tiistai 8. helmikuuta 2011

Korvaton riiviö vai uhitteleva teini? Ei kumpikaan.

Tito täytti 8 kuukautta 2.2.2011. Moni on kysynyt, että onko Titolla paha murrosikä vai onko vielä alkanutkaan. Ai mikä? Aika, jolloin nuori koira tajuaa, että jumatsuikka, maailmassa on muutakin kuin tuo yksi ihminen. Huvittavaa on, että olen kuullut 4 kuukautta sekä 3 vuotta vanhojen koirien selittelevän koiransa käyttäytymistä murrosiällä. Oli, miten oli, mielestäni tämä on huvittavaa. Voihan olla, että edessä on hiuksien repimistä ja itkupotkuja. Sitten tehdään vielä enemmän töitä - ennakoidaan ja suunnitellaan.

Tito pissailee vähän enemmän kuin aiemmin ja on kiinnostunut hajuista. Hajut tosin kiinnostivat jo 5 kuukautta sitten. Ehkä se keltaisen lumen maisteleminen on asia, jota ei ollut aikaisemmin. Tito toimii kuitenkin pitkin päivää kuin ajatus. Pitkin päivää on myös tilanteita, joissa hakkaan päätäni seinään. Ihan niin kuin 6 kuukautta sitten. Ei tässä mitään suuria muutoksia siis ole tullut.

Nyt odotan lumien sulamista ja muiden koirakoiden ilmestymistä ihmisten ilmoille. Haluan päästä harjoittelemaan ohituksia. Haluan päästä metsään juoksemaan ilman varustautumista kalastushaalarilla. Haluan aloittaa agilityn ja päästä kentälle tokoilemaan. Haluan opettaa Titolle frisbee-temppuja.

Tito haluaa uimaan. Tito haluaa juoksemaan pelloille kovaa ilman hukkumisvaaraa. Tito haluaa jahdata lintuja ilman lupaa. Tito haluaa haistella ihania hajuja lumien alta. Tito haluaa kiikuttaa kaikki mätääntyneetkin roskat minulle tunteakseen itsensä tärkeäksi. Tito haluaa rypeä mudassa ja hypätä sen jälkeen syliin.

3 kommenttia:

  1. niinhän nuo lapset usein haluavat kaikenlaista...

    VastaaPoista
  2. Täällä ollaan myös selvitty ilman mitään ihmeellisempiä kaahotuksia, Marneuksella on ikää nyt 11 kuukautta. Muita koiria tuo saattaa tilaisuuden tulla kokeilla aiempaa enemmän alistaa, mutta ihmisten arvovaltaa se ei ole uhmannut. Pitää kyllä vielä jonkin aikaa koputella puuta.. :)

    VastaaPoista
  3. Meillä ei ole ollut novaskon kanssa mitään erityistä vaihetta tähän mennessä, kun odotetaan 2-vuotissynttäreitä... Toivottavasti Hippulakin skippaisi sen tuleviasuudessa ;)

    VastaaPoista