tiistai 3. marraskuuta 2015

Lateraalikoirat


Veikkaisin, että lähes kaikki koiralliset ovat toisinaan yllättyneet karvakavereiden vuoksi kotiin tullessa. Pentu on tehnyt tarpeensa sisälle erikoiseen paikkaan, sänky on pedattu uusiksi, huonekasvien mullat vaihdettu, kengät tuhottu, ovenkarmit pureskeltu, tavaroita levitetty, ruokasäkki tyhjennetty ja onhan noita. Meillä yllätys on ollut ihan sekin, että koira on ovella vastassa - koska sen ei pitäisi olla mahdollista. Mutta hei, nehän ovat bordercollieita!

Eilen yllätyin pitkästä aikaa. Jäin suorastaan sanattomaksi. Vastassa oli kaksi koiraa, (Kepo kotona eli koirat tietysti vapaina), mutta laitettuani eteisen valon päälle näin koirat vasta kunnolla. Pyrskähdin niin raikuvaan nauruun, että se kantautui varmasti muihinkin asuntoihin.

Voi herran jestas sentään - katsokaa niitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti