Tito ei ensimmäisen viikon aikana arvostanut nameja tai ruokaa kovinkaan paljon. En mielelläni syötä koirilleni nakkeja, juustoa tai leikkeleitä, koska niissä on paljon suolaa ja lisäaineita. Nakkien sisältämät mausteet eivät kuulu koirieni ruokavalioon. Yritän siis aina etsiä mahdollisimman lihapitoisia nameja. Ramilla on toiminut kaikki kuivamuonasta kanaan. Hyvin on otettu kurkku ja hedelmätkin vastaan. Tito kyllä selvästi tykkäsi kanasta, muttei "tehnyt mitä vain sitä saadakseen". Sama tuomio oli naudan mahalaukulle. Oma kuivamuona ei sekään ollut tie Titon sydämeen.
Tämä piirre tekikin koulutuksesta, etenkin naksuttelusta, haastavaa. Sisällä toimi jotenkin ja ulkona en parin kokeilun jälkeen viitsinyt naksutinta edes käyttää. En halunnut tuon taikavekottimen tehoa laimentaa. Ulkona naksuttelin kyllä puistossa istuessa ohikulkevat ihmiset, pyörät, rattaat ja koirat mukaviksi. Kun Tito malttoi katsella hanhiparvea rauhallisesti, palkkasin siitäkin.
Lelut kiinnostavat ja liike yleensäkin. Tito tuntuu olevan vahva "silmäkoira". Tämä on tullut esille ainakin saalisleikissä, jossa käytetään kahta samanlaista lelua/patukkaa/palloa. Tito tekee juurikin sen, että yhden perään juostuaan tulee kohti esine suussaan ja alkaa vaania seuraavaa. Vauhtia tulee vasta, kun vanha on tiputettu suusta ja uusi lähtee liikkeelle.
Mielenkiintoista nähdä, minkälainen on lampaiden kanssa. Taitaa silmillään laittaa lampaatkin tanssimaan ripaskaa.
Viikon kuluessa alkoivat namitkin kelvata. Tämä oli suuri helpotus ja hienoa oli myös se, että oma kuivamuona toimii hienosti nameina. Nyt laitan aamulla päivän ruoka-annoksen kippoon ja siitä otan päivän mittaan taskuun nameja. Näin ei tarvitse ahtaa pentua täyteen muita nameja. Kanaa ja nautaa käytän toki myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti