sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kaverikuvat

Aivan järkyttävää laatua nämä kuvat, mutta kun en vain osaa. Koirat kuitenkin tunnistaa.

28.9.2013

19.10.2013

perjantai 18. lokakuuta 2013

Mistä Totti tykkää?

Tein aikoinaan Titosta tekstin, johon listasin asioita, joista Tito sillä hetkellä tykkäsi erityisen paljon. Tässäpä on vastaava Tottelssonista.

Ruoka - kaikissa muodoissa. Ruoka saa aikaan rytinää ja roisketta. Ja ruokaa on annettu - paljon. Kuivaruokaa menee päivittäin, koska sitä löytyy muutaman mutkan kautta noin 30 kg tästä taloudesa. Puolet ruoasta on kuitenkin lihaa ja luita. Niitä listasinkin jokunen teksti sitten eli kaikkea syödään ja vatsa on pysynyt alun totuttelun jälkeen hyvänä.

Pakasterasiat - saavat Totin hurjaksi. Se voisi jahdata rasioita ja niiden kansio maailman tappiin. Tietysti haukkuen ja muristen samalla.

Rynniminen - minne vain. Parasta on rynniä kotiin mentäessä rappukäytävän oven auettua täysiä omalle ovelle (yleensä menee kyllä yli jarutusmatkan vuoksi). Ei tarvitse paljon ovea avata, meni jo. Joskus Titon kanssa tulee vedettyä rallia pitkin käytäviä ja mikä riemu syntyykään, kun Totti huomaa, että kotiovi on jo avattua. Se syöksyy niin kovaa sisään, että on kuulunut useamman kerran hurjia muksauksia, kun se törmää johonkin eteisessä. Että ohoh, kaapin ovi olikin auki tai hupsista, kun oli toi kylppärin ovi edessä.

Lehtikasat - ja niissä rymyäminen. Niihin voi kaivautua, niissä voi ryömiä ja lehtiä voi tietenkin syödä. Syksyn tarjoamaa parhautta.

Kiipeileminen - Novan päällä. Meidän yksi hauskimpia leikkejä. Menen selälleni maahan, peitän kasvoni käsilläni ja sanon "tui tui". Pentu saa rymytä päälläni minkä tahtoo ja sehän koittaa nuolla itsensä käsistä läpi naamalle. Halvat huvit.

Portaat - ja niille karkaaminen. Jos jossain on portaat, Totti TAHTOO kiivetä. Pienuutensa vuoksi tämä ei oikein käy, joten sydän pehmenneenä kannan penskan melkein ylös asti ja annan sen nousta itse pari viimeistä askelta...

Kaikki liikkuva - on vaan niin hienoa juosta vailla järkeä jonkun liikkuvan asian perässä. Tito kelpaa tähän myös oikein hyvin.

Repiminen - äristen, muristen, hurjana. Tämä vintiö on aivan toisenlainen leikkijä kuin Tito. Tito jonkun verran tuntuisi keskittyvän vetämiseen, otteeseen, paineeseen jne. Totti keskittyy - ärisemineen. Kohteella ei ole väliä. Kaikkea voi repiä.

Ai niin, Totti ei pidä etikasta. Se tulee etikalle vihaiseksi.


torstai 17. lokakuuta 2013

Tito tahtoo kouluun

Juttuhan meni niin, että näin netissä maailman päheimmän kerhorepun ja sellainen piti ostaa.
Onneksi on käyttäjiä!




sunnuntai 13. lokakuuta 2013

perjantai 11. lokakuuta 2013

Mums Mums

Totti saa lähes päivittäin ihan kunnon luita. Nahkaluita löytyy lattialta myös, mutta oikeita luita saa siis lisäksi. Eilen oli vuorossa poron lantioluu ja vaikka itse ajattelin luun olevan aivan liian kova, oli siitä tänään jäljellä enää pieni pala vain. Parin tunnin mutustelun jälkeen Totti on aivan lääh-poikki ja vetää hirsiä hyvän tovin. Ja jos joku vielä miettii, voiko pennulle antaa luita - kyllä voi!