perjantai 16. marraskuuta 2012

Lupa hiipiä, lupa vaania

Kuva kasvattajalta
Paimenille ominaista hiipimiskyttäämisvaanimista katsotaan harvoin hyvällä ellei paikalla ole lammaksia tai muuta paimennettavaa. Kyttäämistilaan tipahtanut koira on usein niin jämähtänyt, että liikkeet eivät ole välttämättä sitä, mitä ohjaaja haluaa. Hidasteleleminen tulee siitä, että koira odottaa jotakin. Se odottaa esimerkiksi käskyä, joka annettiin viimeksi tietyssä kohdassa tai lelua, joka on useamman kerran ilmestynyt määrätyn liikkeen aikana. Paimenet ovat yleisesti herkempiä valumaan kyttäämiseen, koska luulevat olevansa niin järkyttävän viisaita, että tietävät, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yleensä kyttäysongelmat ratkeavat sillä, että kaavat rikotaan ja toistomäärät pidetään alhaalla. Tarkkana pitää tietysti olla, että alussa orastavan kyttäämisen huomaa ja rikkoo kaavan heti. Vaikeaa, mutta eipä kukaan ole koskaan sanonut, että koiran kouluttamisen pitäisi olla helppoa.

Sen sijaan, että pureutuisin yhtään enempää ei-toivottuun kyttäämiseen, otan esille Titon uuden projektin. Titon tulisi oppia muutama temppu pienelokuvaa varten. Kun kuulin, että Tito pitäisi opettaa vaanimaan ja tuijottamaan, tuntui kuin sisälläni olisi pulpunnut lähde. Meinasin tikahtua ilosta, kun ajattelin pääseväni opettamaan kyttäämistä hallitusti. Kun rooli tuli puheeksi, kuvaaja toivoi Titon näyttävän myös hampaita. Tällekin riemu repesi, mutta aivan toisesta syystä kuin vaanimiselle ja tuijottamiselle. Onhan se nyt vitseistä suurin - Tito näyttämässä hampaita!´

Useampi ajatus hampaiden näyttämiselle ehti jo tulla mieleen, mutta aloitin ensin vaanimisen opettamisen. Tavoite on saada Tito lopulta vaanimaan kohti tulevaa ihmistä ja estämään hänen kulkunsa. Reippaan viikon harjoiteltiin tätä kotona ja vaikeutettiin. Haluan, että Tito hiljentää ja kiihdyttää vauhtiaan vihjeestä ilman, että se menettää vakuuttavan ilmeensä. Haluan myös, että saan pysäytettyäs sen paikoilleen vaanimisasentoon ja jatkamaan sen jälkeen hiljaa hiipimistä. Näitä harjoitellaan nyt ja sen jälkeen lisään sivuttaisliikkeen.

Kävin eilen näyttämässä, minkälainen tilanne on nyt. Ihan hippasen jännitti, koska tätä oltiin harjoiteltu vain kotona. Nyt saman piti onnistua urheiluliikkeessä 10 ihmisen silmien alla. Tein tempun kapealla käytävällä, jonka varrelle entiset työtoverit olivat asettuneet. Näytin vaanimisen muutaman kerran jatkuvana liikkeenä ja sen jälkeen hidastuksilla. Ensimmäinen meni muuten hyvin, mutta kun Titon piti hiipiä alle puolen metrin etäisyydellä kyykyssä olevan kuvaaajan ohi, häntä oli pakko iloisesti vilkaista. Jatkoi kuitenkin heti vilkaisun jälkeen tehtäväänsä. Sen jälkeen kaikki meni hienosti! Enkä yhdestä vilkaisusta revi peliliivejäni, koska olosuhteet olivat aivan älyttömät kotiharjoitteluun verrattuna. Kuulemani mukaan hampaiden näyttämistä ei tarvita, koska vaaniminen oli niin hienoa. Ehkä opetan sen joskus huvin vuoksi, mutta ainakaan siitä ei tarvitse ottaa nyt paineita.

Ihana, uusi projekti!

Löysin vanhan kuvan, jossa Titon hampaat näkyvät lähes uskottavasti:


6 kommenttia:

  1. Ihan mahtavat tehtävät teille! Onko mahdollista että saisit videota Titon vaanimisesta tänne? Olisi makea nähdä miten vakuuttavasti olet onnistunut!

    Nimim. lapsuutensa näyttelijäeläinten koulutuksesta haaveillut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo itsekin suunnittelin pienen klipin tekemistä. Haluan paljon muutakin kuvata. Nyt syksyllä piti ostaa ihan videokamera, mutta tuli ostettua JOSTAIN KUMMAN SYYSTÄ uusi tietokone. Enköhän pian osta sen videokamerankin!

      Poista
  2. Mä haluisin kans nähdä videon vaanimisesta! Sen voisi höystää dramaattisella musiikilla. :D Tai sitten olis kiva nähdä livenä Titon vaanimista ja hiipimistä. Kuvauksen perusteella kuulostaa tosi taitavalta. ;)

    t. Kristiina Kilpeläinen

    VastaaPoista