torstai 13. joulukuuta 2012

You just need a little spark - Kickspark

Sen jälkeen, kun Tito tuli, olen ostanut monenlaista varustetta ja ostohetkellä ne ovat tuntuneet erittäin oleellisilta. On ollut vähän ärsyttävää huomata, kun jokin panta tai talutin on jäänyt lopulta korin pohjalle sen sijaan, että käyttäisin sitä säännöllisesti. Eniten käytössä ovat olleet Karlien panta, Back on Track -loimi, D&C:n taluttimet ja Ruff Wearin valjaat.

Tänään tuli sitten hankittua uusin varuste, joka ei jää nurkkiin pölyttymään. Kotiin suhasi Kickspark Max, joka pääsi heti kasattavaksi ja käyttöön. Lisäsin perinteisesti heijastimet neljään kohtaan ja kiinnitin hyvän lampun ohjaustankoon. Kasauksen aikana Tito sai myös syödä energiatryffelinsä, koska edellisenä päivänä ruokaa ei tarjottu. Eipä se koira hetkeä ennen suoritusta saadusta energiasta taida kovin paljon hyötyä, mutta ei kai siitä erityisemmin haittaakaan ole. Yleensä olen antanut pari tryffeliä pari tuntia ennen kovempaa rasitusta.

Sisälläni on pienestä pitäen sykkinyt sydän vetokoirajutuille. Vanhoissa 90-luvun Koiramme-lehdissänikin on omat värikoodilaput vetokoira-artikkeleille. Minun oli helppo kerätä aina vetokoira-aiheiset jutut yhteen pinoon, kun teki mieli unelmoida omasta huskylaumasta ja jalaksilla seisomisesta. Rami sai kärsiä innostuksestani ja veti talvisin sementtisäkkejä pulkassa. Suksetkin hankin, jotta Rami voisi vetää minua jäällä. Vanhemmat ostivat vetovarustukset eli vyön minulle ja joustavan taluttimen, mutta varusteista huolimatta Ramista ei tullut vetokoiraa. Sitä ei kiinnostanut vähimmissä määrinkään juokseminen ilman porkkanaa kuonon edessä roikkumassa. Joskus vein namikupin pitkälle auratun tien toiseen päähän ja nautin hetken huumasta, kun Rami juoksi kupille.

Titon kanssa olen crossannut eli vetäminen on sille tuttua. En olisi kuitenkaan uskonut saavani sellaista kyytiä kuin tänään. Annoin Titon ensin lämmitellä vähän aikaa ja käydä "lukemassa päivän postit". Samalla vein uuden potkurin talon toiselle puolelle kohtaa, josta lähtee tie kohti lenkkipolkuja ja Vantaanjoen rantoja. Koira kiinni hienoon viritykseeni ja tuttu käsky "Juostaan!". Ja Titohan juoksi - juoksi sellaista vauhtia, että aloin miettiä, miten vekottimen saa pysäytettyä ja käännettyä. Kun pystyin ajattelemaan järkevästi, muistin opettaneeni Titon hiljentämään vauhtiaan käskystä ja pysähtymään. Kääntyminen oli sitten toinen juttu, mutta sekin onnistui, kun vaihtoehtona oli penkkaan ajaminen.

Sain etukäteissyntymäpäivälahjaksi työkavereiltani liukujalakset potkuriin eli saatoin huoletta suunnata hankeen, jossa meni vain kapea tampattu polku. Tito juoksi polkua pitkin ja minä tulin perässä - jalaksilla seisten. Vaivatonta lenkkeilyä, tuumin. Jalaksethan eivät polulle kummoisestikaan osuneet, joten pahimpien hankien kohdalla taiteilin toisen jalaksen siihen. Kun siirsin painoni yhdelle jalakselle, Titon olin helppo pitää vauhtia yllä.

Ensimmäiset ohitukset muista koirakoista olivat vähän hankalia, koska ne tehtiin tuolla kapealla polulla. Koska yhdet jäiset ulkoilijat eivät osanneet muuta kuin jähmettyä paikoilleen, käskin Titon hiljentää vauhtiaan ja tulla viereeni kävelemään. Kannoin sitten koko kelkan hangessa tarpoen ohi ja arvuuttelin, tulevatko alle metrin päässä rähisevät saksanpaimenet päälle vai saako mies pideltyä niitä. Veikkasin puoliksi oikein, koska osumaa ei tullut, mutta meidän jälkeen mies meinasi löytää itsensä hangesta. Sen verran rajusti koirat tempaisivat peräämme.

Polkuetapin jälkeen pääsimme lenkkipolulle, jossa menee ladut sivuilla ja kävelyalue keskellä. Tässä voi siis hyvin potkutella menemään koirankin kanssa. Tito juoksi, juoksi ja juoksi. Ylämäissä autoin potkimalla ja pallo lensi aina palkaksi hyvästä ylämäessä vetämisestä. Muutaman kerran kesken lenkinkin heitin pallon ihan vain kertoakseni, että tehty työ on toivottua. Puolessa välissä lenkkiä päästin Titon vapaaksi pyörimään hankeen ja tarpeilleen. Huilimisen jälkeen sai hetken juosta vapaana, jotta näin vähän paremmin, mikä vireystila oli vetämisen jälkeen. Koska Tito spurttaili lumessa energiaa puhkuen, se sai jatkaa vetämistä. Vauhtia riitti kotiin asti eikä viimeiselle ohitettavalle koiralle suotu silmäystäkään.

Kotipihassa heitin kelkan seinän viereen ja lähdin jäähdyttelemään Titoa. Ensin sai juosta ja ravata vapaana, jonka jälkeen otin kiinni kävelemään rauhallisemmin. Kotona heitin juomaveteen vähän Mineral Drink -jauhetta ja annoin Titolle ruokaa. Mainitsemisen arvoista on, ettei Tito ole koskaan syönyt kerralla niin paljon kuin nyt. Tito voi syödä ihan hyvin, kun läsnä on toinen koira. Yksin kotona se on kuitenkin aivan mahdoton ja ruoka maistuu usein kahden tai kolmen päivän välein. Nyt kupista hävisi 500g lammasta ja nautaa lisineen.

Ensivaikutelma Kicksparkista on täysi 10. Huomenna täytyy malttaa pitää välipäivää, mutta eiköhän kohta jo mennä uudelle lenkille!


9 kommenttia:

  1. Aah, tahtois kans lumiurheilla koiran kanssa. Mitä kaikkia osasia siihen täytyy yhteensä hommata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä paljon. Kelkka (Esla tai Max) ja leveämmät jalakset (liuku tai hanki). Näillä pääsee jo hyvin alkuun. Toki markkinoilta löytyy koira-adapteria ja jarruakin, jotka helpottavat menoa. Korinkin saa kiinnitettyä ohjaustankoon, jos mielii käydä kaupassa asti. :)

      Poista
    2. Kyllähän koira tarvitsee oikeat vetovaljaat, joustonaru sekä vetovyö on myös hyviä kapistuksia. Meillä odotellaan vielä vähän lunta, päästään vetohiihtämään.

      Poista
    3. Entä ootko kokeillut Titon kanssa suksia? :)

      Poista
    4. Jani, totta kyllä! Satuin vaan tietämään, että Iitulla on on jo nuo kapistukset. :)
      Tokihan Titollaki on huskyvaljaat ja joustava vetonaru.

      Poista
  2. Kickspark olisi hieno, mutta toistaiseksi minisukset ovat ainoat, jotka olen saanut ujutettua opiskelijabudjettiin. Niillä pääsee kyllä lujaa, mutta jarruttamismahdollisuudet ovat heikot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä minisukset kuulostavat aika pelottavalta. Tosin, jos koiralle opettaa käskyt hyvin, ei kulkupelillä ole niin väliä.

      Poista
  3. Mä odottelen jo ihan innoissani, että lähellä olevan lammen jää jäätyisi niin hyvin, että uskaltaisin Valon kanssa rueta vetohiihtämään. Enon koiran kanssa olen vetohiihtänyt, ja ei muuten parempaa tunnetta ole! Ei onneksi enää pitkä aika :---)

    VastaaPoista
  4. Määki haluun! Tämän vuoden opiskelijabudjettiin ei tämmönen vempele läheskään taida mahtua. :/ Ehkä joskus tulevaisuudessa. :D Täällä jäädään kuitenkin pienesti kateellisena ;) odottelemaan lisää päivityksiä, kuinka kivaa teillä tuleekaan ton laitteen kanssa! Kuvia actionista!

    VastaaPoista