tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kiitos vastauksista!

Viitaten edelliseen tekstiini: Mistä kertoisin..?

Huikeaa, että niin moni kertoi, mistä haluaisi minun avaavan ajatuksiani. En ole pitkään aikaan kirjoittanut pohdintaa, joka - kyllä vain - todennäköisesti aiheuttaa hämminkiä, kritiikkiä, mielipiteitä ja ah, lisää mielipiteitä.

Näyttäisi siltä, että kaikki aiheluonnokset kiinnostavat, mikä on tietysti loistavaa. Eipä muuta kuin "ajatukset paperille" eli kirjoitushommiin. Osaa aiheista olen pohtinut jo vuodenkin päivät ihan kirjoitusmielessä, joten saapi nähdä, miten tulen kokoamaan turinoinnit lukemiskelpoisiksi materiaaleiksi. Koetan kirjoitella toivotuimmat ensin, mutta sekoitella kuitenkin aiheita.

Ensimmäisenä painoon lähtee paljon toivottu "Vaiettu väkivalta".


2 kommenttia: