Jaksaa, jaksaa, jaksaako?

Minä olen koko pienen elämäni ollut liikunnallinen. En sellainen, etteikö elämääni muuta mahtuisi. Kuitenkin niin, että tykkään tehdä eri asioita. Uusia lajeja on myös kiva kokeilla. Pidän yksilölajeista, joissa olen itse vastuussa suorituksestani. Puistoleikkeinä menevät tietysti frisbeet, pallottelut, mölkyt ja uusi tuttavuus footbag, joka on muuten hauska laji. Suosittelen!
Kaiken urheilemisen myötä päähäni on iskostunut, että ennen liikkumista tankataan ja mahdollisimman pian liikkumisen jälkeen syödään jotakin palauttavaa. Muuten ei jaksa päivästä toiseen ja toisaalta liikkumisesta saa näin parhaan hyödyn irtikin.

Ymmärtääkseni koirat eivät samalla tavalla tankkaa. Tokihan ne tarvitsevat ruokaa jaksaakseen, mutta eivät samalla aikavälillä kuin ihmiset. Nesteytyksen on hyvä olla kunnossa, mutta koiralle on turha tyrkyttää pastaa paria tuntia ennen suoritusta. Koirat suoriutuvat usein paremminkin, jos eivät hetkeen ole syöneet - tämä tietysti lajikohtaisesti. Palautuminen on kuitenkin tärkeää koirillakin. Tästä syystä revin hiuksia päästäni, kun Tito ei syö. Tito ei ole taaskaan syönyt pariin päivään oikeastaan mitään. Tokihan se liikkuu nyt vähemmän, koska tassuhaava ei ole vielä parantunut.

Tito voi olla syömättä kuitenkin myös talvella kovien pakkasten aikaan, kun ulkona liikutaan paljon ja rymytään lumessa. Se voi olla syömättä, vaikka takana on useampi päivä agilitya, pitkiä lenkkejä, kiekkoja tai muuta. Mikäli kyseessä olisi seurakoira, en olisi niin huolissani. Ajattelisin, että se syö sitten, kun nälkä tulee. Sitä ennen ruokaa ei olisi tarjolla. Kun kyseessä on kuitenkin paljon tekevä nuori koira, suhtaudun asiaan vähän vakavammin. En ymmärrä, millä energialla Tito jaksaa tehdä. Kun takana on pari päivää ilman ruokaa ja Tito vain nuuhkaisee sapuskaa tai sylkee sen suustaan, tekisi mieli vääntää siltä niskat nurin. Ruokaa ei tarjoilla taas vähään aikaan, ja Tito vaikuttaa olevan tähän päätökseen hurjan tyytyväinen. Kyllähän se syö paremmin, jos toisia koiria on läsnä. Olisiko tässä tarpeeksi hyvä syy hankkia toinen koira?

Pawz Dog Boots eli koirien ilmapallosukat

Ajattelinpa tehdä näistä veikeistä lärpäkkeistä ihan oman tekstin. Tulivat esille edellisessä tekstissä.

Viime talvena töihin tuli asiakas, joka näytti koiransa tassuissa olevia kumiasioita ja kysyi, löytyisikö meiltä samanlaisia. Otin koiran lähempään tarkasteluun enkä voinut uskoa silmiäni. Koiralla oli tassuissaan ilmapallot! Reunakin oli sellainen vahvistettu, aivan niin kuin puhallettavissa ilmapalloissa. Kysyin epäuskoisena, mistä on kyse. He olivat ostaneet tossut jenkeistä ja todenneet omien kokemustensa mukaan parhaiten tassuissa pysyviksi ja suojaaviksi.

Kotona otin sitten asiasta enemmän selvää. Kun hain hieman kummallisilla hakusanoilla, löysin nämä:

Kuvat: Pawz Dog Boots

Titon tassu tulehtui keväällä pieneltä alueelta ja iskin sille sitten tavallisen ilmapallon jalkaan ulkoilujen ajaksi. Pitkiä lenkkejä pallo ei pysynyt jalassa ja "etukynnet" tulivat läpi. Hiekkaa tai likaa sinne ei kuitenkaan mennyt ja tassun pitäminen puhtaana oli näin paljon helpompaa. Nyt olen tilannut Titolle omat ehdat Pawz Bootsit, toivottavasti tulevat pian. Oikea versio on nimittäin huomattavasti vahvempaa kumia ja isompi, joten kynnet eivät tule niin helposti läpi. Jos tuonne haluaa isompaa sidettä tai sukkaa laittaa alle, pitää koiralle valita isompi koko. Paketissa on 12 sukkaa eli ei tarvitse vetää ranteita auki, jos pari sukkaa menee rikki tai hukkuu.

Suomessa Pawz Bootseja myy ainakin Diiva Dog & co.

Itku pitkästä ilosta

Lomani alkoi muutama päivä sitten. Kuukausi edessä kesäisiä asioita. Oli koiria hoidossa. Aloin taas kiipeillä. Tutustuin uuteen ihmiseen. Tutustuin uuteen lajiin. Söin herneitä, marjoja ja kantarelleja. Loma alkoi hyvin.

Tänään kävin Titon kanssa lenkillä. Ensin tultiin läheiselle niitylle ja voi miten innostuin, kun näin, että pelto oli ajettu. Siihen saisi monenlaisia jälkiä tallattua... Pellolta lähestyttiin puroa, johon ajattelin päästää Titon huilimaan. Ennen puroa näin kuitenkin, että meitä vastaan oli tulossa perhe koiran kanssa. Äiti työnsi rattaita, noin 1,5-vuotias tyttönen käveli "vapaana" ja isällä remmin päässä riehakas labbis.

Titolle siis testi. Pistin Titon maihin siihen tien viereen (lue: tielle) ja katsoin, mitä tapahtuu. Äiti meni rattaineen ohi, seuraavaksi mies koiran kanssa. Noh, eivät he kovin helposti ohi päässeet. Labbis riehui ja hyppi puolen metrin päässä Titosta. Tito näytti siltä kuin sitä olisi kidutettu. Tito oli sisäisesti vähintään yhtä innokas kuin sinkoileva noutajakin. Tito tsemppasi kuitenkin hurjasti. Mies sai kaksin käsin vedettyä koiransa pois ja jatkoi matkaansa.

Juuri, kun ajattelin kaiken menneen hyvin, näin silmäkulmastani pienen olennon juoksevan kohti Titoa. Hetkeäkään en miettinyt - pysäytin ihmisalun laittamalla käteni nopeasti hänen eteensä. Törmäsi rukka isoon räpylääni. Sen sijaan, että muksu olisi lähtenyt vanhempiensa perään, se halusi vain päästä Titon luo. Isä ja äiti kutsuivat lasta, mutta ilmeisesti koulutus oli vielä vaiheessa. Lapsi yritti työntyä käteni lävitse ja oli melkein Titon kuonossa kiinni. Isä haki kymmenien kutsujen jälkeen jälkikasvunsa pois kädestä pitäen. Koin, että Tito oli ansainnut jonkinmoisen palkinnon.

Pieni leikki ja lupa päästä veteen. Tito leikki ja pärski. Meni sillan alta, kaivoi, söi heiniä ja nautti. Tuli sitten jossain vaiheessa vedestä pois - ontuen. Mietin mielessäni, että ei, ei, ei. Kutsuin Titon luokseni, nostin tassua, jota Tito varoi, ja katsoin, kun sillalle alkoi tipahdella verta. Veren keskellä ammotti hieno haava. Pari senttiä pitkä ja puolisen syvä. Hemmetin hienoa. Tito hetkeksi kyljelleen nurmikolle. Siinä se makasi ja mietin, mitä tekisin. Nostin sitten likomärän koiran syliini ja kannoin sen kotiin. Kun sylissä on 21-kiloinen uitettu koira, haluaa vain päästä nopeasti perille eli kotiin.

Kotona koira suihkuun ja kuivaksi. Sen jälkeen taas kyljelleen ja haavan tarkempi tarkastelu. Haavassa ei ainakaan ollut enää lasia tai muutakaan terävää. Kuivasin haavan hyvin ja laitoin Betadine-jauhoa tehostamaan kuivausta. Lenkit tehdään nyt jonkin aikaa vain hihnassa ja ilmapallo jalassa. Katsotaan, kuinka nopeasti tuo paranee. Taitaa muuten tämä ilmapalloilu olla Suomessa aika uusi juttu..? Noh, jenkeissä tehdään näin eli mekin teemme näin.

Ensi maanantaina olisi tarkoitus lähteä reppureissaamaan, mutta nyt ei näytä hyvältä sillä saralla. Hemmetti, vielä kerran.

Welcome to My World

Joku on ehkä huomannut, että viime aikoina tekstejä on tullut harvakseltaan ja julkaistutkin tekstit ovat lähinnä meidän kuulumisia - ilman sen suurempia pohdintoja ja analysointeja. Jostain syystä koen tarpeelliseksi kertoa, että pohtiminen ja analysointi eivät ole jääneet minnekään. Nykyään tuntuu, että muuta ei tulekaan tehtyä. Päivittäin treenataan eri lajeja: agilitya, tokoa, jälkeä, kiekkoja ja tietysti viihdyttäviä temppuja.

Olen parin vuoden aikana tutustunut uuteen ystävään, jonka kanssa pohtiminen on oikeasti mielekästä. Emme ole kaikesta samaa mieltä ja koiramme ovat kuin yö ja päivä. Yleinen ajattelumme koirien kouluttamisesta on kuitenkin sama, mikä on ainakin minulle hurjan tärkeää. Tämä mahdollistaa ajatusten jakamisen ilman pelkoa näkymättömästä keskisormesta tai halveksunnasta. Meitä yhdistää ehkä päällimmäisenä aito kiinnostus koiran tapaan oppia ja ajatella. Tämän lisäksi meitä kiinnostaa toistemme tekeminen. Me haluamme vilpittömästi toistemme parasta ja autamme toisiamme parhaamme mukaan.
Olemme keksineet yhdessä sellaisia teorioita ja koulutusmenetelmiä, että moni ei pysyisi enää mukana. Meillä on aivan järjettömiä ideoita, mutta vielä järjettömämpää taitaa olla se, että me toteutamme niitä ideoita.

Tämän vuoksi blogi on jäänyt pohdiskelujen suhteen vähemmälle. Katsotaan, josko kohta taas tuntuisi siltä, että voisin tännekin kirjoittaa auki sitä ruuhkaa, mikä päässäni käy.

"Jossain täällä se on..."

Titolla on viime aikoina ilmennyt hulvaton tapa tunkea kuono reppuihin, kasseihin ja pusseihin - laatikoista puhumattakaan. Se voi aivan yht'äkkiä saada päähänsä, että repussa on jotain sille kuuluvaa. Ruokaa se ei etsi, koska se ei ruoasta välitä. Kaikki muu käy kuitenkin. Jostain syystä kalenteri on ollut nyt kova sana. Maininnan arvoista, että Tito tunki joku aika sitten päänsä Sannin laukkuun ja veti esille Sannin päiväkirjan.

Jostain kumman syystä omassa repussani on usein pohjalla joku pallo, patukka tms. ja Tito kyllä löytää sen. Se on hurjan innoissaan, kun "se jokin" löytyy. Tänään löytyi Titolle ostettu lelu lastenosastolta. Koottavat kupit sopivat hyvin koirille, jotka kaipaavat lisää haastetta peruskippojen kasaamiseen. Titolla pienien metallikuppien kasaaminen on jo nähty juttu. Katsotaan, miten käy näiden kupposten kanssa.

 

6,50 € @ Prisma