilmestyviä lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja koirakoita.

Pimeästä tupsahtavat hahmot eivät ole Titolle ongelma, mutta tätä syksyistä istumista emme jätä pois, koska kumpikin siitä pidämme.

Oletus ei ole tiedon väärti

Agilitya on treenattu koko kesän joka viikko, välillä useampaan kertaan. Kotona on treenattu erikseen vielä siivekkeiden tiukkoja kiertoja omalla esteellä. Tein muutama viikko sitten kevytrakenteisen aidan, jota on kätevä pitää kotona sisällä. Keppejäkin treenataan kotona ja nykyään ne kiinnitetään maahan telttatapeilla, koska jollain on kovempi halu mennä täysiä kuin oikeasti pujotella. Hienoa, että Titolla on kova halu kepeille, mutta ei se nyt riitä, että kepit vain rynnii läpi. Jotenkin se onnistuu tekemään sen vielä niin, että ensimmäinen keppi jää vasemmalle ja sen jälkeen hienosti muut vauhdilla oikein läpi.

Eilen Marjo kävi hyppymölleissä ja menestyi hienosti. Videota katsoessani tuli yht'äkkiä ajatus, että minäkin haluan. Yleensä ajattelen klippejä katsoessani, että ehkä sitten joskus, kun planeetat ovat oikeassa asennossa suhteessa toisiinsa. Nyt näytti niin kivalta, että täytyy ehkä...

Pupujussikat, pupujussikat...

Nyt on se aika vuodesta, kun pupuja näkee useammin. Pikkuisistakin pupuista on tullut isoja pupuja. Tiedän, että pitkäkorvia on itäisessä Helsingissä hurjasti, mutta en ole kovinkaan ahkerasti käynyt niitä siellä etsimässä.

Viikon sisällä meidän nurkilla on näkynyt jänis kolme kertaa. Hyvä on, yhden näimme kahteen kertaan, mutta teoriassa siis kolme. Pari iltaa sitten näin jo pitkältä jäniksen. Istui höntti katulampun alla. Siirryin soratieltä nurmikolle, jotten pelästyttäisi jänistä, vielä. Kun pääsimme tarpeeksi lähelle, kahautin vähän hiekkaa ja jänöhän lähti. Titolla on ollut nyt tapana katsoa jänöjen pinkominen ja sen jälkeen ottaa kontaktia. Toki olen tätä vahvistanutkin, koska mielestäni on hyvä, että se kestää katsomisen. Nyt Tito ei aikaillut vaan käännähti heti, kun pupu lähti karkuun.

Kerran näime jäniksen, katsoimme sen loikkimisen ja jäimme sen jälkeen puuhastelemaan temppuja ja jotain tokoa muistuttavaa asiaa. Treenasimme tietysti siinä, missä jänöjussi oli istunut pidemmän tovin. Lopussa vapautin Titon haistelemaan ja oli mukava huomata, että sillä ei ollut aikomusta lähteä pupun perään. Haisteli, mutta tuli sitten oma-aloitteisesti luokse.

Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydillä...

Viime torstaina kotiin tullessani minua odotti yllätys. Tietokoneeni vieressä ollut teekuppi oli kaatunut (lue: kaadettu) ja tietokoneeni ui teessä. Teetä ei ollut paljon, mutta tarpeeksi saartaakseen yhden kannettavan tietokoneen. Kuivasin kaiken, minkä pystyin ja ravistelin tietokoneesta vedet pois. Kone käynnistyi kyllä, mutta ensin alkoi hiiri poukkoilla itsekseen pitkin näyttöä. Seuraavaksi osa näppäimistä lopetti toimintansa. Sitten simahtikin koko kone. Käynnistys sai aikaan korvia vihlovan ujelluksen.

Kävin ostamassa uuden tietokoneen ja jäin miettimään, mikä teekupin oli kaatanut. Tulin kotiin uuden koneen kanssa ja näin, että puisen solitairen nappulat olivat pitkin lattiaa. Ei, minä en jättänyt peliä hujan hajan lattialle. Se oli ihan siististi pöydälläni. Pöydän lähempi tarkastelu osoitti, että kahden kannettavan kannet olivat täynnä tassunjälkiä. Hmm, todistusaineistoa! Seuraavaksi huomasin, että Ramin hautakynttilä viereisen hyllykön päällä oli vaihtanut paikkaa. TITO!!!

Mietin, miten puuttuisin asiaan. Minulla ei ole vastaavaa tekniikkaa kuin tv-ohjelmien koirankouluttajilla. En voi asentaa kameroita ja valvoa niitä mikrofonien kanssa talon ulkopuolella. Läppäri pöydälle ja videokeskustelu naapurin kanssa? Juu, ja seuraavan kuukauden ajan säännöllisesti?

Olen käyttänyt tähän mennessä paljon positiivisia koulutusmenetelmiä. Laskuista jätetään (muun muassa) ne "pari potkaisua" Titon kylkeen, kun se yritti lähennellä samaan aikaan kävelyttämääni juoksuista belgiä. Tito ei ole arkajalka, joten suuntasin tänään tieni Prismaan - puutarhaosastolle. Ei rotanmyrkkyä, ei muurahaiskarkottimia, ei rikkaruohontappajia, kyllä hiirenloukkuja. Rotanloukut olivat niin hurjan näköisiä, etten viitsi lähteä sille linjalle, vielä. Mukaan lähti 10 hiirenloukkua näin alkajaisiksi. Katsotaan, kuinka kauan karvakorva tanssii pöydillä...

Ja tosiaan, jos joku on sitä mieltä, että tämä on julmaa, otan mielelläni vastaan ideoita. Tavaran kasaaminen pöydälle ja hyllykön päälle ei toimi, kokeiltu on. Tänään laitoin kokonaisen agilityesteen pöydälle. Tito oli käynyt pöydällä siitä huolimatta.

Muokkaus
Tämähän kuivui kasaan heti. Laukaisin kaikki loukut yöksi eikä Tito edes herännyt, vaikka nukkuu parin metrin päässä. Tokihan on eri juttu, jos loukku tulee tassuille, mutta olin säätänyt kaikki loukut niin, että ne eivät pamahda samalla tavalla kuin hiirien nujertamista varten. Olin myös askarrellut niin, että loukkujen hammastukset olivat huomaamattomat. En halunnut, että Tito tulee ovella vastaan niin, että siltä puuttuu kirsu. 10 ylimääräistä tuunattua hiirenloukkua - anyone?