perjantai 3. maaliskuuta 2017

Jos minulle tulisi pentu nyt...


Jossittelua sanotaan usein kovin pahaksi. Että on samaa luokkaa kuin esimerkiksi sitkuttelu ja mutkuttelu. Mutta voisiko nämä niin kovin pahoina pidetyt sanaparit kääntää ihan nurin ja positiivisiksi?



Koska ainahan sitä miettii, mitä tekisi seuraavan pennen kanssa toisin. Koska seuraavasta tulee niiiin paljon parempi kuin edellisistä. Kaikki tehdyt virheet korjataan jo kättelyssä, valitaan pentulaatikosta potentiaalisin naskalieläin ja harrastuskoiran kanssa keskitytään tekemään pohjat – taas aivan eri tavoin kuin edellisen tai edellisten kanssa. Jos on hankkimassa ensimmäistä koiraansa, niin siinä niitä vuodenvaihteen tyylisiä lupauksia on jo saavillinen. Koira ei vedä koskaan hihnassa, ei koskaan hypi ketään päin ja ainakaan se ei ole remmirähjä.



Mutta voisiko jossittelun ja sitkuttelun ajatella niin, että "jos minulle tulisi nyt uusi pentu" ja jatkaisi sitä asialla, jonka aikoo tehdä samoin kuin edellisenkin kanssa? Että hellou, tämän minä olen osannut opettaa! Tässä minä olen koirien kanssa hyvä!

Koirat ovat tietysti erilaisia eikä sama tekniikka ja ajatus toimi kaikkiin samalla tavalla. Muutenhan olisi aivan järjettömän tylsää tehdä, toimia ja harrastella koirien kanssa... Seuraavaksi siis minun kootut "näissä olen onnistunut".



Jos minulle tulisi pentu nyt...
  • Antaisin pennun kertoa minulle omista vahvuuksistaan. Niin kuin Totti sai tehdä. En lähtisi heti ohjaamaan niin tiukasti k a i k k e a, vaan antaisin pennun myös olla. Tutkisin pentua ja se saisi tutkia minua. Olisin tukena, kun pentu sitä tarvitsisi ja antaisin sen olla rohkea, kun se sitä olisi. Ja kertoisin sille, miten kovin rohkea se onkaan. Silloinkin, jos se meinaisi vähän epäröidä.
  • Tekisin pennun kanssa paljon pohjia, mutta yleisellä tasolla. En keskittyisi ajatukseen jostain lajista, vaan ajattelisin monipuolisuutta. Opettaisin käyttämään nenää, tassuja (kaikkia neljää!) ja kroppaa. Olisi peruuttamista, namien etsimistä, epätasaisia alustoja, kuonolla ja tassuilla koskettamista. Ja pienestä pitäen opettaisin pentua tarjoamaan toimintoja. Se oppisi nopeasti, että voi omalla käytöksellään saada kehuja, leikkejä, herkkuja ja ohjaajan juoksemaan.
  • Kertoisin, että sivulla on hyvä olla. Molemmat pojat osaavat tämän. Se on hyvä paikka. Paras paikka. Kun saa olla jalan vieressä. Siihen kannattaa tulla. Siinä kannattaa olla ja siihen kannattaa hakeutua.
  • Olisin kiinnostunut siitä, mitä koira syö. Haluan koiran syövän raakaa lihaa, mutta myös lihaisia nappuloita. Satunnaisesti tarjoaisin myös syötäviä luita. Tarjolla olisi myös kotimaisia puruluita. Ulkomailta tulleisiin puristetekeleisiin minulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta.
  • Antaisin pennun olla paljon vapaana. Melkein aina. Olisin pennulle ulkona kiinnostava, mutta antaisin sen tutkia myös itsekseen maailmaa. Se saisi kaivaa, juosta, kaatua, kompuroida, hyppiä, kiivetä, juosta lisää ja haistella.
  • Ruokkisin pentua kaikkialla. Se söisi ulkona, sisällä, parvekkeella, kylässä muiden luona, treenikenttien laidalla, koirapuistojen vieressä, autotien vieressä, autossa, bussissa, metroasemalla. Pentu saisi syödä maasta ja kädestä. Sen ei tarvitsisi tehdä ruokansa eteen mitään sen kummempaa. Se saisi vain syödä. Koska joskus on hyvä vain olla ja syödä.
  • Leikkisin pennun kanssa vähintään niin monessa paikassa kuin se syö ruokansa. En riehuttaisi kuin mielipuoli, mutta vahvistaisin tiettyjä asioita: hyvää puremista, lelun vetämistä, lelun vaihtamista toiseen, puremista myös kosketettuna ja häirittynä, erilaisia häiriöitä, sylissä olemista lelun kanssa, lelun takaisin tuomista ja monenlaisilla leluilla leikkimistä.
  • Opettaisin pennun olemaan yksin. Ihan yksin ilman toista tai toisia koiria.
  • Tekisin muutaman asian selväksi heti-välittömästi:
    • toisilta ei varasteta ruokaa
    • pupuja, lintuja tai muita eläimiä ei jahdata
    • muita koiria ei astuta
    • muita koiria ei myllytetä
    • minä olen paras tyyppi maailmassa

Nämä tulevat mieleeni nyt. Viikon kuluttua lisäisin listaan varmasti jotain mieleen tulevaa. Kaikki kohdat eivät missään nimessä päde molempiin koiriin. Totti oppi kerrasta, ettei eläimiä jahdata. Titolla meni noin viisi vuotta asian oppimiseen. Totin pentuaikana keskityin paljon sen mukaepävarmuuteen, mutta pohjia olisin voinut tehdä paljon enemmän. Titon kanssa tein pohjia kaikkeen, mutta unohdin myös vain olla sen kanssa.

Mitä sinun listallasi voisi olla? Missä sinä olet onnistunut? Mitä olet osannut opettaa koirallesi tai koirillesi hyvin? I wanna know!



8 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Mä itse olen luopunut menneiden kaivelemisesta, kun niitä tehtyjä juttuja ei vain saa takaisin, jotta voisi tehdä paremmin. Mun mielestä ihan hyvä miettiä mitä sitten tulevaisuudessa. Olen tehnyt virheitä omien koirien koulutuksessa, mutta toisaalta ihanaa, että nyt myös tietää mitä tehdä toisin. Kovin tasapainoisia ja fiksuja noista on silti tullut, eikä seuraavastakaan täydellistä tule, kun ei tule kenestäkään, mutta hyvä nämä asiat on tiedostaa, missä parantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Siksi tuntui hyvältä kirjata ylös, missä ON ONNISTUNUT. :)

      Ja totta tosiaan, eipä mistään koirasta täydellistä tule. Hyvä sekin tiedostaa!

      Poista
  2. Ihanan erilainen postaus, positiivinen ihan! Omaa koirakokemustani, jos mietin, niin päälimmäisenä tulee mieleen se onnistuminen, kun sain todella arasta koiranpennusta lähestulkoon rohkean aikuisen koiran. Edellisen koirani kanssa koin ahaa-elämyksen, että kouluttaminen on kivaa ja vapaana juokseminen sitäkin kivempaa - käytiin metsissä, vahvistettiin luoksetuloa. Siinä me onnistuttiin ikätasoon nähden hyvin. Vaan kun pieni sairastui. Siihen jäi lopulta meidän yhteistyökin. Ressukka. Ikävä on.
    Tällä hetkellä minun ei tarvitse jossitella. Jossittelin etukäteen, mutta nyt olen sisäisesti kauhusta kankeana: mitä tälle pennulle pitää tehdä? Ollaan ihmetelty pelottavia asioita ulkona: naapurin imuria, naapurin haukkuvaa hötkyläkoiraa, kummasti raakkuvaa varista. Olen onnistunut olemaan rauhallinen, olen laskeutunut koiran tasolle, ollaan vähän herkuteltu ja silitelty. Ja pian pentu on rohkaistunut - paitsi sen naapurin koiran kanssa. Naapuri jatkoi matkaansa ja me jäätiin katselemaan perään ennen kuin jatkoimme itse matkaa.
    On niin paljon kaikkea, mitä pennun kanssa tahtoisi tehdä - mitä pennulle tahtoisi opettaa. Ja samalla pitää muistaa, että sehän on vielä ihan vauva. Välillä voidaan vaan olla ja möllöttää. Mikäs kiire tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Hienoa, että oot löytänyt tuon vapaana olemisen tärkeyden ja luoksetulojen vahvistaminen. Moni ei päästä pentuaan vapaaksi, koska se ei osaa tulla luokse kutsusta. Mutta eihän sen tarvitse osata. Kun kyse on siitä, että tehdään yhdessä olemisesta ja yhdessä kulkemisesta kiva juttu. Silloin se koira haluaa olla luona ja tulla luokse. Sitten vasta yhdistellään käskyä. Ja tadaa, homma alkaa rullata!

      Käykää "ihastelemassa" koirapuistojen lähellä haukkuvia koiria. Muutenkin ne ovat huippu paikkoja, kun haluaa totuttaa koiraa juokseviin ja metelöiviin koiriin. Ja totuttamisella tarkoitan niiden seuraamista matkan päästä. :)

      Kovasti onnea pennusta ja iloa pentuarkeen!

      Poista
    2. Koirapuistot on tosiaan korvan takana - ei vierailumielessä vaan etäältä pällistelymielessä. Vaan ensin ne rokotukset. :)
      Kiitoksia.

      Poista
    3. Voi, älä odottele niitä rokotuksia! Suomessa on hyvä tilanne tautien suhteen. Se, että menette istumaan jonnekin penkille 20 metrin päähän puistosta ei vaadi rokotuksia. :)

      Poista
  3. Kiitos innoittavasta tekstistä terkuin Heidi ja pojat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista!
      Ihanaa, että tekstistä on sinulle iloa. <3

      Poista