torstai 11. syyskuuta 2014

The best way to die is when you're living


Sain tänään sydäntä korventavan uutisen rajusta veneonnettomuudesta. Veneessä olleista kahdesta henkilöstä toinen on löytynyt kuolleena ja toista etsitään. Tämä kadonnut henkilö on minulle monella tavalla tärkeä ihminen. Hänen kanssaan on tullut törmättyä mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja joka kerta olen päätynyt samoihin ajatuksiin: "Tuo mies tekee elämässään juuri niitä asioita, mistä nauttii. How awesome?!"

Mies on valovoimainen ja voimaannuttava. Aina hymy herkässä, loistava huumorintaju ja sydän paikallaan. Heikkoutena hänellä on aina ollut kaikki kulkupelit, joilla pääsee kovaa. Veneet, moottorikelkat ja muut kuuluivat hänen arkeensa. Nyt "eniten täysiä" koitui hänen kuolemakseen.

Vaikka päivä on ollut raskas, olen käsitellyt asiaa monella eri tavalla. Olen esimerkiksi sitä mieltä, että kyseinen mies kuoli juuri niin kuin hänen tyylilleen sopi. Hän kuoli tekemällä sitä, mistä nautti.

Olen jo jonkun aikaa sitten miettinyt, miten toimisin tilanteessa, jossa joutuisin lopettamaan Titon, Totin tai molemmat. Jos luusto sanoisi poksis, olisi jokin tappava kasvain tai muuta. Tässä olisi minun suunnitelma molemmille karvakorville.

Tito
Tito pääsisi pupujahtiin. Se saisi ajaa pupua takaa jossain avaralla niityllä tai pellolla, jossa pupu ei pääsisi piiloon. Tito saisi ajaa ja kyllä vain, joku tarkempi ampuja ampuisi Titon kesken ajon. Toinen vaihtoehto on kissajahti. Mutta kissoissa on se huono puoli, että ne ovat kamalan ilkeitä. Mitä jos ne vetäisivät Titoa kuonoon? Eikä kukaan antaisi kissaansa tähän tarkoitukseen. Joten pysyttäydymme pupuissa.

Totti
Totti saisi todennäköisesti syödä itsensä hengiltä. Se ei ole hurjan ahne, mutta arvostaa kyllä ruokaa. Ja se saisi syödä niin, että napa paukkuu. Toinen vaihtoehto on oikeastaan hyvin perinteinen eli piikki ja Totti saisi vaipua syliini. Koska Totti rrrrakastaa halimista ja sylissä olemista. Pitäisin huolen, että se saisi pitää päätään leukani alla. Koska se on paras paikka Totin mielestä.

Eihän näitä kukaan antaisi toteuttaa, paitsi viimeisen vaihtoehdon. Mutta jos saisin päättää, näillä mentäisiin. Viimeinen hetki, paras hetki.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä tuli kuristava tunne sydämen ympärille. Eläinten lopetusasiat ovat olleet liian läsnä viimeisinä vuosina, mikä on jättänyt ainakin vielä toistaiseksi sellaisen aina välillä iskevän suru-aallon sisääni. Se on vaikea selittää, mutta aina, kun joudun miettimään etenkin oman laumani nykyisiä jäseniä ja niiden elinkaarta, niin samalla iskee myös edesmenneiden karvakorvien kohtalo surullisella voimalla ja siinä sitten yritän käsitellä niin nykyhetkeä kuin menneisyyttä. Ja usein olen miettinyt, että onkohan helpompaa hyväksyä/käsitellä ystävän menetystä silloin, kun kuoleman syynä on vanhuus, eikä terveysongelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin ollut valitettavan paljon "ylimääräistä" koiriesi kanssa. :(

      * Perheeni ystävä löydettiin eilen iltapäivällä merestä. Tässä tapauksessa löyty jopa hieman helpotti omaa oloa, koska epätietoisuus miehen kohtalosta ei ollut enää epäselvä. Nyt oli ruumis ja asian käsittely alkoi.

      Poista