lauantai 30. joulukuuta 2017

Jos arvonnassa olisikin käytettyjä tarvikkeita?

Vuosi vaihtuu pian ja siihen liittyy monenlaista. Yksi asia, jonka haluan toteuttaa on arvonta. Saimme elokuun vaellukselle hyviä tarvikkeita Hurtalta. Harmitus olikin suuri, kun kaikki tarvikkeet eivät olleet täysin sopivan kokoisia Titolle ja Totille. Toki tarvikkeet saatiinkin nopealla aikataululla eikä kaikkia päästy sovittamaan eläintarvikeliikkeissä ennen Hurtan tekemää lähetystä.

En tietenkään halua myydä tarvikkeita, koska niin ei tehdä. Ainakaan omasta mielestäni se ei ole oikein. Mutta tuntuisi hupsulta pitää laatikoissa tarvikkeita, joita ei voi omilla koirilla käyttää. Ja erityisen hupsua se olisi sen vuoksi, että jossain on varmasti oikean kokoisia koiria, joilla olisi tarvikkeista paljon iloa ja hyötyä.

Osa tarvikkeista on uinut Norjan virroissa ja esimerkiksi taluttimet eivät jykevyytensä vuoksi päässeet matkaan mukaan ollenkaan.

Mitä mieltä olette? Tehdäänkö tammikuussa jonkinlainen arvonta tai arvontoja, joissa on tarvikkeita Hurtalta?

"Sanot vaan, niin mä vähän kevennän sun askelta..."

He ovat väsyneitä.

12 kommenttia:

  1. Kuulostaisi hyvältä! Itse jaoin arvontapalkinnoiksi nimenomaan saatua tavaraa, osa oli kyllä käytettyäkin. En halunnut/jaksanut myydä, enkä halunnut säilyttää käyttökelpoista tavaraa meillä tyhjänpanttina. Arvonta sai ihmeen paljon osallistujia, vaikka painotin että osa tavaroista on ihan kakkoslaadun kunnossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että arvonta toimi!
      Minä toivon eniten, että tarvikkeille löytyisi oikean kokoiset käyttäjät ja joku saisi niistä täyden hyödyn irti. :)

      Poista
  2. Kyllä ne kokeillutkin kepaa arvontaan oikein hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Sehän on se nykyajan trendi - käytetty kiertoon! ;) Ja on siinä positiivisempi kaiku, kun arvonnassa antaa pois itselleen tarpeetonta sen sijaan, että täysin uutta hankkisi arvottavaksi.

    VastaaPoista
  4. Joo eihän saatua tavaraa voi myydä, ei se ole korrektia joten arvonta pystyyn vaan.

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti tavarat kiertoon arvonnan kautta! :) hyvä idea!

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti peukut pystyssä täälläkin! Loistava idea :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä idea ! Kierrätys kunniaan :)

    VastaaPoista